Nimipäiväkalenteri uudistuu – 60 uutta nimeä tulossa vuonna 2025
Nimipäiväkalenteri saa lisäyksiä aina viiden vuoden välein. Seuraava uudistus tapahtuu vuonna 2025, jolloin kalenteriin lisätään 33 nimeä suomalaiseen kalenteriin ja 27 nimeä ruotsalaiseen. Uuden virallisen nimipäivän tulee saamaan yli 26 000 suomenkielistä ja noin 1 750 ruotsinkielistä.
Edellisessä päivityksessä vuonna 2020 lisättiin jopa 73 uutta nimeä: Uudet nimipäivät 2020
Nimipäiväkalenteriin lisätään sellaisia uusia nimiä, joita on vähintään viidellä sadalla elossa olevalla suomalaisella ensimmäisenä etunimenä. Ruotsalaiseen kalenteriin riittää 50 nimeä. Almanakan uudistamisesta vastaa Helsingin yliopisto.
Uudistuksen jälkeen suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on jo 493 naisennimeä ja 448 miehennimeä eli yhteensä 941. Keskimäärin joka päivä on 2,6 nimen nimipäivä.
Nimien lukumäärä kasvaa jatkuvasti, sillä nimiä ei juurikaan poisteta. Helsingin yliopiston dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa syyksi tähän, että nimien poistaminen aiheuttaa turhaa mielipahaa. Nimipäivä voi olla herkkä asia.
Onneksi oman nimipäivän voi myös keksiä itse, jos sitä ei löydy virallisesta kalenterista.
Suomalaisen nimipäiväkalenterin uudet nimet 2025
Nimilistalta löytyy paljon sellaisia nimiä, joiden olisi luullut olleen jo kauan nimipäiväkalenterissa. Tälläisiä nimiä ovat esimerkiksi naisten nimistä Alissa, Jessica, Juulia, Mona, Vivian ja miesten nimistä Aamos, Kaius, Neo ja Rolf.
Naisten uudet kalenterinimet:
- Alissa
- Alva
- Amelia
- Camilia
- Elea
- Jessica
- Juulia
- Kira
- Lili
- Lilia
- Lilian
- Livia
- Marju
- Milena
- Mona
- Siina
- Sinna
- Vivian
Miesten uudet kalenterinimet:
- Aamos
- Eppu
- Ilja
- Jare
- Jasu
- Jose
- Kaius
- Kevin
- Leon
- Linus
- Martin
- Miki
- Mio
- Neo
- Rolf
Ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin uudet nimet 2025
Ruotsinkieliseen nimipäiväkalenteriin tullaan lisäämään erityisesti kansainvälisiä nimiä, jotka ovat suosittuja esimerkiksi Englannissa (esim. Elton ja Winston), Italiassa (Sienna ja Matteo) ja Skandinaviassa (Tova ja Lykke).
Miesten nimien listalla huomion kiinnittää monet substantiiviin päättyvät nimet kuten Aston, Caspian, Dominic, Marius ja Tristan.
Naisten nimet:
- Bea
- Celine
- Edla
- Elisa
- Emilie
- Fiona
- Line
- Lykke
- Malva
- Melanie
- Mila
- Sienna
- Tova
- Venla
Miesten nimet:
- Aston
- Caspian
- Dominic
- Elton
- Elvin
- Joar
- Julian
- Luca
- Marius
- Matteo
- Morris
- Tristan
- Winston
Toivotamme oikein hyviä nimipäiviä kaikille erilaisten nimien haltijoille!
Lue lisää nimijuttuja:
Uniikki nimi – Anna lapsillesi uniikkeja nimiä
Suosituimmat etunimet eri vuosina
Suosituimmat nimet 2022 olivat jälleen Olivia ja Leo