Barcelona lasten kanssa – nähtävyydet ja tekemistä
Barcelona on erityisesti kesäisin suosittu turistikohde, jossa saa pitää varansa taskuvarkaiden kanssa. Barcelona lasten kanssa voi sisältää nähtävyyksiin tutustumista, rantalomailua ja vaikkapa suuressa tiedekeskuksessa vierailua.
Barcelonan nähtävyyksillä on tungosta
Edellisen kerran olen käynyt Barcelonassa joskus ennen lapsia eli se taisi olla jotain vuoden 2010 tietonoilla. Tällä kertaa elokuussa 2023 seurueeseemme kuului neljä alakouluikäistä lasta ja meitä aikuisia oli yhteensä neljä.
Mielestäni Barcelonan hienoimmat nähtävyydet ovat Park Güell ja Sagrada Familia.
Ajattelimme Park Güellin olevan hieno kokemus lapsille. Silloin viimeksi puistoon oli vapaa pääsy, mutta nyt asia olikin toisin. Saavuimme puiston portille vain todetaksemme sen, että puisto on nykyään maksullinen ja että kyseinen päivä oli jo loppuunmyyty.
Barcelonassa kannattaa ostaa liput nähtävyyksiin viimeistään edellisenä päivänä, mieluummin jo aikaisemmin. Myöskään Sagrada Familiaan ei päässyt suoraan sisään, vaan liput piti olla ennakkoon maksettu.
Toki turistikauden ulkopuolella tilanne saattaa olla parempi. Kesäloma-aikana Barcelona vaatii kuitenkin suunnitelmallisuutta. Tosin Sagrada Familia on upeaa katseltavaa myös ulkopuolelta.
Funikulaarilla Tibidabolle
Tibidabolla muistan käyneeni kirkossa, jossain huvipuistolaitteessa ja katselleeni upeita maisemia. Tibidabo on siis vuori, jonka huipulle on rakennettu vaikuttavan suuri kirkko. Nykyään sen vetonaulana tuntui olevan huvipuistolaitteet.
Huipulle pääsee muutamassa minuutissa funikulaarilla. Liput maksoivat 12 euroa per henkilö, eli meidän porukalla melkein sata euroa.
Lippujen hinnalla sai osittain kompensoitua huvipuistolippuja, mutta tällä kertaa jätimme ne väliin. Yksittäisiä lippuja ei saanut ostettua ja vaikka kuinka kyselin lipunmyyntikassalla, jäi epäselväksi, että kuinka moneen laitteeseen pääsee alle 140 senttinen lapsi ja kuinka moneen yli 140 senttinen lapsi sekä olisivatko he saaneet mennä ilman aikuista laitteisiin vai olisiko aikuisellekin pitänyt ostaa lippu. Joka tapauksessa lippuihin olisi helposti mennyt ainakin satanen.
Kirkkokin oli pettymys, sillä ylös pääsi ainoastaan maksullisella hissillä. Siinä vaiheessa alkoi jo ärsyttää se, että kaikki maksoi niin paljon. Lapsiakaan ei innostanut mennä ylös, joten sekin jäi nyt väliin.
Joka tapauksessa Tibidabon huipulta on upeat näköalat, joiden vuoksi jo itsessään kannattaa saapua paikalle.
CosmoCaixan tiedepuisto Barcelonassa
CosmoCaixan tiedepuistossa sen sijaan sai rahoilleen vastinetta. Museoon on yleinen pääsylippu kaikille ikäryhmille 6 euroa per henkilö. CosmoCaixan nettisivuilta voi varata sopivan saapumisajan ja ostaa liput ennakkoon.
Vierailuun kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä tutkittavaa on todella runsaasti. Suosittelen tutustumaan etukäteen tiedepuiston nettisivuihin ja valitsemaan sieltä eniten kiinnostavat aiheet. Kaikkea on vaikea ehtiä käydä läpi.
Entäs ne taskuvarkaat Barcelonassa?
Edellisellä reissulla vuosia sitten (lapsia ei silloin ollut mukana), meidät yritettiin ryöstää kahteen otteeseen. Molemmat tilanteet tapahtuivat metroon sisälle mentäessä. Tällä kertaa varkausyrityksiä ei ollut eikä mitään kadonnut.
Taskuvarkaat etsivät helppoja uhreja, ja heitä isosta turistimassasta aina löytyy. Voit välttää taskuvarkaita seuraavilla vinkeillä.
- Ole tarkkana erityisesti ruuhkatilanteissa nähtävyyksillä ja kulkuvälineisiin noustessa. Taskuvarkaat liikkuvat usein porukassa. Taktiikkana voi olla esimerkiksi tukoksen aiheuttaminen metrossa, takaa tuleva toinen varas pääsee lähelle ja kädet sujahtavat taskuihin ja laukkuihin.
- Taskuvarkaat iskevät usein myös lippuautomaateilla ja muissa sellaisissa tilanteissa, joissa turistin keskittyminen on kohdistunut laitteen käyttöön. Joskus varkaat tulevat tarjoamaan apuaan lipun ostamisessa, jotta pääsevät lähelle uhria.
- Taskuvarkailla on usein iso laukku tai huivi vartalon etupuolella. Niiden suojissa käsiä voi käyttää huomaamatta.
- Taskuvarkaat voivat olla monennäköisiä. Yleensä he pyrkivät pukeutumaan siististi ja voivat yrittää näyttää mahdollisimman turistimaisilta.
- Älä laita reppuun tai takataskuun mitään arvokasta. Kanna laukkua vartalon etupuolella ja ruuhkassa varmista laukku peittämällä sitä kädellä.
- Vilkaise ympärillesi, kun kaivat esiin lompakkoa tai puhelinta. Barcelonassa huomasin, kuinka vaatekaupan ulkopuolella mies seisoi kadulla ja tuijotti herkeämättä mitä kassalla tapahtuu. Hän piteli hellepäivänä ylimääräistä paitaa olallaan, mikä on yksi taskuvarkaan tuntomerkeistä. Heräsi epäilys, että mies katsoo, minne kukin laittaa lompakkonsa ja lähtee sitten seuraamaan sopivaa uhria.
- Ravintoloissa ja kahviloissa älä jätä laukkua selkäsi taakse, vaan pidä laukku sylissäsi tai valitse istumapaikka seinän vierestä. Älä myöskään jätä puhelinta pöydälle.
- Ole erityisen varuillasi aina silloin, kun tapahtuu jotain epätavallista, esimerkiksi joku pitää kovaa ääntä, tuntematon ihminen tulee puhumaan ja aiheutuu yllättävä ruuhkatilanne. Taskuvarkaat voivat tahallaan aiheuttaa tilanteita, joissa huomio saadaan kiinnitettyä toisaalle.
***
Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa.
Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa.
Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com
Lue lisää Annan matkablogia.