lapsi

Mikseivät lapset ja nuoret saa lyödä vetoa tai pelata rahapelejä? – Alaikäisten vedonlyöntiin liittyvät riskit

Lapset ja nuoret ovat yleensä kiinnostuneita kaikesta sellaisesta, mikä on kiellettyä tai ihan vain laitonta. Pienet lapset haluavat esimerkiksi koskea esineisiin, joihin heillä ei ole lupaa koskea. Nuoret voivat puolestaan haluta kokeilla tupakkaa alaikäisenä tai vaikkapa skootterilla ajamista ilman korttia.

Tähän lukeutuvat myöskin vedonlyönti ja rahapelit. Kyseinen maailma voi kiehtoa osaa nuorista, vaikka jokainen varmasti tietää varsin hyvin, etteivät alle 18-vuotiaat saa pelata esimerkiksi Pelaa vedonlyöntisivustolta löytyvillä sivuilla.

Miksi vedonlyönti sitten on kielletty alaikäisiltä ja millaisia riskejä alaikäisenä pelaamiseen liittyy? Nämä asiat käyvät ilmi tässä jutussa!

Mitä on vedonlyönti?

Ennen kuin sukelletaan sen syvemmin nuorten vedonlyöntiin ja esimerkiksi siihen liittyviin riskeihin, on hyvä käydä lyhyesti läpi, mitä vedonlyönti ylipäätään on.

Vedonlyönnissä ideana on veikata jonkin asian tapahtumista rahapanoksella, jonka saa itselleen kertoimen määrittämän summan kokoisena takaisin, jos veto menee oikein. Vedonlyönti liittyy pääasiassa urheiluun, mutta tänä päivänä vetoa on mahdollista lyödä esimerkiksi musiikin, elokuvien ja politiikankin parissa.

Yleisin vedonlyönnin muoto on kuitenkin urheiluvedonlyönti, joka pitää sisällään monia eri lajeja sekä vedonlyöntikohteita. Lajeista mukana ovat esimerkiksi:

  • eSports
  • Jalkapallo
  • Tennis
  • Jääkiekko
  • F1
  • Koripallo

Vedonlyöjällä on sitten mahdollista valita esimerkiksi jokin jalkapallo-ottelu ja veikata sen voittajaa. Molemmilla joukkueilla on oma kertoimensa, joka määräytyy useiden eri tekijöiden mukaan (esim. joukkueen laatu, vastustaja ja loukkaantumiset).

Vedonlyönti on siis loppupeleissä uhkapelaamista siinä missä rahapelitkin, minkä vuoksi lasten tai nuorten ei pidä hakeutua sen pariin.

Nuoret ja vedonlyönti – Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Laki kieltää alaikäisten vedonlyönnin

Suomen arpajaislaki kieltää kaikilta alle 18-vuotiailta kaikenlaisten rahapelien pelaamisen. Kielto koskee kaikkea raaputusarvoista kivijalkasinoihin, vedonlyöntisivustoihin ja kasinosivustoihin. Samainen laki kieltää myöskin rahapelien markkinoimisen alaikäisille.

Joitakin vuosia sitten alaikäisillä oli suht helppo päästä käsiksi rahapeleihin, sillä kauppojen henkilökunta ei ehtinyt aina valvoa tehokkaasti peliautomaateilla pelaamista. Siihen tuli kuitenkin stoppi Veikkauksen asettaman pakollisen tunnistautumisen myötä.

Vedonlyönti ei onneksi ole koskaan ollut fyysisillä pelipaikoilla mahdollista, koska myyjät eivät tietenkään ota vastaan vedonlyöntilappuja alaikäisiltä.

Alaikäinen jää kiinni ennemmin tai myöhemmin

Osa nuorista yrittää kiertää ikärajoja pelaamalla toisen henkilön tiedoilla, joka on täysi-ikäinen. Tämä ei ole sallittua, ei edes silloin, jos omat vanhemmat antaisivat luvan vedonlyöntiin.

Jos itselleen onnistuisi luomaan pelitilin alaikäisenä, jäisi siitä kiinni ennemmin tai myöhemmin. Vedonlyöntisivustojen pitää nimittäin vahvistaa asiakkaidensa henkilöllisyys viimeistään nostovaiheessa erilaisten dokumenttien avulla. Ja kun alaikäinen alkaa lähettämään kuvaa esimerkiksi henkilötodistuksestaan, tulee huijaus hyvin nopeasti ilmi.

Ja kun pelaamisesta jää kiinni, pelitili suljetaan välittömästi ja kaikki rahat jäädytetään. Vedonlyöntisivusto voi jopa tehdä rikosilmoituksen asiasta.

Alaikäisten vedonlyöntiin liittyvät riskit

Millaisia riskejä alaikäisten rahapelaamiseen liittyy? Tässä muutama esimerkki:

  • Korkeampi todennäköisyys peliriippuvuuden syntymiseen: Nuorelle kehittyy 2-4 kertaa todennäköisemmin peliongelma kuin aikuiselle. Tämä johtuu siitä, etteivät tietyt osat heidän aivoistaan hyvien ja järkevien päätöksen tekemiseksi ole vielä riittävän kehittyneitä. Tällöin voi pelata aivan liikaa ja käyttää liikaa rahaa.
  • Mielenterveysongelmat: Vedonlyönti ja rahapelit voivat aiheuttaa erilaisia mielenterveydellisiä haasteita, kuten stressiä, ahdistusta, masennusta ja huonoa omatuntoa.
  • Tulevaisuuden haitta: Vedonlyönnistä voi syntyä haitallinen tapa, joka voi aiheuttaa esimerkiksi taloudellisia haasteita myöhemmässä vaiheessa elämää.

Vaikka vedonlyönti voi sopivissa määrin olla mukavaa ajanvietettä aikuisille, tulee lasten ja nuorten pysyä siitä niin kaukana kuin mahdollista.

Vieraskirjoittaja

Haluatko olla mukana kertomassa tarinasi sivustollamme? Ota yhteyttä meihin rohkeasti joko yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse info(a)lapsiarkea.com

Takaisin ylös