Taaperoille lanseerataan oma some – somekasvatus aloitettava mahdollisimman nuorena
Sosiaalinen media on tärkeä osa nykyihmisen elämää. Sen kautta tehdään bisnestä, verkostoidutaan, jaetaan tietoa, keskustellaan ja paljon muuta. Somekasvatus on siksi tärkeä osa jo pienenkin lapsen elämää, jotta hän oppii mahdollisimman taitavaksi sosiaalisen median käyttäjäksi. Sometaidot ovat tärkeä osa kilpailukykyä ja edellytys elämässä ja työelämässä pärjäämiselle.
Tällä hetkellä sosiaalisen median kanavat, kuten Facebook, Instagram ja TikTok, estävät lasten somen käyttämisen. Sometaitoja jää runsaasti oppimatta, jos niitä alkaa harjoittelemaan vasta 15-vuotiaana.
Suomi somekasvatuksen edelläkävijäksi
– Uuden somekanavan ikäraja tulee olemaan 14 vuotta, siis yläikäraja. Alaikärajaa ei ole, mutta ajatuksena on, että vanhemmat luovat lapselle oman sometilin viimeistään kuuden kuukauden iässä, sanoo media- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Markku Tsurkkanen.
Ajatuksena on, että vanhemmat avustavat vauvaa lisäämään somekanavaan kuvia ja aloittamaan verkostoitumisen esimerkiksi syntymäajan ja -paikan perusteella. Viimeistään 2-vuotiaana lapsi oppii itse hallinnoimaan tiliään.
Uuden somekanavan toiminnot tapahtuvat selkeiden kuvapainikkeiden ja ääniohjauksen avulla. Kun lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan, hän voi muuttaa asetuksista viestintäkeinojaan.
– Olen ylpeä siitä, kuinka Suomi on päättänyt panostaa kehitystyöhön ja ryhtyä somekasvatuksen edelläkävijäski, Tsurkkanen summaa.
Uusi taaperoiden ja lasten sosiaalinen media tullaan julkaisemaan 1.4.2023.
Helpotusta vanhempien arkeen somealustan avulla
Moni kokee lapsiarjen uuvuttavaksi ja unet saattavat jäädä vanhemmilta vähiin. Somealusta mahdollistaa vanhemmille enemmän omaa aikaa. Kun taapero viihtyy alustan parissa voi vanhemmat ottaa vaikka torkut tai viettää laatuaikaa puolison kanssa.
Kaikki voittavat. Lapsi oppii somen salat nuorena ja parisuhde kukoistaa. Tämä varmasti vähentää myös pienten lasten vanhempien avioeroja…
Kerro vinkkisi lasten somekasvatukseen
Vertaistuki vanhemmille on tärkeää, joten jaa ihmeessä kommentteihin miten hoidat omien lastesi somekasvatusta. Onko ruutuaikaa rajattu vai onko heillä loputon mahdollisuus katsoa Youtubea? Onko lapsillasi omat somekanavat ja saavatko he itse tuottaa sisältöä niihin? Pitäisikö koko some poistaa?
Lue lisää juttuja:
Elämä ei lopu lapsiarkeen – ”Parisuhde parani, matkustelemme enemmän”
Lapsen ruutuaika – 10 vinkkiä vanhemmille
Nimilaki muuttuu jälleen – Sukupuolineutraaleista nimistä tulee pakollisia 1.4.2022