Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›
Lue myös syömään oppimisen ja nirsoilun oppaamme
Nirso lapsi syö valikoiden – mikä neuvoksi, jos mikään ei meinaa upota?
Lapsen nirsoilulle ja valikoivalle syömiselle on biologinen tausta. Fyysisesti olemme edelleen samanlaisia kuin 10 000 vuotta sitten eläneet metsästäjä-keräilijät. Silloin hengissä selvisivät ne lapset, jotka eivät omatoimisesti käyneet maistelemassa kaikenmaailman myrkkysieniä ja -marjoja. Nirso lapsi selvisi hengissä todennäköisemmin kuin ennakkoluuloton ikätoverinsa. Lapsen nirsoilun selättämiseen löytyy runsaasti neuvoja ja vinkkejä. Kahden nirson lapsen äitinä voin todeta, että käytännössä kaikki kikkailut ovat olleet aivan turhia. Parhaiten toimii rento suhtautuminen.Vinkit, jotka eivät toimi nirsoille lapsille
Piilota vihanneksia kastikkeen joukkoon pieneksi silputtuna. Nirso lapsi ei todennäköisesti syö kastikkeita, joten turha niihin on mitään piilottaa. Jos lapsi kuitenkin sattuu syömään kastiketta, hän kyllä huomaa kaikki ”ylimääräiset” ainekset. Ota lapsi mukaan ruoanlaittoon. Ihan kivahan se on tehdä lapsen kanssa (ainakin joskus) ruokaa, mutta ei se tarkoita, että lapsi niitä tuotoksia söisi. Näytä itse hyvää esimerkkiä, niin lapsetkin syövät monipuolisesti. Jos kaksi kaikkiruokaista ja erittäin monipuolisesti syövää ja rohkeasti eksoottisiakin makuja syövää aikuista saa kaksi nirsoa lasta, niin eiköhän se jo todista tämänkin vinkin toimimattomaksi. Olemme esimerkiksi syöneet lastemme nähden pässin kiveksiä ja heinäsirkkoja. Toisaalta, jos aikuinen nirsoilee, voi lapsi oppia toimintatavan häneltä. Riittää kun maistaa 20 kertaa niin tottuu makuun. Helpommin sanottu kuin tehty. Nirsolle lapselle pelkkä maistaminen, saati sitten nielaiseminen on joskus ylivoimainen ponnistus. Kiinnitä huomio johonkin muuhun ja lykkää ruokaa lapsen suuhun. Lastenohjelmilla harhauttaminen voi joskus onnistua, mutta nirso lapsi ei nielaise silloinkaan mitään hänen mielestään epämiellyttävää.
Ja sitten ne hyvät vinkit!
Tarjoile joka aterialla jotakin, josta lapsi tykkää. Laita tarjolle myös muuta ruokaa. Näin lapsi saa syötyä aterialla edes jotakin. Anna lapselle ruokarauha. Ruokapöydässä voi puhua eri mauista ja päivän tapahtumista, mutta tuputtamiseen, lahjomiseen tai kiristämiseen ei kannata ryhtyä. Anna lapselle ruokaa ja anna hänen syödä mitä hän syö. Älä pakota lasta syömään. Pidä kiinni säännöllisestä ruokarytmistä. Ei tarvitse minuutin tarkkuudella syödä, mutta kannattaa huolehtia, etteivät ruokailuvälit veny liian pitkiksi tai toisaalta ettei syöminen ole jatkuvaa napostelua. Älä vähättele lapsen kokemusta. Jos lapsi sanoo, että jokin maistuu pahalta, niin ei ole syytä epäillä häntä. Vaikka jokin asia maistuu omassa suussasi hyvältä, ei kokemus ole kaikilla samanlainen. Anna lapsen tutustua ruokaan omaan tahtiin. Lapsi tutustuu ruokaan ensin katsellen, haistellen, kuunnellen ja kosketellen.
Nirso lapsi ei ole vanhemman syy
Lapsen nirsoilu on ominaisuus, johon vanhempi pystyy vaikuttamaan vain rajallisesti. Nirso lapsi ei siis ole todiste siitä, että vanhempi on toiminut jotenkin väärin. Toisaalta myöskään ennakkoluulottoman syömärin vanhemman on turha paukutella henkseleitään. Juuri heiltä kuulee eniten toimimattomia neuvoja, koska he eivät ymmärrä, että lapsi on vain luonnostaan vähemmän nirso. Vanhempi kyllä voi aiheuttaa monenlaisia muita ruokapulmia. Esimerkiksi lahjonta, uhkailu, kiristys ja kaikenlainen muu ruokailun kyttääminen ja ruoan arvottaminen voi aiheuttaa ruokailutilanteisiin monenlaisia kireyksiä ja tappeluja. Paras yleisneuvo on siis: Tarjoa lapselle ruokaa ja anna hänen syödä, mitä hän haluaa syödä.Kirjavinkkejä aiheeseen liittyen
Onneksi melkeinpä aiheesta kuin aiheesta on tehty hienoja lasten kuvakirjoja, sillä kirjallisuus on mitä mainioin tapa käsitellä eri asioita lapsen kanssa. En sano, että lapsen nirsoilu näitä kirjoja lukemalla loppuisi, mutta niiden kautta asioihin voi saada uusia näkökulmia. Lasten Keskukselta sain arvostelukappaleena Katri Kirkkopellon Molli ja hirveä herne -kuvakirjan, jota olemme lukeneet lasten kanssa moneen kertaan. Kannattaa muuten kurkata myös muut Molli-sarjan ihanat kirjat ja puuhavihkot! Kirjassa Molli ei pidä vihreästä ruoasta ja jättää herneet syömättä. Mollin ystävä Pikku Sisu kuitenkin kannustaa Mollia maistamaan, vaikka se tuntuu vaikealta. Kirjassa parasta on se, että lapsi pääsee välillä kannustajan rooliin, eikä ole aina se, jonka pitää itse syödä sellaista mitä ei oikein haluaisi. Omien lasteni kanssa olemme myös miettineet sitä, maistuvatko ruokien eri värit.

- Chauvet, I. 2018. Minä syön. Tactic.
- Eriksson, E. & Moroni, L. 2017. Julia syö kaiken. Mäkelä.
- Havukainen, A. & Toivonen, S. 2014. Tatu ja Patu syömään! Otava.
- Higgins, R. T. 2020. Kavereita ei saa syödä! Into.
- Lindgren, A. & Berg, B. 1997. Eemeli ja keittokulho. WSOY.
- Majaluoma, M. 2008. Suu auki, Hulda, Pottusammakko tulee! WSOY.
- Stanton, A. & Tazzyman, D. 2016. Mitä syödään, herra Gummi? S&S.
- Stephens, H. 2011. Iloiset taaperot: syömisen ääniä. Kirjalito.
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Lapsiarkea Media
Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.
Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.
Suosituimmat Lapsiarjessa





