Lapsen muistojuhlat olivat tärkeä mutta niin raskas etappi
Lapsen muistojuhlat ja niiden järjestäminen on tärkeä osa surutyötä, mutta vaativat voimia.
Surun Särkemä blogissa aiheena on lapsen kuolema. Se jättää jälkeensä vain tuhoa ja tuskaa, sekä pohjattoman surun ja ikävän. Nenne Martikainen kertoo, mitä on elää surun kanssa.
Eletään jo loppuviikkoa, mutta edellisen viikonlopun tapahtumat tuntuvat edelleen kropassa ja mielessä. Viime viikonloppu oli sellainen, mitä ei koskaan osannut odottaa edes pahimmissa painajaisunissaan. Viime viikonloppu oli sellainen, mitä ei toivoisi yhdellekään vanhemmalle. Viime viikonloppu oli se, mitä oli pitkään jo odottanut, mutta minkä ei olisi halunnut koskaan koittavan.
Vietimme viime viikonloppuna kuolleen lapsemme muistojuhlia
Lapsemme kuoli pahimpaan korona-aikaan ja hautajaiset vietimme vain perheen kesken, ei meille annettu muuta vaihtoehtoa. Silloin pahimmassa shokissa ajatus tuntuikin helpottavalta. Ei tarvinnut kohdata muita ihmisiä, ei ottaa vastaan surun valitteluja ja osanottoja. Ei tarvinnut nähdä ihmisten kasvoilla sääliä. Säästyisi siltä kaikelta, sillä silloin lohtu ja sääli satuttivat. Ne muistuttivat, miten kauheaan elämäntilanteeseen olimme joutuneet aivan yllättäen.
Kun aikaa kului, tuli kuitenkin tarve viettää lapsemme viimeiset juhlat, muistojuhlat. Koronatilanne esti meitä edelleen toteuttamasta sellaisia juhlia, mitkä olisimme halunneet järjestää, joten taivuimme kompromissiin. Päätimme viettää muistojuhlia kahdessa erässä. Meille äärimmäisen raskasta, mutta muuten vaihtoehto olisi kaikin puolin turvallisin. Viime viikonloppuna järjestimme ensimmäiset muistojuhlat.
Lapsen muistojuhlat – Halusin valmistaa kaiken itse
Minulle oli alusta asti tärkeää ja itsestään selvää, että haluan itse valmistaa juhliin kaiken. Olinhan tehnyt kaikkiin muihinkin lastenjuhliin aina niin. Miten tämä nyt eroaisi muista? Halusin tällä myös osoittaa sitä pohjatonta rakkautta ja kaipuuta kuolleelle lapselleni.
Enää en saa tämän jälkeen järjestää hänelle juhlia, leipoa hänen lempiherkkujaan, toteuttaa hänen toiveitaan. Se on loppu, minulla on enää jäljellä muistot kaikista niistä juhlista, mitä saimme yhdessä viettää. Se ei lohduta tässä kohtaa, mutta toivon sen tuovan lohtua joskus, kun tätä surumatkaa on kuljettu pidemmän matkaa.
Vajosin lattialle ja itkin, itkin ikävää, katkeruutta, vihaa.
Ajatus juhlien valmisteluista itse tuntui aluksi hyvältä, mutta kun juhlaviikonloppu koitti, muuttui tunne täysin. Lauantai, päivä ennen juhlia, oli yksi tämän surumatkan pahimmista päivistä. Sitä havahtui päivän kuluessa siihen, miksi teen tätä kaikkea. Sitä ymmärsi yhtäkkiä, miksi leivon kädet taikinassa kakkuja. En ole enää järjestämässä syntymäpäiviä, vaan lapseni viimeisiä juhlia. Sellaisia juhlia, joita en olisi halunnut järjestää.
Suru vyöryi aallon lailla ja vei mennessään
Suru ja ikävä vyöryivät ison aallon lailla ja veivät minut mennessään. Vajosin lattialle ja itkin, itkin ikävää, katkeruutta, vihaa. Miksi minua koitellaan näin, miksi elämä kiduttaa ja on näin julma? Yhdenkään äidin tai isän ei pitäisi joutua järjestämään omalle pienelle ja rakkaalle lapselleen tällaisia juhlia.
Juhlat, joita omille lapsilleen haluaa järjestää, ovat täynnä iloa ja onnea. Niissä on ilmapalloja, naurua, prinssesoja ja merirosvoja, lahjapaketteja ja vatsan pohjaa kutittavaa jännitystä. Niissä näkee ilon ja jännityksen lasten silmistä ja hymystä. Niihin juhliin ei kuulu itku ja toivottomuus. Niissä ei ikävä kalva ja suru muserra alleen. Niissä on kimallusta ja valoa, ei mustaa ja pimeyttä.
Juhlat oli kuitenkin sovittu ja valmistelut saatava valmiiksi. Lauantaipäivä kului itkien ja leipoen, itkien ja siivoillen, itkien ja paistaen, kaikkeen mitä sinä päivänä teki kuului itku ja suru. Jokaiseen kakkuun, keksiin ja piirakkaan tuli mausteeksi minun suunnaton suru ja ikävä.
Lauantaipäivä oli sellainen, jolloin en löytänyt elämästäni mitään, mistä voisin olla kiitollinen. Lauantaina en ymmärtänyt elämäni tarkoitusta. Näin vain pelkkää pahaa. Olin äärettömän surullinen, olin tästä kaikesta myös hirvittävän väsynyt ja katkera. Olin niin katkera siitä, että kohdalleni oli tällainen taakka asetettu.
Tuntui etten jaksa. Voisinko vain luovuttaa?
Jaksoin kuitenkin ja sunnuntai koitti. Juhlapäivä, vaikka päivä tuntui kaikelta muulta kuin juhlalta. Olimme kaikki kerääntyneet juhlistamaan asiaa, jota kukaan ei varmasti olisi halunnut juhlistaa. Tiesimme ihan jokainen, miksi olemme kokoontuneet yhteen, mutta siitä aiheesta ei puhuttu. Lapsemme tai oikeastaan se, ettei lastamme enää ollut, oli juhlien syy, mutta se oli samalla myös kielletty puheenaihe, kutsumaton vieras, johon ei saanut kiinnittää liikaa huomiota.
Puhuttiin kaikesta muusta, kuten usein silloin, kun asia on liian vaikea. Sellainen, mistä ei tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa, miten siihen tulisi suhtautua. Silloin on parempi vaieta, jottei sano mitään väärää. Puhutaan mieluummin siitä, mikä on helppoa. Näin juhlat sujuivat ongelmitta, kuten juhlien pitääkin.
Olisin halunnut kertoa siitä kaikesta, mitä olemme joutuneet kokemaan ja mitä kaikkea olemme joutuneet kestämään.
Kahvia juotiin ja kakkua syötiin. Kehuttiin kakun mehevyyttä ja tarjoilujen runsautta. Vaihdettiin kuulumisia ja rupateltiin niitä näitä. Hyvä niin, emme toivoneetkaan mitään muodollista ja jäykkää. Tämä vaihtoehto oli meillekin, sureville vanhemmille, helpompi, vaikka samaan aikaan takaraivossani takoi suuri tarve puhua kuolleesta lapsestamme.
Oli suuri tarve muistella häntä, siksihän olimme kokoontuneet. Olisin halunnut kertoa siitä kaikesta, mitä olemme joutuneet kokemaan ja mitä kaikkea olemme joutuneet kestämään. En kuitenkaan tehnyt niin, mieluummin vain hymyilin ja kuuntelin, mitä muilla oli sanottavaa.
En halunnut kuormittaa vieraita omalla surullani
Kun ilta koitti ja juhlat olivat ohi, sitä havahtui jostain kaukaa. Havahduin siihen, että olin kuin robotti, joka oli suorittanut tehtävää. Olin kulkenut päivän automaatiolla. Olin liimannut hymyn kasvoilleni ja opetellut fraasit, jotka latelin, kun kohtasin vieraita. Halusin olla reipas, kuten niin usein muutenkin.
En halunnut kuormittaa vieraita omalla surullani ja ikävälläni. En omilla tarpeillani puhua tästä kaikesta, jakaa sitä heidän kanssaan. En halunnut nähdä heidän silmissään ahdistusta, kun avaisin oman epätoivoni ja elämäni heidän eteensä. Vedin mieluummin päälleni rooliasun, jonka turvin kuljin päivän eteenpäin.
Valitsin rooliasun, mikä miellyttäisi heitä, ei aiheuttaisi liikaa huomiota. Eihän se heille kuulu, miten surullinen ja väsynyt olen, se on minun taakkani, ei heidän. On parempi, että jutellaan säästä kuin siitä, mitä helvettiä elämäni nykyään on. Liimattu hymyni pysyi koko päivän kasvoilla ja suoritin päivän mallikkaasti. Siinä olen nykyään jo taitava, esittämään, että kaikki on ihan ok. Näin selvisin yhdestä elämäni vaikeimmista päivistä.
Lapsen muistojuhlat olivat tärkeä etappi tällä loputtomalla matkalla
Olen kiitollinen ihan jokaiselle vieraalle, joka tuli kansamme jakamaan juhlapäivän. Olen kiitollinen jokaisesta kohtaamisesta ja sanasta, joita vaihdettiin. Olen kiitollinen, että emme ole yksin. Lähellämme on ihmisiä, vaikka välillä tunnemme itsemme niin yksinäisiksi. Olen kiitollinen siitä, että lapsemme elää niin monien muistoissa.
Olen kiitollinen miehelleni ja tyttärellemme, jotka myös jaksoivat jakaa kanssani tämän raskaan päivän. Juhlat olivat kuitenkin tärkeä etappi tällä loputtomalla matkalla. Juhlat kokosivat meille merkitykselliset ihmiset yhteen. Juhlat olivat omistettu meidän lapselle, hänelle, joka ei näitä juhlia saanut enää viettää kanssamme. Olen yksinkertaisesti kiitollinen, että selvisin viikonlopusta.
Tätä kirjoittaessa on kulunut jo lähes viikko juhlista, mutta edelleen tunnen siitä kertyneen painolastin itsessäni. Suurin osa on jo pudonnut pois, mutta jotain on vielä kannettavanani. Näistä juhlista ei voi sanoa, kuten yleensä, että olipa kivat ja onnistuneet juhlat. Se ei oikein sovi, mutta olen silti tyytyväinen siitä, että lapsen muistojuhlat järjestyivät vihdoin. Kiitän itseäni, perhettäni ja kaikkia niitä, jotka tulivat jakamaan päivän kanssamme.
Rakkaus sinua kohtaan ei kuole, vaikka sinä kuolit.
Äiti rakastaa sinua aina ja ikuisesti.
Onnin muistolle 12.8.2005-6.2.2021
Lue Nennen kirjoituksia
- Surumatkalla – Onko tämä surun käsittely loputon tie?
- Kun elämä pysähtyy – Lapsen kuolema ajaa epätoivoon
- Surutyö jatkuu – Mistä olen kiitollinen juuri nyt?
- Saako suruni jatkua? Kuinka kauan on lupa surra?
Käpy ry tarjoaa vertaistukea lapsen kuoleman kohdanneille perheille.
