Euroopan suosituimmat nimet – tuoreet tilastot 2021
Euroopan suosituimmat nimet ovat Maria ja José. OnBuyn selvityksen mukaan 71 prosenttia perheenlisäystä suunnittelevista aikuisista haluaa antaa lapselleen perinteisen nimen, joka kuvastaa omaa kulttuuria ja alkuperää. Tämän perusteella voidaan olettaa, että lisää Eurooppaan saadaan vielä rutkasti lisää Marioita ja Joséja.
Lue myös muut Euroopan suosituimmat nimet! Tiedot perustuvat OnBuyn tutkimukseen, jossa kerättiin eri lähteistä tietoa sekä toteutettiin kysely, johon osallistui lähes 5 000 vanhempaa.
Suosituimmat tyttöjen nimet
Kaikkein suosituin eurooppalainen tytön nimi on Maria. Maria-nimisiä on maailmalla yli 61 miljoonaa ja se on maailman toiseksi suosituin tytön nimi. Maria on perinteinen italialainen nimi ja se on erityisen suosittu espanjan ja portugalin kielisissä maissa, erityisesti Brasiliassa.
Myös Suomessa Maria on ollut pitkään suosittu nimi. 1900-luvun alusta lähtien Maria-nimeä on annettu ensimmäiseksi tai toiseksi etunimeksi lähes 330 000 tytölle.
Toiselle sijalle pääsee Ana, joita löytyy yli 12 miljoonaa. Se on maailmalla 17. suosituin tytönnimi. Kyseessä on perinteinen espanjalainen nimi, joka on tällä hetkellä yleisin Portugalissa.
Suomessa Ana on melko harvinainen nimi. 1900-luvulta lähtien Anoja on kastettu Suomessa alle tuhat. Sitä vastoin Annoja löytyy Suomesta paljon, nimeä on annettu lähes 100 tuhatta kertaa.
Kolmanneksi suosituin nimi Euroopassa on Rosa, joka on maailmanlaajuisella listalla sijalla 48. Rosa-nimisiä löytyy yli 6 miljoonaa. Kyseessä on perinteinen ranskalainen nimi, joka on tällä hetkellä yleisin Meksikossa.
Suomessa Rosa-nimeä on annettu 1900-luvun alusta lähtien reilu 4 000 kertaa. Sen lisäksi suomalaisittain tutumpaa Roosa-nimeä on annettu noin 8 000 kertaa.
Tässä koko lista suosituimmista nimistä:
- Maria
- Ana
- Rosa
- Elizabeth
- Patricia
- Anita
- Andrea
- Marina
- Carmen
- Angela
- Irina
- Susan
- Diana
- Jennifer
- Claudia
- Gloria
- Teresa
- Grace
- Karen
- Catherine
- Sonia
- Mina
- Rose
- Irene
- Julia
- Victoria
- Francisca
- Veronica
- Margaret
- Anne
- Silvia
- Lisa
- Alice
- Isabel
- Michelle
- Joyce
- Nadia
- Jacqueline
- Julie
- Janet
- Jane
- Paula
- Helen
- Antonia
- Regina
- Brenda
- Nicole
- Carol
- Josephine
- Anastasiya
Suosituimmat poikien nimet
Poikien listan alkupäästä erottuu neljä J-kirjaimella alkavaa nimeä. Suosituin pojan nimi Euroopassa on José, jonka nimisiä on maailmalla lähes 30 miljoonaa. Se on maailman kuudenneksi yleisin pojan nimi. Nimi on lähtöisin Espanjasta ja tällä hetkellä se on kaikkein yleisin Brasiliassa.
Jose ei ole kovin suosittu nimi Suomessa, sillä nimeä on annettu vain pari tuhatta kertaa 1900-luvun alusta lähtien. Joose-nimisiäkään ei ole ollut kuin reilu tuhat.
John on perinteinen englantilainen nimi, joka on tällä hetkellä suosittu Yhdysvalloissa. Johneja löytyy yli 14 miljoonaa ja se on maailmanlaajuisesti 15. suosituin pojan nimi.
Suomessa Johneja on kastettu 1900-luvun alusta lähtien vajaa 9 000. Suomen kieleen paremmin sopiva Joni on kuitenkin on kuitenkin ollut erityisen suosittu 80-90-luvuilla. Joneja on kastettu Suomessa lähes 16 000.
Euroopan kolmanneksi suosituin pojannimi on Juan, joita löytyy maailmalta yli 11 miljoonaa. Nimi on lähtöisin Espanjasta ja se on erityisen suosittu Meksikossa. Maailmanlaajuisesti Juan on sijalla 20. Juaneita löytyy Suomesta alle tuhat.
Tässä koko lista Euroopan suosituimmista poikien nimistä:
- José
- John
- Juan
- Jean
- Robert
- Luis
- Carlos
- James
- Antonio
- Richard
- Paul
- Pedro
- William
- Thomas
- Jorge
- Aleksandr
- Victor
- Miguel
- Charles
- Mario
- Joao
- Mark
- Martin
- Patrick
- Andrey
- George
- Eric
- Ivan
- Fernando
- Francis
- Stephen
- Andrew
- Denis
- Christian
- Frank
- Christopher
- Andre
- Oscar
- Anthony
- Alberto
- Julio
- Paulo
- Adam
- Kevin
- Edward
- Ronald
- Sergio
- Walter
- Albert
- Pierre
Lue lisää:
Lapsen ajattelun kehitys – harjoittele näin taitavaa ajattelua lapsen kanssa
Hylätyt nimet 2020 – lasta ei saanut nimetä rasvaluomen mukaan
Lapsiperheen raha-asiat – näillä talousvalmentajan vinkeillä onnistut