Suomalaisvanhemmat ovat maailman uupuneimpien joukossa

Suomalaisvanhemmat ovat maailman uupuneimpien joukossa

Helsingin Sanomat kertoi 18.12.2020 vertailusta, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat olivat 42 maata kattavassa vertailussa seitsemänneksi uupuneimpia. Suomessa vakavasti uupuneita oli kuusi prosenttia vastaajista. Siis suomalaisvanhemmat ovat maailman uupuneimpien joukossa.

Enemmän uupumusta raportoitiin Puolassa, Belgiassa, Egyptissä, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Sveitsissä. Ruotsi oli sijalla 21. Vähiten uupumusta oli Thaimaassa ja muissa Aasian maissa.

Tutkimuksen mukaan uupumukselle altistaa erityisesti kulttuurin yksilökeskeisyys. Joissain maissa oletus on, että vain hätätapauksessa voi pyytää apua ja toisissa kulttuureissa vain hätätapauksessa on pärjättävä yksin. Siinä on iso ero.

suomalaisvanhempien uupumus

Huomioita thaimaalaisesta vanhemmuudesta

Minulla on ollut kunnia tutustua moniin thaimaalaisiin, asua heidän luonaan ja esitellä heille Suomea. Vanhemmuudessa Suomen ja Thaimaan välillä on suuria eroja.

Thaimaassa lapsia hoidetaan niin isossa ringissä, että eräs tuttuni kommentoi, että lapsi ei välttämättä edes tiedä, kuka hänen äitinsä on. Lapset saatetaan myös ottaa kasvatettavaksi siskon tai serkun perheeseen, jos heillä sattuu olemaan parempi tilanne hoitaa lasta.

Vierailukulttuuri on Thaimaassa todella erilainen Suomeen verrattuna. Ovesta lappaa jatkuvasti porukkaa, enkä itse pysynyt millään perässä, kuka kukin oli. Joskus tulija saattoi olla perheenjäsen, joskus ystävä ja joskus joku palveluntarjoaja, esimerkiksi hieroja tai kosmetologi. Vieraaksi tulleet saattoivat välittömästi osallistua ruoanlaittoon tai jos huomasivat murusia lattialla, saattoivat saman tien imuroida koko kämpän.

Thaimaassa ollaan huomattavasti rennompia kaikenlaisten sääntöjen suhteen. Pakko myöntää, että kauhistuin, kun näin erään äidin lähtevän ajamaan autoa 1,5-vuotias lapsi sylissään. Erään kerran olin Thaimaassa raskaana ja menin muiden mukana ottamaan kestovärin kulmakarvoihin. Mukana oli toinenkin raskaana oleva. Vasta jälkikäteen Googlasin, ettei Suomessa vastaavanlaista toimenpidettä suositella raskaana oleville.

Toisaalta kauhisteltiin, etten olisi saanut raskauden aikana käydä uimassa. Siitä oltiin todella huolissaan jatkuvasti mutta monet rauhoittuivat kun vakuutin olevani vasta ensimmäisellä kolmannekselle. Silloin uiminen oli ilmeisesti ihan ok vielä kuitenkin.

suomalaisvanhemmat ovat maaiman uupuneimpien joukossa

Huomioita suomalaisesta vanhemmuudesta

Oman kokemukseni mukaan Suomessa ollaan hyvin huolissaan kaikenlaisesta turvallisuudesta. Se on toki hyvä asia, ettei onnettomuuksia tapahdu niin paljoa, mutta joskus pelko estää ihan normaaliakin toimintaa. Esimerkiksi lasten puihin kiipeileminen tai jopa juokseminen nähdään turvallisuusriskinä. Lue aiheesta lisää: Lapsen motorinen kehitys – Tämä tyypillinen virhe on vaaraksi lapsen kehitykselle

Turvallisuuden lisäksi Suomessa tunnutaan olevan huolissaan siitä, saako lapsi tarpeeksi kaikenlaisia virikkeitä ja tekevätkö vanhemmat varmasti kaikki oikeat valinnat. Valintojahan on päivittäin jopa satoja, esimerkiksi kenen kanssa lapsi nukkuu tai ei nuku, kuinka pitkään imetetään, miten ja kuinka useasti, mitä lapsi syö, milloin ja miten, millä lapsi leikkii, miten, missä ja kenen kanssa, miten lapsi pukeutuu ja mistä vaatteet on hankittu ja ovatko ne vastuullisesti tuotettuja, kuinka paljon lapsi ulkoilee ja mitä ulkoillessa tehdään ja niin edelleen.

Pelkkä ruokailu voi aiheuttaa kymmeniä perustavanlaatuisia kysymyksiä. Jos soseet, niin tehdäkö itse vai ostaako purkissa? Mitä makuja, mikä karkeus, syöttääkö lusikalla (millaisella lusikalla), milloin pitäisi vaatia lasta syömään itse (haarukalla ja veitsellä)? Jos sormiruoka, niin minkälaisia paloja, onko samaa ruokaa kuin muulla perheellä, onko tarpeeksi erilaisia makuja, kuinka monta uutta makua viikossa, onko tarpeeksi proteiinia/hiilaria/vitamiineja/probiootteja yms.? En nyt viitsi jatkaa listaa pidemmälle, ymmärsitte varmaan idean. Lue lisää: Vauvan soseet – tehdäkö itse vai valitako purkkiruoka?

äitimyytti

Mielestäni vanhempien uupumista lisäävät erityisesti:

  • Ei luoteta muuhun kuin itseen. ”Isoäiti antaa liikaa herkkuja” tai ”isä ei osaa vaihtaa vaippaa oikein”.
  • Luetaan liikaa somekeskusteluja. ”Perhepeti on ainoa oikea tapa nukkua!” tai ”vauva pitää opettaa heti nukkumaan yksin tai nukkuu vielä armeijassakin äidin vieressä”. Ylipäätään kaikkien ehdottomien ohjeiden antaminen ja sääntöjen luominen.
  • Äitimyytti, joka asettaa ristiriitaisia vaatimuksia: Millainen on hyvä äiti? – äitimyytti elää vahvana
  • Paineiden asettaminen itse itselle. ”Pitää ostaa X määrä lahjoja jouluna myös kummin kaimalle ja tehdä itse kaikki ruoat”.
  • Tulkitaan katseita eli luetaan ajatuksia. ”Muut äidit katsoivat paheksuen, kun annoin vauvalle korviketta”.
  • Lasten käytöksen paheksuminen. ”Kyllä vaan ennen vanhaan lapset osasivat totella!”
  • Suora syyllistäminen. ”Tuo viime vuoden turvaistuinmalli ei ole turvallinen” tai ”lapsesi opettaa omalle lapselleni huonoja tapoja!”.
  • Ei uskalleta pyytää apua. Kysyminen ei maksa mitään ja aikuisen ihmisen olisi hyvä osata tarvittaessa sanoa ei.
  • Tukiverkosto nähdään koostuvan vain isovanhemmista. Tukiverkostoa voi myös luoda itse esimerkiksi naapureista, kavereista, muista perheista, MLL:n lastenhoitajista ja niin edelleen.
  • Vanhempien omat epäterveelliset elämäntavat. Jos syö epäterveellisesti, nukkuu liian vähän eikä harrasta liikuntaa niin ei ihme jos lapsiperhearki tuntuu uuvuttavalta.

Oletko sinä uupunut vanhemmuuteen?

Lue lisää:

Joulukirja lapsille – Jouluisia tarinoita lapsille

Painonnousu raskausaikana – mikä on sopivasti ja miksi paino nousee?

Lapsen oppiminen ei vaadi pakottamista

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös