Eläinten viikko – opeta lapsi kunnioittamaan eläimiä
Eläinten viikko 4.-10.10.2020, osallistu sinäkin!
Tänä vuonna Eläinten viikon teema on Arvokas kissa. Tarkoitus on kiinnittää huomiota kissan arvoon, hyvinvointiin ja hyvään kohteluun. Suomessa hylätään jopa 20 000 kissaa vuodessa.
Lasten kanssa aiheeseen voi tutustua SEY:n laatiman Eläinten viikon oppaan avulla. SEY:n nettisivuilla on myös paljon muuta mielenkiintoista materiaalia, joihin voi tutustua itse tai eri-ikäisten lasten kanssa.
SEY:n toimintaa voi tukea liittymällä jäseneksi. Tarjolla on erilaisia jäsenyysmahdollisuuksia, myös lapsille. Jäsenyyden ostaminen on myös mahtava, ekologinen ja eettinen lahjaidea!
Opeta lapsi kunnioittamaan eläimiä
Empatiataidot ovat avainasemassa siinä, miten ihminen kohtelee ihmisiä ja eläimiä.
Empatia tarkoittaa taitoa ymmärtää toisten tunteita sekä taitoa asettua toisen asemaan. Empatia on tärkeä taitoa, joka lisää maailmassamme hyvinvointia ja toisen huomioimista. Empatia eroaa sympatiasta, jossa toisten tunteisiin samaistutaan sen lisäksi, että niitä ymmärretään.
Kyky empatiaan kasvaa ja kehittyy lapsen kasvaessa. Pieneltä lapselta ei voi vielä vaatia toisten huomioimista samalla tavalla kuin mihin aikuiset pystyvät. Silti empatiataitoja kannattaa opettaa jo pienestä pitäen ja kehittyminen jatkuu pitkälle aikuisuuteen saakka.
Kokeile: Empatiatesti

Opeta lapsi kunnioittamaan muita:
- Empatian taustalla on kyky tunnistaa ja ilmaista omia tunteita. Tunnetaitoja voi harjoitella muun muassa erilaisten tunnekirjojen avulla.
- Näytä lapselle kädestä pitäen, miten esimerkiksi eläintä voi silittää tai miten kaverilta voi pyytää anteeksi sanattomasti. Juttele samalla, miltä toisesta osapuolesta mahtaa tuntua: ”koiraa sattuu, jos sitä taputtaa liian kovaa”, ”kaveri ei nyt taida haluta halaamista”.
- Suhtaudu kaikkiin tunteisiin sallivasti, vaikka kaikenlainen käytös ei olisikaan hyväksyttävää. Älä ikinä syyllistä lasta hänen tunteistaan tai väheksy niitä.
- Kylmä ja tiukka kasvatus voi estää empatian kehittymistä. Anna lapselle aikaa, rakkautta ja myötätuntoa.
- Empatia on myös toisen kuulemista. Kuuntele lasta ja opeta häntä kuuntelemaan omalla esimerkilläsi.
Eläinten kiusaaminen ja kiduttaminen on aina väärin
Eläimiä ei koskaan saa kiusata tai kiduttaa, oli kyseessä sitten villi- tai kotieläin. Tällainen toiminta kertoo usein vakavasta empatiakyvyttömyydestä ja siihen voi syyllistyä niin aikuiset kuin lapset.
Eläinten kaltoinkohteluun on syytä aina puuttua, oli kyseessä oma lapsi tai tuntemattomat ihmiset. Vanhemmilla on vastuu huolehtia siitä, ettei oma jälkikasvu syyllisty eläinrääkkäykseen. Lapsille on tehtävä selväksi, että kaikenlainen väkivalta ja kiusaaminen on väärin sekä ihmisiä että eläimiä kohtaan.
Mitä tehdä, jos huomaat väkivaltaa eläimiä kohtaan?
- Pyri lopettamaan väkivallanteot mahdollisimman nopeasti ja tarvittaessa soita hätäkeskukseen.
- Käyttäydy rauhallisesti ja selvitä, mitä on tapahtunut.
- Älä syyllistä, ole vihainen tai käyttäydy itse aggressiivisesti, sillä siitä lapsi ei opi tekonsa seurauksista ja antaa huonoja käyttäytymismalleja.
- Suhtaudu kuitenkin vakavasti ja puhu lapsen kanssa. Yritä saada lapseen hyvä keskusteluyhteys.
- Jos väkivaltaan on syyllistynyt suurempi joukko, ota yhteys esimerkiksi muihin vanhempiin, kouluun, päiväkotiin tai perheneuvolaan.
- Huolestu erityisesti, jos lapsi on toiminut yksin tai hän ei kerro tunteneensa pahaa oloa tekojen aikana ja niiden jälkeen. Lapsi voi tarvita psykologin apua.
Lue lisää:
Syysaskartelut – Puuhanurkan askarteluvinkit
Kotiäiti vai uraäiti? Keskustelu äitiydesta on liian mustavalkoista
Koronatesti lapselle – psykologin kuusi vinkkiä