lasten kasvatus

Lasten kasvatus – voiko siinä onnistua?

Lasten kasvatus – voiko siinä onnistua?

Lasten kasvatus on aihe, jota on tutkittu laajalti ja josta on kirjoitettu paljon. Se on myös aihe, josta meillä jokaisella on mielipide. Olemmehan me jokainen saaneet jonkinlaisen kasvatuksen, jonka onnistumista voimme arvioida.

Ymmärrys ja tieto lapsen kehityksestä ja kasvua tukevasta kasvatuksesta muuttuu ja lisääntyy jatkuvasti. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun sieltä löytyy monenlaista kauhisteltavaa. Kasvatuksellisissa linjauksissa mennään koko ajan eteenpäin, mutta kehitys jatkuu. Varmasti meidän lapsemme tekevät omien lastensa kanssa vielä parempia valintoja kuin me ja lasten kasvatus on nykyistä paremmalla tolalla. Meidän ei auta muu kuin tehdä parhaamme.

Törmäsin Facebookissa mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa osallistujat kertoivat, mitä asioita he olisivat toivoneet omien vanhempiensa tekevän toisin. Virheitähän ei kukaan voi välttää, kun puhutaan aiheesta lasten kasvatus. Sitaattien julkaisuun on saatu lupa asianosaisilta.

lasten kasvatus

Vanhempieni virheet lasten kasvatuksessa

Moni kertoo siitä, että olisi kaivannut lapsuudessa enemmän tukea, opetusta ja kannustusta käytännän elämän asioihin, kuten hampaiden pesuun, kotitöihin ja rahankäyttöön. Nämä kommentit korostuivat enemmän kuin ne, että lapselta olisi vaadittu liikaa. Jos ei kotitöiden ja velvollisuuksien tekemistä osaa arvostaa lapsena, niin omaan kotiin muuttaessa todennäköisesti viimeistään.

Toivoisin, että äitini olisi ottanut minua enemmän mukaan kotitöihin, että olisin oppinut.

Tunnetaidoista on puhuttu viime vuosina paljon, ja varmasti jokainen nykyvanhempi on kuullut tunteiden sanoittamisesta ja niiden tärkeydestä. Moni ennen 2010-lukua syntynyt äiti ja isä on joutunut opettelemaan tunteiden sanoittamista ja hyväksymistä yhdessä oman lapsensa kanssa. Onneksi taidot voi oppia vielä aikuisenakin. Lisätietoa aiheesta voi lukea esimerkiksi artikkeleistamme: Itsesäätelytaidot, Tunteiden hallinta, Lasten aggressiokasvatus ja Tunnekirja lapsille.

Tunteista puhuminen ja niiden näyttäminen on kans yks juttu minkä opettaminen ois säästäny monelta ongelmalta.

Toivoisin myös, että vanhempani olisivat puhuneet tunteistaan ja vaikka riidelleet ainaisen mykkäkoulun sijaan.

Ettei aina olis tarvinu olla ”kiltti” ja ”reipas”. Huomaan sanovani usein omillekin lapsille että ”olkaa kiltisti” sen sijaan että sanoisin vaikka ”pitäkää hauskaa”. Koitan opetella tästä pois, mun lapsuus on ollut vanhempien erosta huolimatta tosi onnellinen mut kova tarve on aina ollut miellyttää muita hinnalla ja keinolla millä hyvänsä.

Lapsi tarvitsee kehuja ja hyväksyntää. Lasta saa kehua paljon, mutta kehumisen voi huomaamattaan tehdä väärällä tavalla. Tärkeää olisi kehua lasta itseään, eikä lapsen tekemiä suorituksia ja osaamista. Hyvä tietopaketti aiheesta löytyy Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n nettisivuilta.

Toivon, etteivät he olisi kehuneet minua niin paljon. Moni vanhempi varmasti ajattelee, että se on hyvä, kun ylistetään maasta taivaisiin jokaisen koulunäytelmän jälkeen. No joo, kehut on kivoja. Mulle ne vaan teki vaativan persoonallisuushäiriön. Piti/pitää olla täydellinen. Ollaan psyk. polilla puhuttu tästä, että tämä jatkuva ”sinä olit kyllä niin hyvä, olit paras näyttelijä” on varmasti luoneet ne isot paineet ja lopulta sen, että vaadin itseltäni liikaa ja tuli vaativa persoonallisuushäiriö. Että mun pitää olla paras. Ja voin kertoa, et se rasittaa ihan perusarjessakin.

Mulle olisi tarvinnut enemmän kertoa, että olen arvostettu, rakastettu ja tärkeä. Muistan tosi pienenä ajatelleeni, että olen huono lapsi.

yhteys lapseen

Jopa alle kouluikäiset lapset voivat altistua ulkonäköpaineille. Vaikka koko ulkopuolista maailmaa ei voi muuttaa, niin siihen voi vaikuttaa, miten kehosta ja sen arvostamisesta puhuu lapselle kotona. Ulkonäköpaineet ja oman kehon hyväksymisen haasteet voivat ilmetä esimerkiksi vääristyneenä suhteena omaan kehoon, laihduttamisen kierteenä, kehon kurittamisena, itsetunto-ongelmina, masennuksena tai syömishäiriöinä. Lisää aiheesta voi lukea toisesta kirjoituksestani: Paranna kehosuhdettasi.

Mä olisin toivonut, että mun äiti olisi puhunut omasta ulkonäöstään arvostavammin. Olen ainoa lapsi ja kehonkuva ollut aivan kierossa aina, koska vertasin itseäni ja kokoani äitiini ja suhteutin sitä hänen puheisiinsa. Kun on oppinut ajattelemaan, että takapuoli on kuin seitsemän leivän uuni, niin muuttuuhan se toki sellaiseksi ennen pitkää. Ja näyttää sellaiselta myös silloin kun ei ole sitä. Toivon kaikille lapsille keho- ja kasvurauhaa.

Lapset kaipaavat vanhempiensa aikaa, rakkautta ja hyväksyntää. Kiireetön yhdessäolo on se asia, joka luo perusturvallisuuden tunteen, paremmin kuin uudet lelut ja monenlaiset elämykset. Vanhempien lasten kanssa korostuu se, että lapsen asioista ollaan kiinnostuneita, heiltä kysellään ja heitä kuunnellaan.

Monilapsisissa perheissä olisi tärkeää, että edes joskus lapsi saisi olla ihan kahden äidin tai isän kanssa. Vaikka nykypäivänä monella vanhemmalla on hyvin aikaa olla lastensa kanssa, niin epäilen, että nykyajan pikkulapset miettivät aikuisena sitä, että olisipa vanhemmat keskittyneet vähemmän älypuhelimeensa.

Toivoisin että äitini olisi joskus viettänyt kanssani aikaa. Olen kolmesta lapsesta vanhin. Muistan miten oikeasti janosin sitä, että äiti antaisi mulle aikaa. Yhdestä kerrasta mulla on muistikuva, kun käytiin kahdestaan kaupungilla ja se oli varmaan mun elämän paras päivä. Omien 5 ja reilu 3 v lasten kanssa oon alusta asti tehnyt sitä, että tehdään pieniä juttuja säännöllisesti ihan kahdestaan. Se on ihan mittaamattoman tärkeää.

Olisin toivonut, että vanhemmat olisivat pyrkineet enemmän luomaan minuun sellaista suhdetta, että olisin uskaltanut kertoa heille murheistani ja he olisivat kyselleet kuulumisiani. Peruskysymykset kyllä kyseltiin, mutta monesti tuntui, että jos vanhempi olisi vain jaksanut vielä kysyä pari syvempää kysymystä, olisin voinut avautua heille. Lopulta tein kaikenlaista heille kertomatta, ja osasin hyvin salata syvimmät mietteeni.

lapsen kasvatus sylissä

Vanhempien elämänasenne ja arvot vaikuttavat vahvasti lapsiin. Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä enemmän myös ympäristö vaikuttaa elämänkatsomukseen. Joskus on hyvä tehdä tietoinen pesäero opittuihin malleihin ja arvomaailmaan.

Omat vanhempani ovat opettajia ja sen vuoksi olen kasvanut uskomaan, että kun koulut käy hyvin, niin silloin saa hyvän ja turvallisen elämän. Kun tapasin mieheni niin hän olikin kasvatettu ihan erilailla, yrittäjäperheessä ja uskomaan omiin ideoihin ja ottamaan riskejä. Toivoisin että omat vanhemmat olisivat turvallisuuden sijasta luoneet myös uskoa ottaa riskejä ja epäonnistua, mennä omien fiilisten perusteella ja vaan tehdä ja kokeilla satsata omiin juttuihin vaikkei ne ole aina kaikista turvallisimpia ja selkeämpiä teitä.

Toivoisin, ettei pienistä, ihanista jutuista olisi puhuttu vähättelevästi. ”No, eipä ollut kummoinen reissu, kun ei oltu kuin kaksi yötä ja nekin ihan tässä lähellä.” ”Eipä tämä oo kuin tämmöinen halpa rytky makasiinista.” ”Ite tuossa kiireessä leipasin, varmaan ois kaupasta saanu paremman makuista.”

Toivoisin, että ainaisen eteenpäin potkimisen ja kannustamisen välissä oltais joskus pysähdytty iloitsemaan siitä, mitä olin jo saavuttanut.

Toivoisin, ettei elämä olisi ollut alituista suorittamista. Että olisin saanut iloita hetkestä ja pitää enemmän hauskaa. Ettei aina olisi tarvinnut olla se kympin tyttö. Nyt aikuisena olen löytänyt luonnon ja sen tuoman rauhan hetkessä ja tämän ilon näytän myös omille tytöilleni. Muutimme maalle omaan ikimetsään, jota paivittäin kiitän.

Olisin myös toivonut erilaisen mallin naisena olosta, kasvatuksessa korostettiin siveyttä, vaatimattomuutta ja jonkinlaista hyveellisyyttä. Seksi, kuukautiset ja naisellisuus oli jotenkin tabu.

Luottamus on tasapainottelua jatkuvan epäilyn ja toisaalta sokean luottamuksen välillä. Kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Olisi hyvä ymmärtää, että myös omissa lapsissa on vikoja ja että omatkin lapset voivat joskus valehdella. Toisaalta jatkuvat epäluottamus nakertaa itsetuntoa tehokkaasti.

Mä olisin toivonut, että vanhemmat olisivat osoittaneet luottamusta. Meillä oli sellainen meininki, että aina ensin epäiltiin omien lasten sanaa, jotenkin varmuuden vuoksi. – –
Kerran olin alakouluikäisenä kaverin kanssa isossa tavaratalossa katselemassa jotain hyllyssä olevia tilpehöörejä, kun vartija tuli meidän viereen jyrisemään, että ”ei tarvi käpälöidä kaikkea, jos ei ole aikomustakaan ostaa mitään”. Luikimme järkyttyneinä itku silmässä kaverille kotiin. Kaverin äiti kuunteli tarinamme, soitti tavarataloon ja haukkui pikkulapsia pelottelevan vartijan pystyyn. – – Olin ihmeissäni. Ei mua ollut kukaan puolustanut näin. Kun meidän isä tuli sitten myöhemmin hakemaan mut kotiin, rohkenin kertoa tapahtuneen hänellekin. Mun isä sitten selitti, miten meidän oli täytynyt näyttää epäilyttäviltä ja että miten vartija oli tehnyt vain työtään. Käänsin takapenkillä naaman penkin selkänojaa vasten että kyyneleet imeytyivät siihen. Tuntui niin pahalta ettei edes niin hirveän kokemuksen kohdalla lohdutettu eikä ymmärretty.

Kommentteja tuli keskusteluun satamäärin ja niiden moninaisuudesta huomaa, miten laaja asia lasten kasvatus on. Ei ehkä kannata liikaa ajatella sitä, miten omalla toiminnallaan aiheuttaa taatusti jonkinlaisen trauman lapselleen. Kukaan meistä ei ole täydellinen ihminen eikä täydellinen vanhempi. Pääasia on, että teemme parhaamme. Rakkaus, hyväksyntä ja yhteys lapseen vie pitkälle.

Suosittelen tutustumaan myös muutamaan toiseen lapsen kasvatus -aiheiseen artikkeliimme:

Positiivinen kasvatus opettaa ajattelemaan

Hyvä vanhemmuus – mitä se on ja mitä se vaatii?

 

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös