Kotiäiti vai uraäiti? Keskustelu äitiydesta on liian mustavalkoista
Lainasin kirjastosta Anni Erkon kirjoittaman kirjan Uraäidin selviytymisopas – Tarinoita ruuhkavuosien kuningattarilta (2019, Atena). Sen lukeminen kirvoitti mieleeni ajatuksen aiheesta kotiäiti ja uraäiti.
Ensinnäkin on kerrottava minusta itsestäni, että edustan kotiäitien ”puoluetta” ja vielä sellaista vähän hevimpää ratkaisua. Nimittäin lapsemme ovat olleet kotihoidossa esikoinen eskari-ikään saakka ja kuopus aloittin nyt päiväkodin 5-vuotiaana neljä tuntia per päivä.
”Minulle ei riitä…”
Uraäidin selviytymisopasta lukiessani huomasin toistuvan teeman. Uraäidit kertovat, että ”kotiäitiys ei riitä minulle” ja että he tarvitsevat elämäänsä muutakin kuin äitiyden. Moni mainitsi myös tarpeen saada älyllisiä haasteita.
Kotiäidin korviin nämä lauseet kuulostavat sekä syyllistäviltä että ylimielisiltä riippumatta siitä, onko sanojan tarkoitus vilpitön tai tahallisen ylimielinen. Kommentit kertovat siitä, että kyllä elämässä pitäisi saada jotain tärkeää aikaan, ja että kotiäitiys on jotain tosi vähäistä ja helppoa. Se on totta, että lasten hoitaminen on enemmän fyysinen kuin älyllinen haaste.
Samalla unohdetaan, että harvassa ovat ne kotiäidit, joilla ei ole mitään muuta sisältöä elämässä kuin lapset ja kotityöt. Kotiäitiyteen voi hyvin yhdistää esimerkiksi opiskelua, osa-aikatöitä, yrittäjyyttä ja harrastuksia.
Tarkastellaanpa asiaa myös toiselta kantilta. Kotiäiti saattaa sanoa, ettei hänelle riitä se, että näkee lapsiaan vain viikonloppuisin ja hetken aikaa arki-iltaisin kun samalla täytyy käydä kaupassa, siivota, pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa. Tai että on väärin laittaa liian pientä lasta liian pitkiksi päiviksi hoitoon. Kyllähän tämäkij aika tuomitsevalta ja syyllistävältä kuulostaa.
Samalla unohdetaan ne äidit, jotka tekevät täyttä päivää töissä, mutta joilla on silti joka päivä aikaa lapsilleen. Usein osallistuva puoliso myös auttaa arjen järjestelyissä. Uraäidin selviytymisoppaassa monet uraäidit puhuvat siitä, että kun on päivällä saanut keskittyä töihin, jaksaa täysipainoisesti keskittyä lapsiinsa silloin, kun heitä näkee.
Ei ole vain kotiäitejä ja uraäitejä
Äitien jakaminen kahteen kategoriaan ontuu. Ensinnäkin lähes kaikki suomalaisäidit ovat ainakin jonkin aikaa kotiäitejä. Harva palaa työelämään heti synnytyksen jälkeen.
Yleisesti ottaen ajatellaan, että kotiäidiksi muututaan siinä vaiheessa, kun lapsi on noin vuoden ikäinen ja hänet on mahdollista laittaa päivähoitoon. Tässä vaiheessa äidin tulee tehdä päätös ryhtyäkö kotiäidiksi vai uraäidiksi.
Ei näin!
Moni kotiäiti tekee töitä tai opiskelee (tai molempia, kuten minä), mutta ei täysipäiväisesti vaan oman jaksamisen ja ehtimisen mukaan muutamia tunteja päivässä tai viikossa. Tuntuu, että uraäitien keskusteluissa unohtuu se, että kotiäitinäkin on mahdollista toteuttaa itseään myös älyllisesti.
Siis: kotiäitiys ei tarkoita sitä, että äidillä ei olisi mitään muuta elämään kuin perhe, lapset ja kotityöt ja uraäitiys ei tarkoita sitä, että äidille ei olisi muita mielenkiinnonkohteita kuin työ ja että hän ei ehtisi viettämään laatuaikaa lastensa kanssa.
Mitä Suomessa arvostetaan?
Anni Erkko kirjoittaa, että Suomessa on vahva kotiäitiyden ihanne ja että työssäkäyvien äitien pitää erikseen todistaa olevansa hyviä äitejä. Tällaiset tunteet pohjautuvat varmasti todellisiin asenteisiin.
Toisaalta kotiäitinä ja lasten kotihoitoa puolustavana täytyy sanoa, että Suomessa on myös toisenlaisia ihanteita. Esimerkiksi monet poliitikot puhuvat sen puolesta, että lapset on saatava nykyistä aikaisemmin ja suuremmalla prosentilla osallistumaan varhaiskasvatukseen. Tämä on täysin ristiriidassa kotiäitiyden ihannoinnin kanssa. Yleisesti myös ajatellaan, että viimeistään 3-vuotias suorastaan tarvitsee päiväkotia kehittyäkseen kunnolla.
Muutos voidaan nähdä myös niin, että ennen ihannoitiin kotiäitejä, sitten uraäitejä ja nyt ihanne on uran ja perheen mahdollisimman taidokkaassa yhdistämisessä.
Lopputulos on siis se, että teit miten vain, niin aina jonkun mielestä teet väärin. Tärkeää olisi muistaa se, ettei ole olemassa yhtä patenttiratkaisua, joka sopisi jokaisen perheen yksilölliseen tilanteeseen.
Annetaan siis rauha jokaiselle perheelle päättää itse omista valinnoistaan. Ja samalla ollaan onnellisia ja ylpeitä siitä, että meillä Suomessa on todellinen mahdollisuus valita ja vaikuttaa omaan elämäänsä.
Lue lisää:
Kuinka opettaa lapsi itsenäiseen nukahtamiseen
Imetyksen lopetus oireet – Mielialavaihteluita ja ärtymystä
Helpot muffinssit valmistuvat käden käänteessä
