pokemonien nimet

Pokemonien nimet inspiroivat uusiin etunimiin – Suomestakin löytyy jo Pokemon-nimiä

Pokemonien nimet inspiroivat uusiin etunimiin – Suomestakin löytyy jo Pokemon-nimiä

Moni vanhempi haluaa lapselleen merkityksellinen nimen, joka voi samalla viestiä perheen yhteisistä harrastuksista tai vaikka esikuvista. Moni lapsi on saanut nimensä julkisuuden henkilön mukaan. Myön Pokemonien nimet voivat inspiroida aivan uusiin ja uniikkeihin nimivalintoihin.

Iltalehden mukaan Yhdysvalloissa lasten nimeäminen Pokemonien mukaan on ollut selvä trendi. Erityisesti Eevee, Onyx, Star ja Ivy ovat kasvatteneet suosiotaan. Vanhasta Pokemon-sarjasta muistetut nimet Roselia ja Ash ovat myös nousseet uuteen suosioon.

Pokemon on japanilainen tuotesarja, johon kuuluu videopelejä, keräilykortteja, animea, mangaa, leluja ja lukuisia muita tuotteita. Viime vuosina erityisen suuren suosion on saavuttanut Pokemon Go -mobiilipeli, jossa hyödynnetään virtuaalista todellisuutta.

pokemonien nimiä

Sopivia Pokemon-nimiä lapsille

Osa Pokemonien nimistä soveltuu suoraan suomalaisten lasten etunimiksi. Huomioitavaa kuitenkin on, että jos nimeä ei aiemmin ole annettu, nimi joutuu nimilautakunnan arvioitavaksi. Valitsimme seuraavaan listaan nimiä, jotka todennäköisesti läpäisevät nimilautakunnan arvioinnin.

Seuraavan listan nimistä osaa on jo annettu Suomessa lapsen etunimiksi: Abra, Paras, Aron ja Natu.

  • Nidorina
  • Snom
  • Hatenna
  • Sinistea
  • Lunala
  • Tsareena
  • Primarina
  • Aurorus
  • Amaura
  • Abra
  • Paras
  • Meloetta
  • Larvesta
  • Deino
  • Mime
  • Altaria
  • Aron
  • Lairon
  • Eevee
  • Ditto
  • Lapras
  • Seadra
  • Leavanny
  • Natu
pokemonien nimet
Pikachu on yksi tunnetuimmista Pokemoneista.

Muokattuja nimiä Pokemon-nimistä

Osa Pokemon-nimistä ei sovi kovin hyvin suoraan annettavaksi etunimiksi, mutta ne voivat insporoida täysin uusiin uniikkeihin etunimiin. Seuraavaan listaan on koottu joitakin ehdotuksia ja ideoita.

Ne nimet, joita ei vielä ole annettu Suomessa etunimiksi, on lihavoitu.

  • Ivysaur: Ivy, Aivi, Ivi
  • Venusaur: Venu, Vennu, Enu
  • Ekans: Eka, Eeka, Ekka
  • Nidoran: Nido, Doran, Ido, Idora
  • Vileplume: Vile, Ile
  • Arrokuda: Arro, Roku, Kuda
  • Solgaleo: Solga, Gale
  • Komala: Koma, Mala, Omal
  • Silvally: Silva, Vally, Valle
  • Passimian: Simi, Simian
  • Fomantis: Foma, Manti, Mantis
  • Pikipek: Piki, Kipe
  • Yveltal: Yve, Velta
  • Trevenant: Treve
  • Heliolisk: Helio, Lio
  • Gogoat: Gogo
  • Lickitung: Likki
  • Terrakion: Terra, Tera, Rakio
  • Simisear: Simi, Simis, Mise
  • Glalie: Lali, Lalie, Gali
  • Remoraid: Remo

Lue lisää:

Uniikki nimi – Anna lapsillesi uniikkeja nimiä

Vaatteet päiväkotiin – muistilista tarvittavista hankinnoista

Lukemista lapsille – kirjavinkit lukuelämyksiin!

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös