lasten tietokirja

Lasten tietokirja herättää kiinnostuksen ja sammuttaa tiedonjanon

Lasten tietokirja herättää kiinnostuksen ja sammuttaa tiedonjanon

Tässä Lasten tietokirja -artikkelissa on esitelty kirjoja, jotka on saatu arvostelukappaleina Aulalta, Art Houselta, Karistolta, Innolta, Mäkelältä ja Minervalta.

Lasten tietokirja on kätevä apuväline, kun lapsella on luontainen taipumus ja mielenkiinto oppia ja ymmärtää maailmasta. Tietokirjojen valikoima on hyvin laaja ja monipuolinen, ja hyvä niin!

Lasten tietokirjoja julkaistaan enemmän kuin koskaan ennen. Vuonna 2019 Suomessa ilmestyi melkein 300 tietokirjaa, mikä on ennätys. Määrä on kolminkertaistunut tällä vuosisadalla. Erityisesti on kasvanut kotimaisen tietokirjallisuuden määrä.

Lasten tietokirja ei käsittele aina helppoja ja yksinkertaisia aiheita kuten dinosauruksia ja autoja. Aiheina voi olla esimerkiksi rasismi, ilmastonmuutos tai filosofia. Hyvä lasten tietokirja kiinnostaa myös aikuista ja asioita voidaan esitellä myös tarinan avulla.

Esittelemme tässä artikkelissa muutaman hyväksi ja mielenkiintoiseksi havaitun lasten uutuustietokirjan.

John Brewer & Tom Woolley: Urheilu 30 sekunnissa (2020), Into

Lentopallo kehitettiin koripallosta, käsipallosta ja tenniksestä.

Urheilu 30 sekunnissa on monipuolinen lasten tietokirja urheilusta. Kirjassa käsitellään urheilua ja sen syntyä sekä liikuntatiedettä ja olympialaisia. Urheilulajeista esitellään erilaisia joukkuepelejä ja yksilölajeja, kuten jalkapalloa, krikettiä ja telinevoimistelua.

Kirjasta löytyy runsaasti monentasoista tietoa. Pienen lapsen kanssa voi lukea siitä, kuinka jalkapallossa on tavoitteena tehdä enemmän maaleja kuin vastapuoli ja että pallon katsotaan menneen maaliin, kun se ylittää maaliviivan. Kouluikäisen kanssa voi tutkia jalkapallojoukkueen erilaisia pelaajia eli maalivahteja, hyökkääjiä, keskikenttäpelaajia ja hyökkääjiä. Syventävää tietoa löytyy muun muassa jalkapallon syntyhistoriasta, nykytilasta ja parhaista pelaajista. Innokas jalkapalloilija voi suorittaa kirjan ohjeilla myös potkaisutestin.

urheilu 30 sekunnissa kirja

Markus Hotakainen: Ihmeellinen universumi (2020), Aula

Uranus on kummallinen planeetta. Siinä on kaasua niin kuin Jupiterissa ja Saturnuksessa, mutta myös jäätä.

Ihmeellinen universumi sisältää helposti omaksuttavassa muodossa paljon tietoa avaruudesta ja planeetoista. Luultavasti kirja sisältää vähintään yhtä paljon tietoa kuin mitä peruskoulun aikana aiheesta opiskellaan. Sivuja on kirjassa 91 ja tekstiä melko runsaasti, joten tämä tietokirja kiinnostaa luultavasti parhaiten kouluikäisiä lapsia.

Luin kirjaa yhdessä ekaluokkalaisen kanssa ja häntä kiinnosti eniten mustat aukot ja eri planeettojen ominaisuudet. Samalla tuli kerrattua, mitä lapsi oli aiheesta oppinut jo eskarissa. Huomasin, että lapsella oli nippelitiedot paremmin hallussa kuin itselläni. Sen sentään tiesin, ettei Plutoa enää lasketa planeettojen joukkoon. Eräästä lastenohjelmasta oli myös jäänyt mieleen planeettojen järjestys: Merkurius, Venus, Maa ja Mars…

Ihmeellinen universumi

Jukka Jokinen: Rami Rasvanäpin autoklassikot (2020), Mäkelä

Urheiluautojen kokoontumisajoissa Rami kiinnittää huomionsa eksoottisiin Lamborghineihin. Ne ovat italialaisia, niin kuin monet muutkin kalliit urheiluautot.

Rami Rasvanäpin autoklassikot on jatkoa Rami autokuumeessa -kirjalle (2019). Tämä lasten tietokirja esittelee menneiden vuosikymmenten autoklassikoita ympäri maailmaa. Samalla esitellään korona-aikaan sopiva ajankohtainen teema: joskus pelkkä mielikuvitusmatkailu riittää!

Kirja sopii luettavaksi tarinana tai lapsi voi itsenäisesti tutustua autojen kuviin ja merkkeihin. Autoista ei turhan paljon kerrota nippelitietoa, mutta piirroskuvien avulla autojen eri ominaisuuksia on mielenkiintoista vertailla.

Kirja sopii mainiosti perheen nuorimmille autofaneille. Toisaalta Jukka Jokinen itse sanoo, että hänen kirjansa on tarkoitettu alle 100-vuotiaille lapsille. Aika hyvä huomio!

rami rasvanäpin autoklassikot

Mike Goldsmith & Chris Anderson: Keksinnöt 30 sekunnissa (2020), Into

Kirjoitustaidon alussa käytettiin yksinkertaisia kuvia asioista (koska ne olivat helposti ymmärrettäviä) ja viivoja ja pisteitä (koska ne oli helppo tehdä).

Keksinnöt 30 sekunnissa -kirja ideana on esitellä 30 erilaista keksintöä, jokainen puolessa minuutissa napakoiden tietoiskujen avulla. Saman sarjan kirjoja löytyy myös aiheista matikka, avaruus ja hyönteiset.

Tämän lasten tietokirja keksinnöt liittyvät elämään helpotusta tuoviin asioihin (esim. kutominen, keskuslämmitys ja hehkulamppu), viestintään (esim. kirjoitustaito, puhelin ja netti), matkustamiseen (esim. pyörä, auto, kompassi), tiedonhankintaan (esim. tietokone, satelliitti), lääketieteeseen (esim. rokottaminen, kivunlievitys) ja teollisuuteen (esim. laser ja robotti).

Kirjasta löytyy paljon mielenkiintoisia tekstinpaloja, kuvia ja tehtäviä. Sen lisäksi, että perustiedot ehtii nopea lukija kahlata puolessa minuutissa, on sivuilla myös vielä lyhyempiä kolmen sekunnin tiivistelmiä. Jos kuitenkin malttaa tutkia rauhassa koko keskintöön liittyvät asiat, menee lukiessa paljon pidempi aika, sillä tietoa ja asiaa on kirjassa paljon.

keksinnöt 30 sekunnissa

Vuokko Hurme & Väinö Heinönen: Housuvaaran uimahalli (2020), Into

Tilda ui selkää ja katselee sinistä taivasta. Veden alla kuuluu pulputusta. On melkein hiljaista ja huumaavan kaunista. Kun Tilda kiipeää rantakivelle, jossain kukkuu käki.

Housuvaaran uimahalli on hauska sekoitus kuva- ja satukirjaa, tietokirjaa sekä osittain myös sarjakuvaa. Kirja on sopivan pituinen iltasaduksi silloin, kun siitä lukee vain tarinaosion.

Tietokirjaosuus on suorastaan jyhkeän suuri paketti. Faktatietoa löytyy muun muassa yleisimmistä altaista, uintityyleistä, talviuinnista, veteen liittyvistä uskomuksista, uimahalleista, uintiin liittyvistä maailmanennätyksistä, sukeltamisesta, erilaisista uintipaikoista, erikoisimmista uima-altaista, veteen liittyvistä turvallisuusasioista, vesihirmun varusteista ja uimaleikeistä.

Kirjan kuvitus on riemukasta, värikästä ja se sisältää välillä hassujakin yksityiskohtia. Omat lapseni muistavat joka kerta huomauttaa, kuinka äidin jalkakylvyn vedessä nautiskelee myös pikkuruinen sammakko.

Tarinassa Tilda-tyttö on erikoisen toimelias ja aikaansaava tyttö. Hänen onnistuu päättäväisyydellä ja sopivalla onnekkuudella perustaa kotipaikkakunnalleen upouusi ja mahtavan hieno uimahalli. Uimahallissa viihtyvät kaikki, mutta lopulta myös luonnonvesissä uimisessa on puolensa.

Housuvaaran kirjasarjaan kuuluu myös vuonna 2018 julkaistu Housuvaaran huvipuisto.

tietokirja lapsille housuvaaran uimahalli

Laura Ertimo & Sanna Pelliccioni: Missä sinä olet? (2020), Minerva

Kivet ovat palasia kalliosta, joka on vanhempaa kuin mikään ympärillämme – paljon vanhempaa kuin isovanhemmat. Kallio syntyi kauan ennen dinosauruksia.

Missä sinä olet? kuuluu lasten Pikkutieto-tietokirjasarjaan, joka on suunnattu 2-5-vuotiaille lapsille. Kyseessä on sarjan ensimmäinen osa, joten jatkokirjoja odotellessa!

Kirjassa kokoaan muuttava Plop johdattaa lukijan suurista kokonaisuuksista ihan pienen pieniin ihmisen rakennusaineksiin. Matka käy siis aurinkokunnasta maapallon kautta lopulta atomin sisälle. Tarkoitus on näyttää ihminen osana suurempia kokonaisuuksia ja toisaalta paljastaa, mistä itse olemme rakentuneet.

Kirja on sopivan lyhyt ja yksinkertainen pienillekin lapsille. Kuvittelisin, että kirja herättää myös isompien lasten mielikuvituksen ja johdattaa mielenkiintoisiin keskusteluihin. Varaudu siis pohtimaan lapsen kanssa vaikeitakin kysymyksiä!

lasten tietokirja missä sinä olet

Libby Deutsch & Valpuri Kerttula: Mistä kaikki tulee ja mihin se menee? Näin maailma toimii (2019), Karisto

Mikä on lempikirjasi? Oletko koskaan ajatellut, että luet jonkun toisen sanoja, jotka hän kirjoitti ehkä yömyöhään työhuoneessa istuessaan? Melkein kuin tarina hyppäisi hänen päästään sinun päähäsi. Mutta minkä matkan tarina kulkee siinä välissä?

Mistä kaikki tulee ja mihin se menee? -kirja on tuhti tietopaketti, josta riittää lukemista pitkäksi aikaa. Kirjaa voi selailla tai yhden tai pari aukeamaa voi lukea vaikka iltasaduksi.

Kirjassa selvitetään muun muassa mistä ja miten ruoka ilmaantuu kaupan hyllyille, mistä vaatteet tulevat, miten internet toimii ja miten käy musiikin matka studiosta stereoihin. Nämä monimutkaiset aiheet ja ilmiöt on saatu esitettyä tiivistetysti ja hyvin selkeällä tavalla. Se on upea suoritus, kun ottaa huomioon käsiteltävät aiheet. Näitä harva aikuinen ainakaan kaikkia osaisi itse omasta päästään lapselle selvittää.

Kirja innostaa havainnoimaan ympäristöä. Tavalliset esineet, asiat ja ilmiöt ovat kulkeneet todella mutkikkaita matkoja luoksemme. Näitä matkoja tapahtuu maapallollamme koko ajan, myös tällä hetkellä.

Kirja voi saada sekä lapsen että aikuisen huomaamaan maailman aivan uudella tavalla. Samalla se ehkä opettaa myös arvostamaan omistamiamme tavaroita ja käyttämiämme hyödykkeitä. Jokaisen asian taustalla nimittäin löytyy yllättävän monimutkaisia järjestelmiä, jotka vaativat sekä luonnonvaroja että ihmisten työvoimaa.

tiedekirja lapselle

Pia Stromstad & Trond Bredesen: 10 suurta seikkailijaa (2019), Art House

Eteläinen jäämeri. Pelkkä nimi sai kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää. Aallot voivat nousta korkeiksi kuin kerrostalot, ja merenvaahto piiskasi kuin lumimyrskyssä. Oli joulupäivä, ja Ellen MacArthur oli yksin avomerellä.

10 suurta seikkailijaa kertoo kymmenen hurjapään tositarinan. Samalla tulee pohdittua sitä, miksi monet ihmiset haluavat mieluiten viettää tasaista ja mukavaa arkielämää, kun taas jotkut mielivät maailmalle ja suuriin seikkailuihin.

Miksi siis joku haluaa kiivetä korkeimmalle, sukeltaa syvimmälle ja matkustaa tuntemattomiin ja vaarallisiin paikkoihin? Joku haluaa ehkä rikkoa ennätyksen, etsiä omia rajojaan tai haastaakseen itsensä. Onko se hulluutta, intohimoa vai ehkä molempia?

Lapsen kanssa voi pohtia sitä, minkälaiset mahdollisuudet meillä on vaikuttaa omaan elämäämme ja minkälainen elämä on tavoittelemisen arvoista. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää hyvä ja merkityksellinen elämä.

Kirjan sanoma ei ole siinä, että jokaisen pitäisi pystyä huippusuorituksiin tai tavoitella ennätyksiä. Tärkeää on seurata omaa uteliaisuutta, omia haaveita ja omia kiinnostuksen kohteita. Seikkailijoiden tarinat kertovat siitä, kuinka he eivät ole pysähtyneet haasteiden edessä, vaan puskeneet kohti unelmiaan. He eivät ole välittäneet, kun muut ovat epäilleet heidän kykyjään.

Lue kirjasta lisää: Seikkailija on esikuva lapselle – mikä vain on mahdollista!

tietokirja lapselle

Muita lasten tietokirjoja

Luontoaiheisia lastenkirjoja on esitelty tässä Lasten luontokirja -artikkelissa. Luontokirjojen lukeminen on avartavaa lapselle ja usein myös aikuiselle, kun biologian tunneilta on unohtunut yksi jos toinenkin yksityiskohta. Myös luontoretkeily saa uutta syvyyttä ja perspektiiviä luontokirjojen kautta.

Ilmastonmuutos on aihe, joka on hyvin ajankohtainen nyt ja tulevina vuosina. Myös lapset kuulevat aiheesta ja on tärkeää osata kertoa ilmastonmuutoksesta lapsen tasoisesti. Lapset ja ilmastonmuutos -artikkelissa esittelemme aiheeseen liittyviä lastenkirjoja sekä yleisiä vinkkejä siihen, miten asiasta kannattaa puhua lapsen kanssa.

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös