Kuinka opettaa lapsi itsenäiseen nukahtamiseen

Kuinka opettaa lapsi itsenäiseen nukahtamiseen

Kuinka opettaa lapsi itsenäiseen nukahtamiseen

Kun tyttö siirtyi nukkumaan omaan huoneeseensa, istuin aina hänen vierellään ja silitin siihen asti, että hän oli nukahtanut. Välillä illat olivat helppoja, välillä todella vaikeita, jolloin nukutus saattoi kestää helposti tunnin tai enemmän. Arvatenkin illat alkoivat käydä todella raskaiksi. Piti hipsuttaa, silittää, laulaa ja lukea. Milloin oli jano ja milloin pissahätä. Jokaista iltaa odotti hieman ahdistuneena siitä, kauanko saa taas istua vierellä nukuttamassa. Nukutusrumban jälkeen ei jaksanut enää nauttia siitä ”omasta ajasta” , vaan halusi itsekin vain mahdollisimman pian nukkumaan. Mielessä pyöri väkisinkin, että kuinka opettaa lapsi itsenäiseen nukahtamiseen.

Lue: Unikoulu ohjeet

Oli aika opetella nukahtamaan itsekseen

Ajattelin, että tytön on aika opetella itsenäistä nukahtamista, mutta mikä olisi se oikea tapa. Otimme käyttöön uudet, kellontarkat iltarutiinit. Rutiinit alkoivat jo joka ilta samaan aikaan olevasta iltapalasta ja muista iltatoimista. Ennen sänkyyn menoa tyttö sai valita itselleen unikaverin yöksi. Tämän jälkeen oli iltaloru, hyvän yön toivotukset ja peittely.

Alku oli kankea. Ensimmäisten päivien aikana nukahtamiseen meni pari tuntia. Tyttö tuli pois sängystä, jolloin kannoin hänet sinne uudelleen, peittelin ja poistuin. Tämä toistui lukemattomia kertoja. Teki mieli luovuttaa. Ajattelin, että jos luovutan olisi sama rupeama edessä myöhemmin joka tapauksessa, joten sitkeästi pysyin päätöksessä.

Rutiinit olivat yksi tärkein tekijä onnistumisessa

Parin viikon jälkeen helpotti. Avainasemassa oli samat rutiinit joka ilta. Mikäli yöllä heräisi, oli lupa hipsiä viereen nukkumaan, mutta nukkuminen aloitettiin aina omasta sängystä. Pikku hiljaa tyttö alkoi jäämään hyvillä mielin omaan sänkyyn itsekseen.

On ollut useita kertoja, kun asian kanssa on tullut takapakkia. On päiviä kun tyttö ei vain tahdo mennä omaan sänkyyn nukkumaan tai vastaavasti tulee sieltä pois peittelyn jälkeen. Silloin on täytynyt jälleen pitää pinta ja toimia, kuten alussakin.

Lue: Lapsen unen tarve

Ero on selkeä myös yö heräämisissä

Kun itsenäinen nukahtaminen alkoi sujua, yöt alkoivat olla kokonaisuudessaan yhtäjaksoisempia nukkumisen osalta. Aiemmin yö heräämisiä oli vielä noin kerran tai kaksi yössä, mutta ne vähenivät huomattavasti ja pikku hiljaa jäivät pois kokonaan.

On aamuja, kun herään ja tyttö on hiipinyt yöllä viereen nukkumaan, mutta itse en herää siihen öisin. Eikä hän aina muista itsekään, että on hipsinyt viereen. Tytön opettaminen itsenäiseen nukahtamiseen oli ehdottomasti paras ratkaisu iltoihin!

Lue: LullaMe patja
LulleMe

Jälkiviisaana sitä on todennut, että itsenäisen nukahtamisen opettelun olisi voinut aloittaa huomattavasti aikaisemmin. Mutta selvisimme siitä ja nykyään yöt ovat paljon rauhallisempia, parempi unisia ja yhtenäisempiä aikaisempaan verrattuna ja se on tärkeintä.

Janina Huovari

Kirjoittaja on 27-vuotias porvoolainen 5-vuotiaan tytön äiti.

Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.

Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com

Takaisin ylös