keittiosuunnittelu

Keittiösuunnittelu prosessina ja keittiöremontti lapsiperheessä

Keittiösuunnittelu on tärkeä vaihe keittiöremonttia

Keittiösuunnittelu juttu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Puustelli Helsingin kanssa. Etukoodi 100€ lahjakortti Fiksuruoka-verkkokauppaan Puustelli-Miinus keittiön ostajalle lopussa.

Kuvat: Jenni Kollani Photography • Lasten ja Heidin asut Kaiko

keittioremontti
Iso keittiösaareke toimii ruokapöytänä.

Keittiötoimittajan valinta

Päätimme vuoden alussa toteuttaa keittiöremontin, jotta keittiö vastaa viisihenkisen lapsiperheen tarpeita. Olemme olleet Puustellin asiakkaita 17 vuotta ja tälläkin kertaa halusimme ostaa keittiön Puustellilta. Nyt päädyimme ekologisen Puustelli Miinus-keittiön valintaan ja emme voisi olla tyytyväisempiä kokonaisuuteen.

Keittiösuunnittelu on isossa roolissa keittiöremontin osalta

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja hyvän keittiösuunnitelman avulla on helpompi kotiuttaa kauppa. Pyysimme keittiösuunnitelman myös toisesta paikasta, mutta Puustellin keittiösuunnittelija Miia Nyström nappasi heti toiveistamme kiinni. Meillä oli selkeä näkemys mitä haluamme ja miltä keittiön tulee näyttää. Miia osasi suunnitella keittiön teknisesti vastaamaan toiveitamme.

Lue tästä Puustelli Miinus-keittiö kokemuksia jutusta tarkemmin mitä kaikkea keittöstä löytyy. 

Ekologinen Puustelli Miinus-keittiö

  • Miinus-keittiö on rakentunut ekologisesti ja 3R-periaatteen mukaisesti – Reduce, Reuse, Recycle.  
  • Jo alkuvaiheessa karsittiin kaikki ne materiaalit, jotka olivat sisäilmamittausten ja hiilijalanjälkilaskelmien perusteella välttämättömiä ympäristörasitusten vähentämiseksi. 
  • Rakenteita uudistettiin kalusteiden keventämiseksi ja ekologisemmin kuljetettaviksi.
  • Miinus-mallistoon valitut materiaalit ja puhtaat, myrkyttömät valmistusmenetelmät varmistavat sen, että keittiö on puhdas ja turvallinen jokapäiväisessä käytössä. 
  • Miinus-keittiö alittaa parhaimman sisäilmaluokituksen M1-raja-arvon jopa puolella. 
  • Miinus-keittiön materiaalit ovat kaikki uudelleen käytettäviä ja kierrätettäviä.
  • Myrkytön tuotantoprosessi ja valmistusmenetelmät varmistavat lopulta sen, että Miinus-keittiö on myös käyttäjälleen turvallinen valinta.
puustelli miinus keittio kokemuksia
Mustavalkoinen keittiö sopii moderniin avoimeen olohuoneeseen. Skovbyn keittiön tuolit ja Bell-valaisimet ovat Vepsäläiseltä.
keittiosuunnittelu Puustelli
Opa Muurikan punainen valurautapata sopii keittiöön, jonka tehostevärinä toimii punainen.
Puustelli Miinus
Puinen laatikko on Kaunis Coto verkkokaupasta.

Keittiösuunnittelija Miia Nyström kertoo suunnitteluprosessista

Keittiösuunnittelu alkaa paikan päältä

“Remonttikohteissa keittiösuunnittelu lähtee suunnittelutapaamisesta paikan päällä. Asiakkaan kanssa yhdessä mietimme heidän tarpeisiinsa parhaiten toimivan ratkaisun. Suunnittelijana annan asiakkaalle vaihtoehtoja ja ideoita joista on helppo valita.” Miia kertoo. 

Mitä keittiöremontissa pitää valita?

  • Materiaalit
  • Koneet
  • Valaistus
  • Pistorasiat
  • Altaat
  • Hana
  • Muut täydennystuotteet

“Suunnitteluprosessin aikana päätämme materiaalit, koneet, valaistuksen, pistorasiat, altaat, hanan ja muut täydennystuotteet. 3D-mallinnuksen ja mittakuvien kautta asiakas saa hyvän kuvan kokonaisuudesta ja pystymme määrittämään remontille tarkan hinnan. Kartoitamme remonttitarpeet kohteessa. Meidän kautta saa tarvittaessa kokonaisvaltaisen remontin koko asuntoon tai pelkän kalustetoimituksen itseasentajalle. Jokainen keittiö valmistetaan mittatilauksesta Harjavallan tehtaillamme.” Miia avaa prosessia.

Asennus keittiötoimittajalta antaa takuun

Me halusimme ehdottomasti asennuksen Puustellin kautta, jotta asennuksessa on myös takuu. Koronakevät toi hieman haastetta asennuskuvioihin sillä olimme koko perhe koko ajan kotona. Onneksi meillä on iso talo kolmessa kerroksessa ja pystyimme keittelemään puurot teknisessä tilassa ja noutoruoan avulla pärjättiin muutama viikko. 

keittiosuunnittelu
Vaatteet ovat Kaikolta.
puustelli miinus keittio kokemuksia
Keittiön LED-valaistus on Limenteltä. Hana on Lapetekin mallistoa.

Keittiösuunnittelu on monipuolista hommaa

“Keittiösuunnittelijan työ on hyvin monipuolista ja vastuullista. Ensin aloitetaan asiakashankinnalla sitten huolellinen suunnittelu- ja myyntiprosessi. Remonttisuunnittelu ja -laskenta vaatii ammattitaitoa jotta osaa ottaa huomioon niin talotekniset vaatimukset, materiaaliyhteensopivuudet, menekit, aikataulutuksen ja monta muuta asiaa. 

Yllätyksiltä harvemmin vältytään kun puretaan vanhaa ja rakennetaan uutta. Jokaiseen erityistilanteeseen löytyy joka tapauksessa aina ratkaisu eikä asioita jätetä kesken.” Miia kertoo.

Miia kertoo pitävänsä haasteista. Jokaisen asiakkaan koti ja toiveet ovat erilaiset. Suunnittelijana hän haastaa itsensä joka kerran uudelleen ja uudelleen jotta keksii asiakkaalle häntä sykähdyttävän ratkaisun. “Palkitsevinta työssä on nähdä tyytyväinen asiakas tai perhe joka viihtyy keittiössään ja asunnossaan tekemämme remontin jälkeen.” Miia iloitsee.

Asiakkaiden tarpeet vaihtelevat paljon

“Asiakkaat ovat hyvin erilaisia ja tulevat suunnittelutapaamiseen hyvin erilaisista lähtökohdista. Osa asiakkaista tietää tarkkaan valmiiksi mitä haluaa ja valmistamme heille tilauksesta heidän haluamansa keittiön. Itse nautin työssäni eniten siitä, että voin asiakkaiden kanssa käydyn keskustelun pohjalta tarjota heille uniikin kokonaisuuden joka istuu heidän kotiinsa saumattomasti. Yritän löytää jonkin ratkaisun joka parantaa keittiön toiminnallisuutta ja ulkonäköä siten, että kokonaisuudesta tulee persoonallinen.” Miia sanoo.

festivo
Festivon iso kylmiöpakastin vastaa lapsiperheen tarpeisiin.
moccamaster
Moccamasterin punainen kahvinkeitin sopii sisustukseen kivasti. Keittiöpyyhe on Kaunis Coto verkkokaupasta.
laa laa living seinaristikko
Hauska supersankari seinäristikko Laa Laa Living verkkokaupasta tuo pilkahduksen huumoria keittiöön.

Etu Puustelli Miinus-keittiön hankkijalle

100€ lahjakortti Fiksuruoka.fi-verkkokauppaan Puustelli Miinus-keittiön ostajalle

Kun ostat Puustelli Miinus-keittiön saat 100€ arvoisen lahjakortin Fiksuruoan verkkokauppaan. Säästät 20–90 % ruokaostoksissasi ja samalla vähennät Suomen ruokahävikkiä. Lahjakortti toimitetaan sinulle sähköpostitse keittiökauppojen jälkeen, kun laitat ajanvarauslomakkeeseen Etukoodi kohtaan HEIDI2020.

Jos haluat Puustelli Helsingistä tavata meidän keittiösuunnittelija Miia Nyströmin merkitse asiasta lomakkeen kommentteihin. 

Tilaa ilmainen Puustelli Miinus-keittiön esite tästä

Ota seurantaan seuraavat Puustellin someanavat

Puustelli Miinus Instagram
Puustelli Miinus Facebook
Puustelli Helsinki Instagram
Puustelli Helsinki Facebook

Lisää kuvia tästä keittiöstä voit katsoa Puustelli Miinus-keittiö kokemuksia jutusta.

Lue myös Tytön huoneen sisustus

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös