kolin keidas kokemuksia

Kolin Keidas kokemuksia – Mattilan tila ja Koli lasten kanssa

Kolin Keidas kokemuksia – Upeita luontoelämyksiä

Kolin Keidas kokemuksia – Pr-matka

Suunnittelimme jo hiihtolomalla pysähdystä Kolille, mutta päätimme suunnata näihin kansallismaisemiin kesällä. Ehdimme jo kerran perumaan matkamme koronakevään takia mutta päätimme kesäkuun alussa lähteä autolla Itä-Suomen kautta kohti Kuusamoa kokemaan Suomen luontoa kesällä.

Kolin kansallispuisto on mykistävän kaunis

Olen jo pitkään ihastellut somessa tuttavien postauksia Kolin upeista maisemista. Tämä Ukko-Kolin korkein kohta on monille varmasti tuttu matkailukuvista. Täytyy sanoa, että on kyllä yksi kauneimmista maisemista, joita olen nähnyt. Näköalojen ihailua haittasi ainoastaan yläpuolella pörräävä drone.

koli kokemuksia ukko-koli
Ukko-Kolilta avautuvat upeat maisemat.

Kolin Keidas kokemuksia – Mattilan 100-vuotias majatalo

Kun tutkailimme majoitustarjontaa Kolilta nousi sieltä esiin erityisesti yksi paikka eli Kolin Keidas. Mattilan tilalla sijaitseva majatalo on yli 100-vuotias tunnelmallinen punainen hirsitalo. Sen ideologia luomuruoasta ja hyvät energiat resonoivat vahvasti. Kohdatessani ihanan levollisen Kolin Keitaan omistajan Mariannen ymmärsin tulleeni oikeaan paikkaan.

“Kolilla voit aistia luonnon ja metsän hyvää tekevän vaikutuksen. Majatalomme levollisessa tunnelmassa sinulla on lupa pysähtyä itsesi äärelle ja rauhoittua luonnon taajuudelle. Tarjoamme lomasi oheen rentouttavia aktiviteetteja, kuten metsä- tai saunajoogaa, rentoutushetkiä ja yrttisaunahoitoja. Kurssikeskuksemme tarjoaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä retriittejä ja kurssipäiviä ympäri vuoden.”

kolin keidas kokemuksia perheen kanssa
Yövyimme suloisessa luhtiaitassa.
kolin keidas kokemuksia lasten kanssa
Kolin Keidas huokuu levollista energiaa.
kolin keidas sauna ja omistaja
Kolin Keitaan yrittäjä Marianne saunan edessä.

Mattilan tilan historiaa

  • Mattilan tila on aiemmin tunnettu Kivelän tilana.
  • Kolin vanhimpia tiloja, joka on perustettu jo 1700-luvun puolivälissä. 
  • Kivelän tila oli valtion omistama kruununtila vuoteen 1864 asti, jolloin sen silloinen isäntä Sakari Saarelainen lunasti Kivelän itsenäiseksi perintötilaksi. 
  • Taloa alettiin kutsua Mattilaksi seuraavan isännän Matti Turusen mukaan. 
  • 1900-luvun alussa olivat Kolin maisemat siellä vierailleiden lukuisten taiteilijoiden töiden tuloksena kohonneet osaksi suomalaista sielunmaisemaa. 
  • Metsähallitus osti Kolilta maata ja vuonna 1907 myytiin myös Kivelän tila valtiolle. 
  • Tilan rakennukset olivat tuolloin huonossa kunnossa. 
  • 1920 tila vuokrattiin opettaja Antti Ryynäselle, joka rakennutti tilan nykyisen päärakennuksen. 
  • Mattila eroaa muista Kolin taloista, sillä se rakennettiin alun perinkin matkailijoiden majoittamista silmällä pitäen, ei niinkään maataloksi.
  • Mattilan talon kulta-aika sijoittuu 1920–30-luvuille, jolloin siellä vieraili runsaasti matkailijoita. Mattilan kaksi kaakeliuunia olivat niin hienoja, ettei vastaavia ollut yhdessäkään toisessa talossa Kolilla. 
  • Tilalla oli tuolloin myös kasvimaapalstoja, joiden pitoa Antti Ryynänen opetti kansakoulun oppilaille. 
  • Mattila oli jonkinlainen Kolin kulttuurin kehto ja siellä järjestettiin monenlaisia tapahtumia sekä kyläläisten kokoontumisia.
  • 1930-luvulla Mattila siirtyi jälleen yksityisomistukseen, kun valtio luovutti sen Antti Ryynäsen pojan hallintaan. 
  • Rakennukset alkoivat hiljalleen rapistua eikä Mattilassa enää käynyt matkailijoita.
  • 1990-luvulla valtio hankki Mattilan jälleen omistukseensa Ryynäsen perikunnalta ja se liitettiin osaksi vasta perustettua Kolin kansallispuistoa. 
  • Mattilan rakennukset peruskorjattiin vuosina 2008–2010, jonka jälkeen tila on jälleen palvellut matkailijoita. 
  • Nykyisin Mattilassa toimii majoitus- ja ravitsemusalan yritys Kolin Keidas.
  • Mattilan vanhaa pihapiiriä kulttuurimaisemineen hoidetaan perinteisin menetelmin.

Mattilan tilan tunnelmallinen pihapiiri

Pihapiiriin kuuluu punainen kaunis päärakennus, harmaa söpö luhtiaitta, saunarakennus, kaivo sekä siisti käymälä. Pihan länsilaidalla on vanhan navetan rauniot, joiden keskellä on grillauspaikka. Talon pohjoispuolella on kanahäkki ja lammaslaidun aitauksineen. Pihaa koristavat kauniit kukkaistutukset ja yrttiviljelmiä. 

mattilan tila kolin keidas
Näkymää luhtiaitasta.
kolin keidas kokemuksia kesalla
Vanhan navetan kivijalan sisällä on grillauspaikka.
mattilan majatalo
Ihanat hirsiseinät kertovat yli 100-vuotiasta tarinaa.

Koli majoitus – Yö luhtiaitassa

Kerroin etukäteen lapsille, että nukumme luhtiaitassa eli sellaisessa Koiramäen kirjan aitassa. Aitta oli suloinen ja yläkertaan kiipeäminen oli lapsista hauskaa. Pehmeän muhkeissa ruusulakanoissa sai makoisat unet ja lämpötila aitassa kesäkuussa oli juuri ihanteellinen.

Aamulla heräsimme lintujen lauluun. Kun avasin luhtiaitan oven lämpimät auringon säteet toivottivat meille hyvää huomenta. Hymyilytti.

kolin keidas luhtiaitta
Koiramäen Elsa tuli mukaamme reissulle.
majoitus koli
Makoisat unet muhkeissa vuodevaatteissa.
kolin keidas majoitus
Aitassa oli sopivan viileää yöllä.
mattilan tila majoitus
Taika herätti isin.
luhtiaitta mattilan tilalla
Ihanaa tunnelmaa ja kauniita yksityiskohtia.

Kolin keidas palvelee ympäri vuoden

Mattilan tilan vanhan ajan tunnelmaa ja levollista energiaa huokuvaan pihapiiriin voit tutustua ympäri vuoden. Päärakennuksessa toimii kesäisin kahvila Café Mandala. Tilauksesta se palvelee ympäri vuoden. Paikka onkin aivan ihana erilaisille retriiteille ja koulutustapahtumille. Yöpymään Mattilan tiluksille mahtuu 20 ihmistä kesäisin ja 10 talvisin.

cafe mandala aamiainen
Lämmintä leipää ja luomukaurapuuroa marjakiisselillä.
kolin keidas aamiainen
Cafe Mandalan kiitelty aamiainen.
cafe mandala
Cafe Mandala palvelee kesäaikaan kesä-, heinä- ja elokuussa ja muina aikoina tilauksesta.
cafe mandala bataattipizza
Herkullinen bataattipizza.
mattilan tila Kolilla
Mattilan tilan pirtin tunnelmaa.

Koli lasten kanssa

Ehdimme tällä lyhyellä vajaan vuorokauden pysähdyksellä todeta, että Koli lasten kanssa toimii erittäin hyvin. Upeat maisemat Ukko-Koli ja Akka-Koli ovat saavutettavissa lasten kanssa helposti. Autolla pääsee ihan lähelle ja kivoja lyhyitä patikareittejä löytyy paljon. Suunnatkaa ihmeessä kauniiseen Itä-Suomeen Kolin upeisiin kansallismaisemiin.

koli lasten kanssa
Huikeat maisemat tekivät vaikutuksen koko perheeseen.
koli kokemuksia
Tervetuloa Kolille!

Lue myös Ravintola Kansakoulu ja majatalo kokemuksia Kemiönsaarelta

Lue myös Hotelli ja ravintola Sandvik kokemuksia Pensarin saarella

Lue myös Kotimaanmatkailu nousuun – Suomi on suomalaisten suosikkikohde 2019

delux-retkiperheTule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.

Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä.

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös