Vihti asuinalueena lapsiperheille – Yhteisöllinen ja luonnonläheinen kotipaikka
Kaupallinen yhteistyö Vihdin kunta
Kaikki vanhemmat haluavat varmasti tarjota lapsilleen parhaan mahdollisen kasvuympäristön. Tärkeinä arvoina turvallisuuden lisäksi pidetään hyviä palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.
Moni arvostaa luontoa sekä ulkoilumahdollisuuksia. Pääkaupunkiseudun helppo saavutettavuus on ehdottomasti kilpailuetu ja siksi Vihti sekä erityisesti Etelä-Nummelan alue on kiinnostava kohde lapsiperheille.
Vihti on samaan aikaan leppoisa ja aktiivinen
Anni Laitinen perheineen muutti Vihdin Otalammelle vuonna 2010. Perhe katseli taloja ensin Hyvinkäältä ja Nurmijärveltä. Vihti teki kuitenkin suurimman vaikutuksen ja tuntui heti omimmalta.
“Parasta Vihdissä on arjen helppous ja mutkattomuus. Palvelut, harrastukset ja luonto ovat lähellä, ja pääkaupunkiseudulle pääsee nopeasti. Ihmisiin on ollut helppo tutustua.” Anni kertoo.
Laitisen perheen mukaan Vihdin eduiksi nousivat hyvät harrastusmahdollisuudet ja paikka vaikutti perheystävälliseltä kunnalta. Myös sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa sekä asuntojen hintataso vaikuttivat päätökseen muuttaa Otalammelle.


Asukkaat kertovat miksi Vihti on hyvä paikka lapsiperheille:
- Uskallan laittaa lapseni kävelemään kouluun.
- Harrastustarjonta on todella laajaa ja loistavaa.
- Uskomattomat luontoretkeilymahdollisuudet.
- Asumisessa kohtuullinen hintataso.
- Nopeat kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulla.
- Monimuotoista asumista tarjolla.
- Kyläyhteisöt ovat aktiivisia.
- Ei tarvitse kärsiä ruuhkastressistä.
- Laskettelemaan pääsee Vihti Skissä.
- Vihti Ski on lahjoittanut eka- ja tokaluokkalaisille kausikortit.
- Kaikki hyvään arkeen tarvittava on lähellä.
- Naapureita tervehditään, tutuille rupatellaan kauppareissulla.
- mahdollisuus myös maaseudun rauhaan.
- Ihana pikkukaupungin tunnelma.
- Pääsee keilaamaan Vihti Bowlingissa.
- PuuhaPark on aivan mahtava.
- Kahvila Pohjoinen Pirtti Salmen ulkoilualueella on kiva retkikohde.
- Hawkhill-mökkimajoitus on hauska.
- Hennolan kotieläinpiha on kiva kohde.
- Salmen ulkoilualueella on lapsille sopiva Kartanotontun kierros.
- Liikunnallisille perheille Vihti on erityisen hyvä paikka.
- Kymmenet liikuntaseurat tarjoavat monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.
Pääkaupunkiseudun työpaikat helposti saavutettavissa
Työ määrittelee monen perheen valintoja asuinpaikan osalta. Vihdistä on hyvät kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle, mikä tekee siitä kiinnostavan asuinalueen.
Vihti on metropolialueen luonnonläheinen kasvukunta.
Vihti tarjoaa monenlaista asumismuotoa
Monimuotoiset asumismahdollisuudet kerrostaloista, rivitaloihin ja omakotitaloihin tarjoaa valinnan varaa Vihdissä. On kaupunkia, kylää ja korpea eli miljöötä löytyy monenlaiseen makuun. Alueen etuna lapsiperheille on kohtuullinen hintataso. Alueen asunnoissa ei asiantuntijoiden mukaan ole hintakuplaa.
Yhteisöllinen Vihti
Aktiivisissa kyläyhteisöissä tutustuu helposti muihin asukkaisiin. Asukkailla on yhteinen tahtotila pitää huolta alueesta. ”Lasten sekä lemmikkien kautta on löytynyt tukiverkostoja ja pidämme yhdessä huolta toisistamme.” Kertoo Etelä-Nummelassa vuodesta 2010 asunut nainen.

Kauniista laaksosta löytyy Ekokylä
Vihdin Nummelaan kasvaa ekologisen rakentamisen kylä. Kauniiseen metsäisten mäkien ympäröimään laaksoon rakennetaan ympäristöystävällistä kyläyhteisöä, jolla pyritään virkistämään vanhaa yhteisöllistä kylätoimintaa. Ekologisuuteen tähtäävät rakentamistavat vaihtelevat perinnerakentamisesta nykyaikaisiin energiatehokkaisiin passiivitaloihin.
Upea luonto on oven takana
Luonnon ystäville Vihti on unelmien kotipaikka. Täällä luonto avautuu suoraan oven takaa. Löytyypä Vihdistä oma kansallispuistokin eli Nuuksio. Se on toinen Helsingin metropolialueen kahdesta kansallispuistosta ja yli puolet siitä sijaitsee Vihdin puolella. Viisi muuta kansallispuistoa löytyy vajaan puolentoista tunnin ajomatkan päästä.
Vihti on osa maailman luontopääkaupunkia.


Mahtavat ulkoilumahdollisuudet
- Nuuksion Kansallispuisto
- Luontopolut
- Hiihto
- Melonta
- Polkupyöräily
- Golf
- Laskettelu
- Luistelu
- Ratsastus
- Samoilu
Vihdissä on kivoja vesistöalueita
Vihdin suurin vesistö Hiidenvesi ja Lohjanjärvi muodostavat Uudenmaan laajimman vesistöalueen, josta on yhteys Jäämerelle. Jääkauden muokkaama Salpausselän harjanne jakaa vihtiläisen maiseman kahtia. Peltoaukeat ja vesistöt muuntuvat Vihdin länsiosassa järviylänköjen erämaaksi.
Vihdin alue kehittyy – Etelä-Nummela kasvaa voimakkaasti
Vihdin Nummelan taajama on kunnan suurin ja voimakkaimmin kasvava taajama. Taajaman kehittäminen suuntautuu pääsääntöisesti etelään, kohti tulevaa ESA-rataa ja sen asemaa.
Vihdin kunta pyrkii kaavoituksen keinoin mahdollistamaan vihtiläisittäin älykkään arjen kaikille nykyisille ja tuleville asukkaille. Vihdissä ja seudulla laajemminkin on havahduttu asumistoiveiden muutokseen: nykyisin myös lapsiperheet arvostavat entistä enemmän palveluiden läheisyyttä asumisessaan ja aktiivisen elämäntavan mahdollisuuksia arjessa.
Monipuolinen tontti- ja aluetarjonta ovat keskeisiä kunnan elinvoiman kannalta, ja tähän pyrimme vastaamaan taajamaa tiivistävillä kerrostalohankkeilla, toisaalta pientalokaavoilla eri taajamissa ja toisaalta tulevaisuudessa myös kylien osayleiskaavoituksella. Myös alueiden omailmeisyyteen tulee kiinnittää jo kaavoitusvaiheessa huomiota.
Sepänpiha pohjautuu trendeihin – Kotinäyttely alueella kesällä
Sepänpihan kaavahanke oli alun perin Vihdin kunnan vastaus muuttuneeseen kysyntään; omakotiasumista aivan Nummelan kattavien palveluiden ääressä. Konseptin onnistumisen myötä vastaavaa suunnittelua pyritään monistamaan myös muilla alueilla, etenkin Nummelan eteläosien alueella.
“Meillä kunnassa tehdään kunnallisteknistä suunnittelua rinnan asemakaavasuunnittelun kanssa. Kunnallistekninen suunnittelu kattaa myös yleisten alueiden (l. puistojen ja leikkipaikkojen) suunnittelun, eli saamme varhaisessa vaiheessa käsityksen uusille alueille toteutuvista viherpalveluista. Tiivis yhteistyö kunnan eri yksiköiden kesken vahvistaa sitä, että nykyisillä ja tulevilla asukkailla on viihtyisä asuinympäristö koettavana ja elettävänä. Kaavasuunnittelija Miia Ketonen kertoo.

Faktat Vihdistä
- Helsingistä Vihtiin on noin 45 kilometriä.
- Vihti sijaitsee Turun moottoritien varrella.
- Vihti kuuluu Helsingin metropolialueeseen.
- Vihdin kunta sijaitsee Länsi-Uudellamaalla.
- Kokonaispinta-ala on 567,06km2
- Väkiluku 29 179 (2019)
- Suomenkielisiä 93,7% (2016)
- Kunnallisvero 20,50% (2020)
- Suurin järvi Hiidenvesi
- Kuntakeskus on Nummela
- Nuuksion kansallispuisto sijaitsee suurelta osin Vihdissä.
Lue tästä lisää Lapsiperheen Vihdistä
Tervetuloa Sepänpihan Kotinäyttely-tapahtumaan 25.6-5.7.2020
Vihdin kunta järjestää kesällä 2020 Nummelassa valtakunnallisen asumisen tapahtuman, jonka pääteema on Pieni koti – iso elämä. Sepänpihan alueelle rakentuu ainutlaatuinen pienten kotien alue kävelyetäisyydelle keskustan palveluista. Alueen suunnittelussa painottuneita arvoja ovat muun muassa sujuva arki, yhteisöllisyys, saavutettavuus ja aktiivinen elämäntapa.
Lue myös Ulkoleikkejä lapsille – Esittelyssä 10 suosituinta pihaleikkiä