koronavirus-aurinkomatkat

Aurinkomatkat uhmasi Koronavirusta – jatkoi perheiden lennättämistä

Aurinkomatkat uhmaa koronavirusta

Huom! Aurinkomatkat ovat tehneet päivityksen 13.3.2020 klo 13.50 tienoilla. Lue se täältä! Kiitos kaikille, jotka aktiivisesti edesautoitte tuomaan asiaa esille huolestuneiden perheiden näkökulmasta.

Aurinkomatkat jatkaa koronaviruksen uhmaamista, vaikka Suomen hallitus otti tänään jo tiukemman keskustelusävyn koronaviruksen suhteen linjaten muun muassa siitä, kuinka suomalaisten tulee välttää kaikkea matkustamista.

Myöhemmin illalla Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puuttui myös koronakeskusteluun neuvoen ihmisiä keskeyttämään kaiken matkustelun toistaiseksi.

Monet suuret yhtiöt, kuten valtionyhtiö Finnair, ovat alkaneet mahdollistamaan asiakkaiden lentojen maksutonta siirtämistä sekä peruutusehdoista joustamista täysin oma-aloitteisesti.

Samaan aikaan Finnair-konserniin kuuluva Aurinkomatkat tuntuu vetkuttelevan asian suhteen, ja jatkaa ihmisten lennättämistä ulkomaille useiden asiakkaiden suuresta huolesta huolimatta.

aurinkomatkat-huijaus

Viime päivinä asiakkaiden on ollut mahdotonta päästä läpi Aurinkomatkojen asiakaspalveluun, ja niinpä vihaiset asiakkaat käyvät muun muassa somessa kiivasta keskustelua siitä, onko yrityksen toiminta vastuuntonta tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, joka koskee globaalisti koko maailmaa.

aurinkomatkojen-koronavastuu
Tässä Aurinkomatkojen copy-paste-vastaus asiakkaalle perjantaina 13.3.2020 klo 12.50.

Onko toiminta sitten vastuutonta, mikäli vain suojellaan yrityksen toiminnan varmistumista ja vaikkapa konkurssin välttämistä – mitä mieltä sinä olet?

koronavirus-hilton
Yritykset ympäri maailmaa muuttavat peruutusehtojaan muuttuneen maailmantilanteen vuoksi. Tässä esimerkkinä Hilton.

Perheitä lennätetään edelleen reissuun – Mistä on kysymys?

Lapsiarkea Median tietoisuuteen on tuotu useita tapauksia, joissa perheet ovat lähdössä matkoille esimerkiksi nyt tulevana viikonloppuna, eikä heille anneta mitään mahdollisuutta perua tai siirtää matkaansa menettämättä kaikkia matkaan käyttämiään rahoja.

Jos Suomen vastuullisimmaksi matkanjärjestäksi itseään kutsuvat yritys toimii näin, niin onko siinä mainossanomaa kenties hieman venytetty? 

aurinkomatkat-vastuullisuus
Aurinkomatkat mainostaa itseään Suomen vastuullisimpana matkanjärjestäjänä.

Tottakai asia on loppujen lopuksi siten, että mikäli rahoja matkasta ei saada takaisin, niin matkustajan täytyy itse tehdä päätös siitä, kannattaako reissuun lähteä.

Ikäväksi asian tekee se, mikäli joku matkanjärjestäjä ei suostu korvaamaan matkaa poikkeuksellisen tilanteen vuoksi.

Ja mikäli asiakas päättää lähteä reissuun, koska hänelle ei anneta mahdollisuutta tehdä peruutusta tai aikataulumuutoksia, niin kuinka vastuullista on lähteä tällä hetkellä reissuun ajatellen mahdollista myöhempää muiden ihmisten tartuttamista?

Moni menettää tällaisessa tilanteessa sekä rahansa että lomansa, jos matkanjärjestäjä ei tee minkäänlaisia joustoja tai vetkuttelee niiden kanssa.

Mistä on sitten kysymys: Miksi Aurinkomatkat uhmaa koronavirusta?

Yleisesti ottaen Ulkoministeriö päivittää tietoja siitä, mihin suomalaisten ei suositella matkustelevan. Tämän tiedon perusteella yritykset sitten tekevät omia päätöksiään muun muassa siitä, onko suomalaisten turvallista matkustella jollakin alueella.

Tällä hetkellä, kun Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt koronaviruksen pandemiaksi, Ulkoministeriö ei enää erikseen tee tällaisia maakohtaisia ilmoituksia.

aurinkomatkat-koronavirus
Ulkoministeriö toteaa yksiselitteisesti: Nyt ei tule tarpeettomasti matkustaa.

Nyt Ulkoministeriö tyytyy WHO:n pandemiailmoituksen myötä toteamaan, että: ”Nyt ei tule tarpeettomasti matkustaa” koskien koko maailmaa.

Tästä huolimatta Aurinkomatkat vetoaa edelleen tähän vanhentuneeseen tietoon johtaen omia asiakkaitaan harhaan.

aurinkomatkat-koronavirus-um

Pyrkiikö Aurinkomatkat tällä tavoin välttämään sitä, ettei se joutuisi maksamaan asiakkailleen korvauksia näistä matkoista?

Ja mikäli näin on, niin kuinka vastuullinen tapa toimia se on?

Tarvitaanko juuri tällaisen toiminnan johdosta tätä paljon puhuttua Valmiuslakia, jotta Suomen hallitus voi tehdä määräyksiä nopeammin ja tehokkaammin.

Vai vaihtoehtoisesti, onko kyse vain siitä, että meidän ihmisten täytyy jatkossa katsoa tarkemmin kenen kautta varaamme matkamme, tai varata ne aivan viime tinkaan?

Miten perheen pitäisi reagoida, kun matkanjärjestäjä ei jousta

Miten sinä toimisit, mikäli maan hallitus ja presidentti kehottavat välttämään matkustelua, ja sinulla olisi perheen lomamatka varattuna huomiselle?

Tässä muutamia asioita, jotka varmasti mietityttävät matkustelijoita ja mietityttäisivät myös sinua:

  • Uskallanko viedä lapseni ulkomaille tässä tilanteessa?
  • Uskallanko itse lähteä matkaan?
  • Pääsemmekö takaisin, vaikka pääsisimmekin perille?
  • Joudummeko karanteeniin ulkomailla?
  • Altistanko itseni ja perheeni taudille, josta emme vielä tiedä juuri mitään?
  • Millaista hoitoa saan mahdollisesti paikan päällä, mikäli sairastun?
  • Mitä hoito maksaa siellä, mikäli sairastun?
  • Kuinka ammattitaitoista apua saan vieraassa maassa, vieraalla kielellä?
  • Altistanko muut suomalaiset vaaraan palatessani?
  • Miten kaikille rahoille käy: säästimme reissuun koko vuoden ajan?
  • Miten kerron valtavasta pettymyksestä lapsille?

koronavirus-aurinkomatkat

Tuntuu äkkipikaisesti hieman vastuuttomalta toiminnalta jatkaa monien muun muassa lapsiperheiden lennättämistä maailmalle ilman vaihtoehtoja tällaisessa tilanteessa, jossa koronaviruksen vaikutuksista lapsiin tai aikuisiin ei tiedetä vielä tarpeeksi.

Kun Suomen hallitus ja presidentti tekevät näin voimakkaita linjauksia, tuntuu vastenmieliseltä että yritys tekee vastuuttomia päätöksiä pyrkien samalla johtamaan harhaan omia asiakkaitaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on ollut koronaviruksen muuttamien matkasuunnitelmien suhteen?

Lue myös:

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös