Äiti varoittaa suositusta appista – Poliisi ei voi mitään
Videochattailu tuntemattomien ihmisten kanssa vetää puoleensa yhä enemmän lapsia ja nuoria.
Samat videochattipalvelut kiinnostavat valitettavasti yhä useampia aikuisia, joilla ei ole näiden nuorten hyvinvointi ensisijaisena ajatuksenaan – päinvastoin!
Yksi uhreiksi joutuneista on ruotsalaisen Olgan 10-vuotias tytär.
Jotkut ajattelevat, että ei heidän lapselleen voi mitään käydä. Itse ajattelin ihan samoin, mutta valitettavasti tapahtui.
Viime viikolla Olga huomasi sattumalta jotakin outoa 10-vuotiaan tyttärensä kännykän näytöllä. Näytöllä näkyi mies, joka masturboi kameran edessä.
”Lapseni kertoi, että hänen ystävänsä oli lähettänyt kyseisen linkin hänelle ja pyytänyt avaamaan.”
Linkki johti Omegle-sivustolle, jossa voi videochatata tuntemattomien kanssa. Siellä se, kenen kanssa chattailet, arvotaan täysin sattumanvaraisesti.
Olga tunnisti sivuston, koska tyttären koulun rehtori oli varoittanut sekä Omegle-sivustosta että Ometv-appista, sillä näissä voi joutua hyväksikäytetyksi todella helposti.
”En kuitenkaan ollut ajatellut asiaa sen enempää kunnes oma tyttäreni joutui uhriksi.”
Sivusto on todella vaarallinen lapsille
Olga otti heti yhteyttä muihin vanhempiin yrittäen samalla selvittää, mistä linkki oli alunperin lähtöisin. Ainoa mitä vanhemmat tietävät nyt on se, että sitä on levitetty Whatsappin kautta ja useammat lapset ovat joutuneet uhreiksi.
”Lapset yllyttävät toisiaan chattailemaan, ja vaikka he kirjoittaisivat chatissa ikänsä, niin se ei valitettavasti estä näitä miehiä laisinkaan.
Päinvastoin, miehet jatkavat kirjoitteluaan ja kysyvät voivatko laittaa kameran päälle. Sivusto on todella vaarallinen lapsille, koska siellä aikuiset miehet nimenomaan etsivät lapsia.”
Olga on puhunut tyttärensä kanssa asiasta useaan otteeseen. Samalla on käyty läpi sitä, että oikeaa nimeä, osoitetta tai ikää ei saa kertoa tuntemattomille.
Nykyään Olga pyrkii myös jatkuvasti varmistamaan mihin lapsi käyttää kännykkäänsä.
”Selaan läpi hänen nettihistoriaansa ja lisäksi puhelimeen on asennettu erilaisia vanhempainkontrolleja, mutta valitettavasti nekään eivät aina auta.”
Varoitus kaikille vanhemmille
Nyt Olga haluaa varoittaa kaikkia vanhempia sekä Omegle-sivustosta että Ometv-appista ja toivoo vanhempien seuraavan, mitä heidän lapsensa tekevät kännykällään.
Molemmissa näissä voi esiintyä pedofiileja, mitä nuoremmat lapset eivät ymmärrä laisinkaan.
”Lapset eivät itse ymmärrä, että he ovat vaarassa, vaan ajattelevat sen olevan jännittävää.”
On myös olemassa paljon vastaavia palveluita, joten vanhempien on syytä olla jatkuvasti varuillaan.
Myös Instagramissa paljon lapsiuhreja
Muistutuksen sanana myös se, että Instagramista on tullut lähes samankaltainen kanava, jossa lapset ja nuoret altistuvat vaaralle.
Vastikään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ulkomaalaista alkuperää olevan henkilön yli 4 vuoden vankeutuun yli 40 henkilöön kohdentuneesta seksuaalirikoksesta.
Kirjoitimme jo aikaisemmin, miten lapsen hyväksikäyttö on äärimmäisen tuomittavaa ja nyt on aika reagoida voimakkaasti, jotta yhteiskuntamme säilyy turvallisena.
Poliisi on voimaton ilmiön edessä
Poliisin mukaan Omegle ja Ometv ovat olleet olemassa jo vuosia, mutta vasta viimeaikoina niistä on tullut todella suosittuja lasten keskuudessa, ja esiin tulleiden väärinkäytösten määrät ovat räjähtäneet hurjaan kasvuun.
Tämä on huomattu, koska rikosilmoituksia on alkanut satelemaan, ja useat vanhemmat ovat löytäneet vastaavia videoita lastensa kännyköistä.
”Emme voi tehdä mitään muuta kuin varoittaa. Meillä ei ole valtuuksia pysäyttää sivustoa.”
Poliisille on tullut tapauksia reilusti alle 10-vuotiaista lapsista, jotka ovat joutuneet uhreiksi. Esiin on tullut myös videoita, joilla lapset harrastavat seksiä.
Lapset ovat uteliaita ja netti on täynnä kaikkea mahdollista. Me poliisissa olemme täysin voimattomia tämän edessä.
Poliisin vinkit
- Informoi lastasi, että hänen tulee tietää kenen kanssa hän ”juttelee”.
Kerro, että käyttäjänimen takaa voi löytyä aikuisia ihmisiä, jotka haluavat pahaa.
Ota selvää myös lapsen ystävistä, jotta kaikki viestittely tapahtuu vain ja ainoastaan heidän kanssaan.
Käykää yhdessä lapsen kanssa läpi kaikki hänen kontaktinsa ja kenen kanssa hän chattailee. Tehkää asia lasta kunnioittavalla tavalla.
Tarkistakaa lapsen puhelimen kaikki mahdolliset turva-asetukset sekä mitä lapsen eri profiileissa kerrotaan.
- Pitäkää avointen ovien ilmapiiriä kotona, koska lapsilla on tapana vetäytyä omiin, suljettuihin huoneisiinsa.
Ei puhelimia omissa huoneissa enää iltaisin. Monet lapset joutuvat uhreiksi klo 22 jälkeen.
- Lisäksi monet lapset pitävät yhteyttä näihin huijareihin myös kouluaikana, joten puhelimia ei tulisi käyttää kuin kontrolloidusti.
Lapset etsivät huomiota ja kaipaavat hyväksyntää. Monesti he saavat näiltä huijareilta kehuja ja lähettävät sen vuoksi myös kuvia itsestään, jolloin he saavat lisää kehuja ja lähettävät taas lisää kuvia. Lopulta näitä kuvia käytetään lasta vastaan.
Älä uhkaa lastasi, että otat puhelimen tai tabletin pois häneltä!
Älä syyllistä lasta, koska se ei ole hänen vikansa.
Faktaa Omeglesta ja Ometv-appista
- Omegle perustettiin jo vuonna 2009
- Se on sivusto, jossa saa videochattailla tuntemattomien kanssa. Se kenen kanssa chattailet valikoituu sattumanvaraisesti
- Sivusto ei vaadi rekisteröintiä käyttäjiltään
- Monissa maissa on vasta viime aikoina herätty siihen, että lapsia hyväksikäytetetään näillä sivustoilla ja appeissa.
Lue myös:
- Someturva somekiusaamisen turvaksi
- Varoitus vanhemmille Granny-pelistä
- ”Joku tulehdus silmässä” olikin MS-tauti
- Keskiraskauden keskenmeno – arkinen rutiini keskellä päivää
Lähde: Aftonbladet