astetta kovempi jätkä

Astetta kovempi jätkä – 10-vuotias teki hittibiisin

Astetta kovempi jätkä – 10-vuotias teki hittibiisin

Tässä on Astetta kovempi jätkä, sillä 10-vuotias tuusulalaispoika teki sellaisen hittibiisin, jonka jokaisen tulisi kuulla. Kuuntele biisi alta ja lue jutun lopusta vielä pojan pieni toive, jonka voimme kaikki helposti toteuttaa.

Laulu kertoo koulukiusaamisesta ja laulaja itse toivoo sen herättävän kiusaajat miettimään tekemisiään. Moni on sanonut kappaleen menevän suoraan ihon alle, koska laulajan hento ääni yhdistyy vahvaan sanomaan, joka koskettaa meistä kaikkia.

Astetta kovempi jätkä, kun saa aikaan keskustelua

Kappaleen takana oleva tuusulalaispoika ei hae julkisuutta itselleen, vaan tahtoo saada tärkeän aiheen esille uudella tavalla.

Koulukiusaaminen – ja kaikki kiusaaminen yleensäkin – on yksi raukkamaisimmista asioista, joita voi tehdä. Kiusaajatkaan eivät valitettavasti aina aiheuta tekojensa todellista vakavuutta, vasta kun myöhemmin elämässään, jos silloinkaan.

Sosiaalisen median myötä kiusaaminen on saanut uusia kanavoita, joita ei ole aina helppo vahtia nykyisillä apuvälineillä. Myös kiusaamisen syyt voivat vaihdella maan ja taivaan välillä, ilman minkäänlaista logiikkaa.

Kappaleen tekijän toive oli saada kappale mahdollisimman monen kuultavaksi, joten ole sinäkin astetta kovempi jätkä tai muija – Jaa tämä juttu somessa!

Lue myös nämä:

Lähde: IS

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös