Suklainen omena-uunipuuro sulaa suuhun ja toimii jälkiruokana
Tämä on Ruuhkavuosien reseptit -ruokablogi
Uunipuuro on puurojen aatelia. Jostain syystä se uunipuuro maistuu aina paremmalta kuin kattilassa keitetty. Uunipuuro voi korvata jopa jälkiruoan ja tässä on resepti, jota kelpaa tarjota vaikka juhlissa. Uunipuuro myös syntyy helposti, koska sitä ei tarvitse sekoittaa ja valvoa. Ainakin meillä lapset rakastavat uunipuuroja ja sisältöä vaihtelemalla saa tehtyä terveellisiä puuroruokia.
Mikä on herkuista herkuin uunipuuro?
Googlailen usein uunipuuroja ja testailen reseptejä tuunaten niitä hiukan. Tämäkin on muunnelma Meillä kotona -blogin puurosta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun laitoin uunipuuroon suklaata ja lasten mukaan sitä olisi pitänyt laittaa paljon paljon enemmän. Suklaata voi toki laittaa oman maun mukaan ja isompina suupaloina tai ihan rouhittuna. Tässä versiossa sitä on vain puuron päällä. Valkosuklaa voisi toimia myös tosi kivasti tässä reseptissä.
Erilaiset pähkinät ja siemenet tuovat myös oman persoonallisen mausteensa uunipuuroihin. Tässä reseptissä on mantelirouhetta, mutta kannattaa kokeilla muitakin vaihtoehtoja. Cashew-pähkinät voisivat toimia tosi hyvin tässä kokonaisuudessa.
Uunipuuron ainekset
- 5 dl luomukaurahiutaleita
- ½ tl suolaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl kanelia (Mieluiten Ceylonin kanelia, koska se on terveellisempää)
- 5 dl kauramaitoa (Oatlyn iKaffe on ihanan kermaista)
- 3 kananmunaa
- 2 isoa omenaa
- 1 dl rouhittua mantelia
- Patukka tummaa suklaata (käytin Fazerin suklaata)
- Voita uunivuoan voiteluun
Uunipuuro syntyy näin
- Sekoittele kuivat ainekset kulhossa eli kaurahiutaleet, suola, leivinjauhe ja kaneli.
- Vatkaa kevyesti sekaisin toisessa kulhossa kauramaito ja kananmunat.
- Viipaloi omenat pieniksi lohkoiksi.
- Lado puolet omenoista voidellun uunivuoan pohjalle.
- Levitä kaurahiutaleseos päälle tasaisesti.
- Kaada muna-maito kaurahiutaleiden päälle.
- Lado päälle omenalohkoja, manteleita ja päällimmäiseksi rouhittua tai paloteltua suklaata.
- Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 35 minuuttia.
Tarjoile lämpimänä. Päälle sopii myös vaniljakastike, jäätelö tai vaahterasiirappi.
Jos puuroa jää saa siitä nopeasti lämmitettyä mikrossa herkulliset aamupalat. Todennäköisesti puuroa ei kuitenkaan jää, koska se on superhyvää.
Inspiraationa tähän reseptiin toimi Meillä kotona blogi
Lue myös Helpot keksit lasten kanssa – Tällä ei voi mennä pieleen
Ruuhkikset esittäytyvät ja yhteistyömahdollisuudet
