Imukuppisynnytys – yleinen apu synnytyksissä
Nykyaikainen imukuppisynnytys sai alkunsa 1950-luvulla, jolloin ruotsalainen Tage Malmström kehitti metallisen imukupin synnytyksen avustamista varten. Kuppia on sittemmin paranneltu ja käyttöön on tullut myös erilaisia muovisia imukuppeja. Suomessa vajaa 10 prosenttia synnytyksistä tapahtuu imukuppiavusteisena,
Imukupin avulla synnytyksessä saadaan se tarvittava lisävoima, joka kohdun supistelusta jää puuttumaan. Lisäksi imukuppia voidaan jossain määrin käyttää sikiön pään ohjaamiseen edullisempaan asentoon ja suuntaan.
Imukuppisynnytykseen johtavia syitä
Yleisimmin imukuppisynnytykseen päädytään tilanteissa, joissa ponnistaminen on kestänyt jo kauan ja äiti alkaa olla hyvin väsynyt. Joskus ponnistaminen voi olla alunperinkin tehotonta, jolloin imukupin lisävoimaa tarvitaan avustamaan lasta syntymään.
Joskus imukuppia käytetään tilanteissa, joissa äidin ponnistamista halutaan välttää terveydellisistä syistä. Esimerkiksi vaikean epilepsian, joidenkin sydänsairuaksien ja silmän verkkokalvon sairauksien vuosi synnytyksen aikainen ponnistaminen saattaa olla äidin terveydelle vaarallista.
Imukuppisynnytystä voidaan käyttää myös syntyvän lapsen ahdinkotilanteissa. Joskus lapsi on saatava nopeasti syntymään esimerkiksi hapenpuutteen vuosi, jolloin imukuppisynnytys voi olla hätäsektiolle parempi ja nopeampi vaihtoehto.
Nostokuppia käytetään kun vauva on aivan syntymäisillään ja pää on optimaalisesti asennossa syntymää ajatellen.
Erilaisia imukuppisynnytyksiä
Imukuppisynnytykset voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Joskus tarvitaan vain vähän lisävoimaa, jos lapsen pää on jo spontaanisti lähes syntymässä. Joskus imukuppisynnytys voi olla hyvin tiukka ja se voi vaatia useampaa voimakasta vetoa.
Imukuppisynnytyksessä synnyttäjän on yleensä oltava poikkipöydässä jalat telineisiin tuettuina. Imukuppeja on erilaisia ja väline valitaan synnytyslääkärin kokemuksen ja mieltymyksen mukaan sekä kliinisen tilanteen perusteella.
Imukuppia käytettäessä annetaan mahdollisuuksien mukaan puudutus. Aina tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta.
Kuppi pyritään kiinnittämään vauvan takaraivolle. Tällöin pää pysyy yleensä hyvässä asennossa synnytystä varten. Kun kuppi on paikallaan, kytketään imumekanismi päälle.
Supistuksen aikana synnyttäjä ponnistaa ja samanaikaisesti lääkäri vetää vauvaa ulos. Uuteen vetoon ryhdytään aina supistuksen alkaessa. Kun lapsen pää on saatu syntymään, jatkuu synnytys kuten normaalissa synnytyksessä.
Imukuppisynnytys on vauvalle aina jonkinasteinen rasitus. Tämän takia toimenpiteen ei pitäisi kestää kohtuuttoman kauaa. Yleensä maksimiaika on 15-20 minuuttia, jonka jälkeen on syytä pohtia muita vaihtoehtoja. Yleensä tämä vaihtoehto tarkoittaa sektiota.
Imukuppisynnytys ja riskit
Imukuppisynnytyksissä syntyy enemmän äidin pehmytkudosvaurioita tavallisiin synnytyksiin verrattuna. Myös emättimen repeäminen riski kasvaa. Harvinainen ja vakava komplikaatio on parametriaalinen verenvuoto.
Merkittävä imukuppisynnytyksen riski on väliliharepeämät. Riski 3. ja 4. asteen väliliharepeämiin on kahdeksankertainen verrattuna tavallisiin synnytyksiin.
Imukuppi jättää vastasyntyneen päähän yleensä jonkin asteisen pahkan tai turvotusalueen. Pään turvotus ja pahka ovat usein joka tapauksessa osa normaalia alatiesynnytystä, joten ilmiö ei siinä mielessä ole lainkaan haitallinen. Joskus pahka saattaa kuitenkin olla epätavallisen suuri ja kivulias, iho saattaa olla rikkoutunut ja voi infektoitua myöhemmin.
Subgaleaalinen hematooma on harvinainen imukuppisynnytyksen aiheuttama komplikaatio. Siinä verta kertyy ihonalaisen aponeuroosin ja luukalvon väliseen tilaan repeytyneistä laskimoista.
Muita harvinaisia imukuppisynnytyksen komplikaatioita ovat kallonsisäiset verenvuodot, verkkokalvoverenvuodot ja jopa kallonmurtumat.
Lue lisää:
Varhainen vuorovaikutus alkaa jo raskausaikana
Selviytymistarina – matka kohti kuolemaa ja takaisin
Raskaus muistoja ja kaikkea sitä mitä odottaja ei halua kuulla
