tanska lasten kanssa

Saksa ja Tanska lasten kanssa autoillen

Saksa ja Tanska lasten kanssa autoillen

Matkustimme yhteistyössä Finnlinesin kanssa matkustaja-rahtilaivalla Travemundeen ja takaisin. Samalla tuli viikon ajalta Saksa ja Tanska lasten kanssa tutuksi autoillen. Ehdimme nähdä monta paikkaa ja tehdä paljon kivoja juttuja yhdessä perheemme kanssa.

Travemundesta autolla

Travemundesta on helppo lähteä ajamaan moneen eri suuntaan. Jos olisi ollut kesä, olisimme ehkä lähteneet rantaa pitkin itään katsastamaan uima- ja rantakohteita. Meidän matkustusajankohtamme oli kuitenkin vasta lokakuussa. Päätimme lähteä käymään Tanskan puolella, lähinnä Billundin Legolandin houkuttelemina.

Olimme ensin kaksi yötä Travemundessa. Laiva saapui satamaan myöhään illalla ja ajoimme autossa nukkuvien lasten kanssa suoraan majapaikkaan. Vähän oli hankaluuksia päästä huoneeseen, sillä vastaanotto oli jo mennyt kiinni ja jostain syystä emme saaneet omilla puhelimilla yhteyttä. Onneksi viereisen hotellin avulias ja ystävällinen työntekijä auttoi ja soitti omasta puhelimestaan ja löysimme avaimen.

Travemunden päivän käytimme ajamalla puolisen tuntia Hansa Parkiin, joka on melkoisen suuri huvipuisto. Siellä meni kepeästi kokonainen päivä. Tekemistä, näkemistä ja huvipuistolaitteita oli jokaiseen makuun ja ikään. Meidän käyntipäivämme sattui olemaan Hansa Parkin viimeinen kauden aukiolopäivä, ja ihmisiä oli melkoisen paljon. Laitteisiin jonottamiseen meni harmittavan paljon aikaa, eikä esimerkiksi puolen tunnin jonotus ollut harvinainen. Positiivinen yllätys oli hyvä ja monipuolinen ruokatarjonta edulliseen hintaan. Hansa Parkiin ei siis kannata lähteä omien eväiden kanssa.

tanska lasten kanssa
Hansa Parkin sisääntulossa on kopio Lyypekin Holstentor-portista.
tanska lasten kanssa
Hansa Parkissa riitti tekemistä ja nähtävää.
tanska lasten kanssa
Kaikenikäisille lapsille oli kivaa tekemistä. Nomin pipo on saatu Niminamelta.

Kielin kautta Tanskaan sporttihotelliin

Travemundesta ajoimme Kielin kautta Tanskan puolelle. Kielissä minä kävin paikallisen tankotanssikoulun tunnilla. Mies ja ja lapset kävivät sillä aikaa lounaalla. Sitten jatkoimme matkaa Tanskan Vejeniin, jossa majoituimme urheilukeskuksen hostelliin.

Danhostel Vejen Sport on tosi hyvä paikka aktiivilomailuun. Me kävimme lasten kanssa pelaamassa sulkapalloa, hyppimässä trampoliineilla, pomppimassa patjoille ja kaikista kivointa oli käydä uimassa. Uimahallissa oli ainakin lastenaltaassa todella lämmintä vettä, joten viluisatkin tarkenivat hyvin. Lapset tykkäsivät laskea pienistä liukumäistä ja leikkiä monenlaisilla kelluvilla vesileluilla. Lisäksi oli hiljainen allasalue (jonne en mennyt lasten kanssa), ulkoaltaat (kylmä ja lämmin), poreallas ja erilaisia saunoja. Lisäksi isommille lapsille ja aikuisille olisi ollut vielä ihan perinteiset uimaradat, hyppypaikkoja ja kiipeilyseinä. Myös erilaisia saunoja löytyi hyvä valikoima. Lisäksi nautimme myös ihanista ulkoilumaastoista ja löysimme monta geokätköäkin.

Billundin Legoland lokakuussa

Vejeniin majoituimme alun perin siksi, että sieltä oli sopiva matka Billundin Legolandiin. Ajoimme puolisen tuntia Legolandiin ja olimme portilla juuri ennen kuin paikka aukesi. Lokakuussa porukkaa ei varmastikaan ollut enää yhtä paljon kuin kesän kiireisimpänä aikana. Me viihdyimme oikein hyvin, vaikka ilma olikin sateinen. Parasta oli, että kaikkiin huvipuistolaitteisiin sai kävellä suoraan sisään ilman jonottamista. Ehdimme päivän aikana oikein loistavasti käydä läpi kaikki ne laitteet, joihin lapset halusivat mennä ja lempparilaitteissa ehdittiin käydä monen monta kertaa.

Olemme aiemmin käyneet Californian Legolandissa ja tämä Billundin oli kyllä paljon pienempi. Tosi kiva paikka kyllä silti ja tekemistä riittää koko päiväksi. Jos laitteisiin olisi joutunut jonottaa, olisi voinut varmaan olla kaksikin päivää. Ruoka oli paljon kalliimpaa kuin esimerkiksi Hansa Parkissa. Meidän neljen hengen ruokailu pitsa- ja pastaravintolassa maksoi melkein 80 euroa ja ainakaan oma pastani ei ollut kovin kummoinen.

Legoland Billund

tanska lasten kanssa
Lokakuussa Legolandissa oli väljää, vaikkakin myös kylmää ja sateista.

Takaisin Saksaan

Tanskasta ajoimme takaisin Saksan puolelle. Pysähdyimme lounaalle Flensburgiin, joka vaikutti oikein kivalta kaupungilta kävelykatualueineen.

Seuraavat kaksi yötä majoituimme Lyypekissä, jossa otimme aika rennosti ja tutustuimme kävellen kaupunkiin. Lapset eivät kauheasti innostuneet kävelyyn, joten tein yksinäni pidemmän lenkin keskustan liepeillä. Aivan ihania maisemia ja maastoja löysin, kuten kuvista näkee!

Lyypekki
Tämä on aito Lyypekin Holstentor-portti.

tanska lasten kanssa tanska lasten kanssa tanska lasten kanssa

Karls Erlebnis-Dorf Warnsdorf

Lähtöpäivänä pääsimme laivaan vasta myöhään illalla, joten päivän ajaksi oli syytä keksiä ohjelmaa. Kävimme Karls Erlebnis-Dorf Warnsdorfissa, jossa oli maataloustuotteiden myymälä, leikkipaikkoja ja joitakin maatilan eläimiä. Paikkaan pääsi veloituksetta sisälle, mutta jotkin aktiviteetit maksoivat erikseen. Lapset tykkäsivät erityisesti laskea mattojen päällä isoa liukumäkeä ja paistoimme myös tikkupullat nuotiolla. Paikasta olisi saanut myös lämmintä ruokaa. Tosi kiva paikka, kannattaa käydä jos on matkan varrella.

tanska lasten kanssa
Lokakuussa riitti kurpitsoja!
tanska lasten kanssa
Karlsin myymälöiden jälkeen pääsi alueelle, josta löytyi muun muassa leikkipaikkoja ja kotieläimiä.
Tikkupullia Karlsissa
Lapset pääsivät paistamaan omat tikkupullansa.

Ostsee Therme

Karlsin jälkeen ajoimme Ostsee Thermeen kylpylään. Me ostimme kolmen tunnin uintiliput ja sisäänpääsyn saunaosastolle. Hintaa tuli yhteensä 71 euroa. Paitsi että myöhästyimme ulosmenossa 20 minuuttia ja jouduimme maksamaan ylimääräisestä tunnista. Aika nimittäin alkoi heti siitä kun rannekkeet ostettiin. Meillä meni aikaa muun muassa siitä, että kävin hakemassa autosta tytölle sinne unohtuneet uikkarit. Saunaosaston käyttö toi lisähintaa 7 euroa per henkilö.

Näin jälkikäteen ajateltuna saunan olisi ehkä voinut jättää väliin. Allasosastolla nimittäin oli tosi lämmin, sekä ilma että vedet. Esimerkiksi Tropicalissa Berliinissä ollessamme lapsilla oli tosi kylmä koko ajan ja siellä saunaosasto ja lämpimät porealtaat olivat pelastus. Täällä olisi pärjännyt ilmankin.

Saksalaiset saunaosastot ovat kyllä elämys itsessään, sillä saunoissa ja altaissa ei saa käyttää uimapukuja ja eri sukupuolille ei ole omia osastoja. Saunojen ja altaiden ulkopuolella oli ohjeena peittää itsensä pyyhkeellä. Meillä oli vain kaksi pyyhettä, mutta onneksi lapset suostuivat kulkemaan alasti eikä sitä katsottu mitenkään pahalla.

Saunoissa oli erilaisia ohjekylttejä, mutta lähes kaikki ainoastaan saksaksi. Emme siis ymmärtäneet kaikkia sääntöjä, joten välillä meitä ehkä katsottiin vähän pitkään ja ehkä pahalla silmälläkin. Heti ensimmäisessä saunassa (eukalyptus) teimme virheen kun pidimme ilmeisesti liikaa meteliä. Ei siis muuta ihmeellistä kuin lapset jotain kommentoivat hajua ja me ohjeistimme heitä istumaan pyyhkeiden päällä. Yhtäkkiä kaikki tuijottivat meitä ja kohta päättelimme, että kyseessä taitaa olla hiljainen sauna. Jotain kylttejä siellä oli, mutta emme niitä osanneet suomentaa. Monissa muissa saunoissa sai kyllä puhua ja olla ihan normaalisti.

Saksa ja Tanska lasten kanssa autoillen

Oman auton kanssa matkustaminen tuo hyvin paljon vapautta reissaamiseen. Voi mennä juuri sinne kuin haluaa ja pysähtyä aina silloin kuin itselle parhaiten sopii. Autoon saa lastattua myös hyvän määrän matkatavaroita ja niitä ei tarvitse kanniskella samalla tavalla kuin lentomatkustuksessa.

Kesän lämpö olisi toki ollut mukava matkustusajankohta, mutta toisaalta hyvät varusteet pelastavat tilanteen säässä kuin säässä. Myös monet turistikohteet, erityisesti Legoland, olivat jo hiljentyneet kesän jälkeen, jolloin turhalta jonottamiselta ja ruuhkilta voi välttyä.

Erityisesti Tanskan puolella olisi ollut paljon mielenkiintoisia retkikohteita ja hotelleja. Myös Flensburg jäi mieleen erityisen kauniina ja viihtyisänä kaupunkina.

*******************************

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com

Lue lisää Annan matkablogia.

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös