jalkisupistukset

Jälkisupistukset – helpota supistuskipua näin

Jälkisupistukset – helpota supistuskipua näin

Monelle ensisynnyttäjälle tulee yllätyksenä se, etteivät supistukset lopu raskausaikaan ja synnyttämiseen. Jälkisupistukset voivat olla hyvinkin kivuliaita, varsinkin uudelleensynnyttäjillä. Tässä artikkelissa kerromme, mitä jälkisupistukset ovat, miksi niitä tulee sekä tärkeimmät vinkit jälkisupistuskivun helpottamisessa.

jalkisupistukset
Supistuskivut eivät välttämättä pääty synnytykseen.

Mitä jälkisupistukset ovat?

Synnytyksen jälkeisenä aikana tulevia supistuksia kutsutaan jälkisupistuksiksi. Niitä tulee yleensä kahden tai kolmen päivän ajan synnytyksen jälkeen, mutta osalla supistukset voivat jatkua pidempäänkin. Kivuliaatkaan jälkisupistukset eivät ole vaarallisia tai epänormaaleja.

Synnytystapahtuma ei itse asiassa lopu lapsen syntymään, vaan sitä seuraa synnytyksen jälkeisvaihe. Hetken levon jälkeen alkavat jälkisupistukset, joiden välitön tehtävä on irrottaa istukka. Synnytys päättyy vasta siinä vaiheessa, kun istukka, napanuora ja kalvot ovat tulleet ulos.

Synnytyksen päättymisen jälkeen alkaa äidin toipuminen ja lapsivuodeaika. Ikävillä jälkisupistuksilla on kuitenkin tärkeä syy, sillä ne auttavat raskausaikana isoksi venynyttä kohtua pienentymään normaaliin kokoonsa. Prosessin kesto on yksilöllinen.

Lisäksi jälkisupistukset auttavat vähentämään verenvuotoa ja näin pienentävät myös anemian riskiä. Jälkivuoto kestää kolmesta kuuteen viikkoon synnytyksen jälkeen.

jalkisupistukset
Imetys ja ihokontakti tekevät hyvää sekä äidille että vauvalle. Samalla kohdun palautuminen tehostuu, mikä saattaa tuntua voimakkaina jälkisupistuskipuina.

Helpota näin jälkisupistuskipua

Jälkisupistukset tuntuvat usein erityisen kivuliailta imetyksen ja vauvan kanssa ihokontaktissaolon aikana. Molemmat erittävät tehokkaasti oksitosiinia, joka taas altistaa supistuksille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että imettämistä tai ihokontaktia olisi syytä välttää. Päinvastoin, sillä supistusten avulla kohtu palautuu tehokkaasti omaan kokoonsa.

Ensisynnyttäjillä jälkisupistukset eivät välttämättä ole niin kivuliaita kuin uudelleensynnyttäjillä. Joskus ensisynnyttäjät eivät edes huomaa jälkisupistuksia. Tämä johtuu siitä, että ensisynnyttäjien kohtulihas on yleensä paremmassa kunnossa kuin uudelleensynnyttäjillä. Kivut voivat näin ollen pahentua jokaisen synnytyksen jälkeen.

Vinkit jälkisupistuskipuihin:

  1. Älä kieltäydy kipulääkityksestä synnytyksen jälkeen. Synnytyssairaalassa on tieto sopivista kipulääkkeistä.
  2. Täysi virtsarakko voi vaikuttaa supisteluun, joten kannattaa käydä pissalla usein.
  3. Kokeile makoilla vatsallaan tyyny alavatsan alla. Lämpötyyny toimii vielä tehokkaammin.
  4. Kuumavesipullo alavatsalla saattaa auttaa kipuihin.
  5. Alavatsaa voi kevyesti hieroa ja näin rentouttaa lihaksia.
  6. Jälkisupistuksen ollessa päällä, hengitä syvään ja rauhallisesti.
  7. Joissakin synnytyssairaaloissa on mahdollista saada kipuun akupunktiohoitoja.
  8. Koviin jälkisupistuskipuihin voi käyttää myös TENS-laitetta.

Lue lisää:

Lapsen hyväksikäyttö on ilmiö, jossa yksikin tapaus on liikaa

Kiukkuinen lapsi – onko sinunkin lapsesi toiminut joskus näin?

Vauva syntyy ja tavaraviidakko hirvittää – 3 hankintaa äidille ja vauvalle jotka riittävät alkuun

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös