Xplora kokemuksia – Lasten ensimmäinen puhelin
Xplora kokemuksia -artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Xploran kanssa.
Lasten ruutuaika ja liiallinen älypuhelimen käyttö ovat olleet keskustelunaiheina jo pitkään. Ruutuaikaan perehtyneiden tutkimusten mukaan älypuhelimen riippuvuutta aiheuttava vaikutus on samaa tasoa kuin 1 grammalla kokaiinia. Ei ole siis ihme, että vanhemmat ovat huolissaan älylaitteiden parissa vietetystä ajasta sekä siitä, mitä kaikkea niiden parissa tehdään. Vanhemmat tahtovat kommunikoida lastensa kanssa, mutta eivät halua altistaa heitä netin haitalliselle sisällölle liian aikaisessa vaiheessa.
Vanhempien mielestä oikea aika hankkia lapselle puhelin on 10 vuoden iässä, mutta tämä ei toteudu Pohjoismaissa. Poiketen Euroopan suurkaupungeista, Aasiasta ja Jenkeistä, joissa lapset kuljetetaan joka paikkaan turvallisuuden vuoksi, Pohjoismaissa halutaan kasvattaa lapset itsenäisiksi, jolloin he saavat kulkea kouluun ja sieltä kotiin sekä matkata kavereiden luo ilman, että vanhemmat kuljettavat heitä.

Turvallinen ensipuhelin lapselle
Xplora kehitettiin, koska valtaosa aikuisista ovat huolissaan lastensa älypuhelimen käytöstä. Xploran arvomaailma tukee lapsen itsenäisyyttä, mutta tuo samalla varmuutta, että lapsi ja vanhemmat pystyvät kommunikoimaan keskenään. Vanhemmat pystyvät seuraamaan missä lapsi liikkuu ja näin ollen myös pystyvät tarjoamaan vapautta itsenäisempään kulkemiseen.
”Leikkimistä, aktiviteetteja ja mielikuvitusta – ilman älypuhelimien häirintää. – Xplora”
Xplora-puhelimella lapsi pystyy soittamaan ja vastaanottamaan puheluita, lähettämään ääniviestejä sekä Emoji-symboleita. Lastenpuhelimeen voi asettaa turvarajan, ja GPS-paikantimen avulla laite ilmoittaa, mikäli lapsi on poistunut alueelta tai palaa turva-alueelle. Xplora-puhelimella ei pääse internettiin, mikä takaa sen, ettei lapsi pääse kosketukseen sopimattoman sisällön kanssa.
Xplora-lastenpuhelimen ominaisuuksiin kuuluu myös kamera, askelmittari ja hätäpainike, joka lähettää ilmoituksen ja lapsen sijainnin huoltajan sovellukseen. Puhelin on helppokäyttöinen sekä lapselle että aikuiselle. Kosketusnäytöllä toimivan lastenpuhelimen yhteystiedoissa on henkilön nimi ja kuva, jolloin lapsen on helppo löytää oikea henkilö kenelle hän soittaa.

Hyvä, että oman kännykän hankintaa voi lykätä
Heidi Ekholm-Talas pääsi kokeilemaan Xplora lastenpuhelinta poikansa kanssa. Esikoispoika aloittaa koulun syksyllä ja koko vuoden hän on odottanut oman älypuhelimen saamista. Perhe on pohtinut näppäinpuhelimen hankintaa, sillä he haluavat rajoittaa puhelimella pelaamista. Vaikka ruutuaikaa rajoittaisi, räpläisi poika varmasti kännykkää joka tapauksessa.
Kun perhe sai mahdollisuuden testata Xploran lasten matkapuhelinkelloa, totesivat he tämän olevan tapa, jolla kännykän hankintaa voisi mahdollisesti lykätä. Ennen puhelimen saapumista poika protestoi ajatusta vastaan, mutta saatuaan rannekellon mallisen puhelimen, hän itse ilmoitti, että kännykkä voidaan hankkia 10-vuotiaana.

Poika innostui laitteesta ja osasi käyttää sitä heti. Erityisen hauskaa hänestä oli lähettää äidille hauskoja Emoji-symboleita. Soittaminen sujui myös oikein hyvin ja poika on ollut silminnähden iloinen tästä puhelimesta. Kamera todettiin myös hauskaksi ominaisuudeksi.
Jos jotain voisi lisätä, niin Heidin mielestä näköpuheluominaisuus olisi hyvä toiminto lastenpuhelimelle. Vanhempien näkökulmasta GPS-ominaisuus on hyvä ja tuo mielenrauhaa.
Tutustu lisää lastenpuhelimeen Xploran nettisivuilta.
Lue myös: Lapsen peliriippuvuus
Lue myös Lasten ruutuaika – 10 vinkkiä vanhemmille