ruuhkavuodet

Ruuhkavuodet – Neljä vinkkiä, joilla vältät lomastressiä

Ruuhkavuodet menossa ja lomastressiä pukkaa, mikä avuksi?

Tämä Ruuhkavuodet -artikkeli on tehty yhteistyössä Nivean kanssa.

Tiedät eläväsi ruuhkavuosia, kun tuntuu ettei aika ole enää omasi vaikka olisi loma. Lasten ollessa pieniä jaksaminen on usein koetuksella. Aikaa omaan hyvinvointiin ei tunnu riittävän. Isompien lasten ollessa päiväkodissa ja koulussa on äidillä enemmän mahdollisuuksia lepoon. 

Kesällä ollaankin yhtäkkiä kaikki samaan aikaan kotona ja rutiineihin tulee muutoksia. Se saattaa kiristää pinnaa. Kesä on monille aikamoista säätöä myös lomien ajoitusten osalta. Saattaa olla, että parisuhteelle ei jää ollenkaan aikaa.

Tarvitsetko lomaa loman jälkeen?

Ruuhkavuodet ja lomasuorittaminen nostaa stressitasoja

Jotkut ihmiset kokevat paineita etukäteen loma-ajasta ja suunnittelevat kalenterin täyteen. Loman alkuperäinen tarkoitus eli ladata akkuja ja laskea stressitasoja toimiikin päinvastoin. Jos olo on lomalla levoton ja väsymys on päällimmäinen tunne saatat kärsiä lomasuorittamisesta. 

Meneekö lomasi palvellessa muita?

Sinun ei tarvitse toimia mökillä koko suvun kestitsijänä ja täysihoitolan pyörittäjänä. Voit olla luvan kanssa itsekäs ja tehdä asioita, joista sinä saat voimaa. Sillä voimaa ruuhkavuosissa tarvitaan.

Neljä vinkkiä lomastressin välttämiseen ruuhkavuosissa

1. Älä täytä kalenteria

Touhua perheen kanssa ulkona ilman aikatauluja tai lähde matkalle ilman tarkkaa päiväohjelmaa. Pidä kalenterissa tyhjää ja tee extempore retkiä lähimetsiin, puistoihin, rannalle tai missä ikinä pääsettekään kohtaamaan luonnon. Nauttikaa retkieväistä ja yhdessäolosta. Lapset kyllä keksivät tekemistä ulkona ilma pelejä ja vehkeitä vaikka ensin protestoisivat asialle.

Jos kesään kuuluu lomamatka ota se rennosti ilman aikatauluja. Matkustaminen lasten kanssa vaatii pitkää pinnaa, mutta yhteiset elämykset tekevät ikuisen muistijäljen koko perheelle. 

Ruuhkavuodet on antoisaa aikaa, kun omat voimavarat ovat kunnossa.

2. Ota aikaa itsellesi ja parisuhteelle

Tee asioita, joista saat voimaa. Se voi olla vaikkapa meditaatiota, joogaa jumppaa, ulkoilua, kirjan lukemista tai hemmotteluhoitoja. Vähintään kerran viikossa olisi hyvä saada muutama tunti omaan tekemiseen, koska se on koko perheen etu. Samalla tavalla on tärkeä saada aikaa parisuhteelle. Moni pikkulapsiarkea elävä eroaa ja jos parisuhteelle annetaan aikaa vähentää se eroriskiä merkittävästi. Ruuhkavuodet ovat suuri riski parisuhteelle jos sille ei anneta arvoa ja aikaa.

3. Pidä huolta hyvinvoinnistasi

Syö terveellisesti ja säännöllisesti. Huolehdi vitamiinien saannista ja selvitä verikokein mahdolliset puutokset. Kun oma keho ja mieli voivat hyvin jaksaa paremmin stressiä. Huolehdi myös ihosta ja hiuksista. Omaan jaksamiseen vaikuttaa myös ulkoinen hyvinvointi. Jos iho on kuiva ja hilseilevä vaikuttaa se taatusti myös mielialaan ja kokonaisvaltaiseen olotilaan.

4. Syvähengitä ja naura

Syvähengitys on tutkitusti tehokas keino kehon palautumiseen. Nauru pidentää ikää vai miten se menikään… Kun pinna meinaa kiristyä hengitä syvään viisi kertaa ja naura päälle. Lupaan, että helpottaa.

nivea aurinkosuojat
Lasten kanssa on ihana nauttia auringosta, kun muistaa suojautua.

Muista suojautua auringolta

Kesäloma sujuu iloisemmissa merkeissä, kun huolehditaan ihon suojaamisesta auringolta. Palanut iho nimittäin aiheuttaa lisäharmia ja itkua iltoihin. Nivealla on koko perheelle hyvät aurinkosuojat, jotka ovat turvallisia myös luonnolle.

Äidin oma kesäiltojen hetki Ruuhkavuosien keskellä

Kun lapset on saatu nukkumaan on äidin hyvä ottaa hetki itselleen. Omaan hetkeen voi kuulua lukemista, iltapalan nauttimista, saunomista, kylpemistä ja ihonhoitoa. Helppo ja nopea tapa kosteuttaa kasvojen iho on Nivea Q10 POWER -Yönaamio. Sen avulla saat hyvää olo iholle, kosteutta ja rakennusaineita seuraavaan päivään. 

NIVEA Q10 POWER Sleeping Melt-in Mask -yönaamio imeytyy välittömästi iholle ja vaikuttaa yön aikana, kun ihosi on kaikkein vastaanottavaisimmillaan. Silkkinen koostumus on ihanan keveä ja iho tuntuu hyvältä heti levittämisen jälkeen. Koostumus sisältää yhdistelmän 50% enemmän Q10-koentsyymiä ja kreatiinia kuin Q10 POWER -yövoide. Ihosta tulee sileämpi ja kiinteämpi. Tuote kosteuttaa ihoa 24 tunnin ajan. Aamulla iho näyttää levänneeltä ja terveeltä. 

ruuhkavuodet

Nivealla on hyvä neljän kohdan hoitopolku kasvojen iholle

  1. Puhdistus NIVEA MICELLAIR SENSITIVE -misellivedellä – Alkoholiton, sopii myös kevyen silmämeikin puhdistamiseen.
  2. NIVEA Q10 Power –Silmänympärysvoide herkän silmäympäryksen hoitoon – Tälle alueelle tulee aina ensimmäiset rypyt.
  3. Päivällä  ihon suojaaminen NIVEA Q10 POWER Sensitive-voiteella, sk 15.
  4. Yöllä tehohoito NIVEA Q10 POWER –Yönaamiolla, 12 yötä peräkkäin – ja vaihto yövoiteeseen – Naamiota voi myös käyttää jatkuvasti. Mutta vähintään kuurimainen käyttö on suositeltavaa kuivalle ja väsyneelle iholle.  Tämä tuote sisältää kevyen nopeasti haihtuvan tuoksun.

Nivean voiteita ja puhdistustuotteita myyvät tavaratalot ja marketit. Hinnat ovat noin 6-14€/tuote.

Arvonta – Voita Nivean tuote

Osallistu NIVEA Q10 Power Sensitive-päivävoiteen arvontaan blogin kommenteissa tai Facebookissa. Kerro oma vinkkisi lomastressin estämiseen. Arvonta suoritetaan 1.8.2019.

Lue myös Ryppyvoide kokemuksia – Aloita ryppyjen ehkäisy 25-vuotiaana
Lue myös Hajusteeton kosmetiikka kokemuksia
Lue myös Kosteuttava kasvonaamio hoitaa yöllä
Lue myös Citymutsin helppo kasvonaamio

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös