hotelli ja ravintola sandvik kokemuksia

Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia Pensarin saarella

Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia Turun Saaristossa

Tämä Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia -artikkeli on tehty yhteistyössä Feedin Restaurants Oy:n kanssa.

Kun suunnittelimme keväällä veneilyreissua Turun Saaristoon, halusin kokea kohteen, jossa on samaan aikaan rauhallista ja kaunista sekä palvelut käden ulottuvilla. 

Kuin tilauksesta huomasin keväällä 2019 Facebookissa kaukaisen tuttavani Perttu Jaakkolan ostaneen puolisonsa Minna Alakosken kanssa vierasvenesataman ja hotellin Nauvon alueeseen kuuluvalta saarelta nimeltään Pensar. Sovimme, että tulemme kesällä vierailulle testaamaan paikkaa. Pensariin pääsee myös autolla, sillä sinne kulkee päivittäin lautta.

Keula kohti Pensaria

Lähdimme Ruissalosta pari vuotta sitten hankkimallamme vuoden 1976 Fjordilla. Sitä on korjailtu ja huollettu moottorinvaihtoa myöten. Pienen alkusäädön jälkeen pääsimme aurinkoiselle merelle ja suuntasimme keulan kohti Pensarin saarta. Se oli meille kaikille uusi tuttavuus.

Kun kaarsimme Pensarin saaren lounaispuolelle, näkyi rannalla kaunis valkoinen talo ja pieni suloinen vierasvenesatama. Paikan yrittäjä Minna tuli näyttämään veneellemme paikan ja olimme valmiit keräämään hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia.

pensar vierasvenesatama
Hotelli ja Ravintola Sandvik sekä Pensarin vierasvenesatama.
pensar saaristomeri
Joutsenperhe aamulla.
pensar olut
Pensarin oma olut ja upea maisema.

Pensar vierasvenesatama

Pensarin vierasvenesataman GPS-koordinaatit ovat 60°8’18″N ja 22°6’48” E, karttasivu 709 merikortissa. Pensarin vierasvenesatama muodostaa suojatun sataman saarien Pensar, Peno ja Svinö välissä. Vierasvenepaikan hinta on 25€/vrk, sisältäen sähkön. Suihkujen käyttö kuuluu hintaan ja saunan voi vuokrata. Hinnat vuokraukselle ovat pieni sauna 25€/h ja iso sauna 30€/h. Hinnat 2019. 

vierasvenesatama pensar
Vierasvenesatamaan mahtuu 12 venettä poijuun.
pensar vierasvenesatama kokemuksia
Hotelli on aivan vierasvenesataman vieressä.
pensar vierasvenesatama sauna
Saunasta on kaunis maisema.
aiti yrittaa pensarin saarella
Toinen sauna on aivan rannassa.

Vastaremontoidut hotellihuoneet upeilla maisemilla

Saimme käyttöön päärakennuksesta suloisen huoneen, josta oli upeat merimaisemat. Huone oli kauniisti sisustettu ja juuri kompaktin kokoinen. Nukuimme huoneessa vaihtelevalla kokoonpanolla. Itse nukuin yhden yön hotellihuoneessa ja pari yötä veneessä vauvan kanssa. Esikoinen halusi nukkua pelkästään veneessä ja keskimmäinen taas hotellissa. Jonni nukkui keskimmäisen kanssa pari yötä hotellissa.

pensar hotelli sandvik huone
Ihanat männyt ja merimaisema näkyy hotellihuoneesta.
hotelli sandvik hotellihuone
Tunnelmallinen miljöö.

Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia ruoan osalta

Ruoka oli suoraan sanottuna ihanaa. Aamiainen oli simppeli, mutta maistuva. Puuro oli taivaallista ja vastapaistetut sämpylät menivät hyvin kaupaksi. Lisäksi tarjolla oli leikkeleitä, juustoa, kasviksia, melonia, munakasta, nakkeja, jogurttia ja mysliä. Aamiainen maksaa 14,50€/hlö.

Saaristomerellä mieli lepää

15€ hintainen lounasbuffet sisälsi useita raikkaita salaatteja pääruoan ja kalakeiton lisäksi. À la carte -listalta testasin päivän kalaa Pensarin saarelta kerättyjen kanttarellien kera sekä lohisalaattia. Annokset olivat juuri sopivan kokoisia ja todella herkullisia.

ravintola sandvik kalakeitto
Herkullista kalakeittoa saa joka päivä.
ravintola sandvik lohisalaatti
Ruoka on Sandvikissa erinomaista.
hotelli ja ravintola sandvik aamiainen
16-vuotishääpäivän aamiaisella.
hotelli ja ravintola sandvik aamiainen
Toisen kerroksen kaunis ravintolasali.
sandvik lasten kanssa
Taika 10kk nauttii olostaan.

Autolla pääsee Hotelli ja Ravintola Sandvikiin

En ole itse tullut aiemmin ajatelleeksi, miten hyvin Turun Saaristo on saavutettavissa ilman venettäkin. Pensarin saarelle pääsee suoraan Granvikin lautalla. Matka kestää vajaan tunnin ja sinne kannattaa varata paikka etukäteen. Törmäsimmekin Hotelli ja Ravintola Sandvikissa lapsuuden aikaisiin tuttaviin veljeni lätkäjoukkueesta. He olivat tulleet Helsingistä autolla extempore-reissulle Pensariin. 

Princess-55 jahdilla Pensarin saarelle

Pensarin saari on loistava kohde myös yritysryhmille. Saaristo Cruises tarjoaa kuljetusta Princess-55 -jahdilla, johon mahtuu 29 ihmistä. Hotelli ja Ravintola Sandvikin kautta onnistuu tarjoilut veneelle, joten tässä on oiva mahdollisuus tulla vaikka Helsingistä tänne Saaristomeren kauneuteen. Hinta veneelle on 300€+alv/h eli erittäin kohtuullinen yleiseen hintatasoon nähden vastaavilla aluksilla. Saaristo Cruises Instagramissa.

saaristo cruises
Saaristo Cruises tarjoaa venekuljetusta myös Helsingistä.

Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia – Majoitusvaihtoehdot

Pensarin saarella on useita eri mahdollisuuksia majoittua. Päärakennuksen hotellihuoneiden lisäksi alueella on erilaisia rantamökkejä ja Talluden-huvila. Kaikista on upeat merimaisemat. Majoituspaikkoja on nyt noin 50:lle.

perttu jaakkola ja minna alakoski
Yrittäjäpariskunta Minna Alakoski ja Perttu Jaakkola.
talluden huvila
Talluden-Huvilan sisustus henkii vanhaa aikaa.

Pensarin saaren luontopolku on kaunis

Kiersimme luontopolun, jonka varrella on sodanaikaisia rakennuksia, upeita merimaisemia sekä tietoiskuja saaren eläimistä. Kaunis Saaristomeren luonto on läsnä joka paikassa ja korkealta kalliolta avautuu huikeat näkymät meren yli. Pensarin saarella on myös Lottien tähystyspaikka, sillä saarella on ollut heidän koulutuskeskus aikoinaan.

pensar turun saaristo
Tuonne lahden pohjukkaan tulee hiekkaranta.
pensar luonatopolku
Kallion kolot kiinnostivat lapsia.
pensar maisema
Näissä maisemissa sielu lepää.
paez tossut
Tossut saatu yhteistyössä Paez Finlandin kanssa.
luontopolulla pensarissa
Luontopolun reitti sopii lapsille.
pensar lottien tahystyspaikka
Sodanaikainen Lottien tähystyspaikka.

Upeita suunnitelmia kohteen kehittämiseksi

Hotelli ja Ravintola Sandvikin omistajat aikovat kehittää kohdetta aktiivisesti. Jalkapallokentän vieressä oleva lahden pohjukka muutetaan hiekkarannaksi, joten se lisää varmasti päiväretkeilijöiden määrää. Majoituspuolta kehitetään ja vierasvenesatamaa kasvatetaan. Tällä palvelukonseptilla kysyntää varmasti riittää jopa ympäri vuoden.

pensar jalkapallokentta
Pojat pääsivät pelaamaan fudista.
riippukeinu pensarin saarella
Alueella pääsee rentoutumaan riippukeinuissa.
pensarin vierasvenesatama
Lapsille Saaristo tarjoaa upeita luontoelämyksiä.

Voita majoitus neljälle aamiaisella

Voit voittaa majoituksen ihanassa Sandvikissa neljälle aamiaisen kera. Kerro blogin kommenteissa tai Facebook-postauksessa miksi sinä haluaisit päästä kartuttamaan Hotelli ja Ravintola Sandvik kokemuksia. Arvonta suoritetaan 25.7.2019.

Hotelli ja Ravintola Sandvik: Puhelin 045 356 9209, info@feedin.fi tai myynti@feedin.fi.

Onko sinulla Saaristossa kohde, josta haluaisit kertoa?

Onko sinulla kohde Turun Saaristossa, josta haluaisit kertoa lapsiperhekohderyhmälle? Kutsu Saaristosomettaja perheineen paikalle ja tehdään paikkaa tunnetuksi somen kautta.

Lue myös Ravintola Kansakoulu ja Majatalo kokemuksia Kemiönsaarella

delux-retkiperheTule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.

Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä.

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös