liverpool kokemuksia

Liverpool kokemuksia – tuttuja juttuja uusia tuttavuuksia

Liverpool kokemuksia – tuttuja juttuja uusia tuttavuuksia

Kävimme joulukuun lopulla 2018 Berliinin lisäksi myös Liverpoolissa. Syynä tähän oli Liverpoolin jalkapallopeli, jota mieheni halusi mennä katsomaan. Liverpool kokemuksia olemme saaneet myös aiemmin lasten kanssa ja ennen lapsia olimme myös siellä kahdestaan mieheni kanssa. Jalkapallo on ollut pääasiallinen visiittien syy joka kerta, mutta onneksi kaupunki miellyttää myös muutenkin.

Visiitin aikana kävimme monessa vanhassa tutussa paikassa, mutta löysimme myös paljon uutta mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä!

Tiedepuisto Imagine That

Imagine That sijaitsee hieman syrjemmässä keskusta-alueelta, mutta sinne pääsee pienen kävelymatkan kanssa joko junalla tai bussilla. Myös Uberilla pääsee melko edullisesti ja vaivattomasti.

Tiedekeskuksessa on vaikka kuinka paljon tekemistä erityisesti alle kouluikäisille sekä alakouluikäisille, miksei myös vanhemmille. Ainakin itse aikuisena viihdyin todella hyvin.

Sisäänkäynnistä tullaan Imagiantion Villageen ja Construction Siteen, joissa pääsee leikkimään roolileikkejä pitseriassa, eläinhoitolassa, ravintolassa, kauneushoitolassa, ruokakaupassa, autopesulassa ja diskossa sekä rakentelemaan erilaisilla materiaaleilla. Alueelta löytyy myös jäätelö- ja pirtelöbaari.

liverpool kokemuksia
Maistuisiko pitsa?
liverpool kokemuksia
Eläinhoitolassa pääsi hoitamaan erilaisia eläimiä.

liverpool kokemuksia

Art Areassa oli muun muassa auton maalaamista, hiekka-alue dinosauruksen luineen sekä mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin. Nälän yllättäessä kahvilasta voi ostaa pientä purtavaa.

liverpool kokemuksia

Science Areassa saattoi tutkia muun muassa magneettien ja sähkön toimintaa, luonnonilmiöitä sekä leikkiä veden kanssa. Science Labissa kävimme myös katsomassa tiede-esityksiä, rakentamassa lennokkeja ja tekemässä limaa.

liverpool kokemuksia

Imagine That oli sen verran mieluisa paikka, että sinne menemme varmasti uudelleenkin seuraavalla Liverpoolin reissullamme!

Mattel Play Liverpool

Mattel Play sijaitsee kauniilla ja keskeisellä paikalla Liverpoolissa. Alueella on paljon ravintoloita sekä käsityö- ja korukauppoja. Teemapuistossa on omat alueensa Tuomas Veturille, Puuha-Petelle ja Palomies Samille. Paikka oli suunniteltu selkeästi vähän pienemmille lapsille eli alle kouluikäisille. Meidän lapset olivat iältään (3 v. ja 5 v.) kohderyhmää, mutta eivät silti viihtyneet niin hyvin kuin Imagine Thatissa. Tämä johtui varmaan osittain siitä, etteivät lapset erityisesti fanittaneet mitään kolmesta satuhahmosta. Pojan Tuomas Veturi -innostuskin oli jo laantunut huippuvuosista.

Mattel Playssa oli kiva käydä ja paikka on tosi hienosti rakennettu. Siellä on myös paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja paljon tutkittavaa. Emme ehkä mene tänne enää uudelleen, mutta esimerkiksi Puuha-Pete-faneille tämä on ehdoton paikka!

liverpool kokemuksia
Tyttö pääsi halaamaan Puuha-Peteä.

liverpool kokemuksia liverpool kokemuksia

Central Library

Liverpoolin keskuskirjasto on paikka, jossa käymme joka kerta ja tulemme varmasti jatkossakin käymään. Edellisessä postauksessa kirjoitin muun muassa kivasta lastenosastosta. Vasta tällä kertaa satuin löytämään myös kirjaston vanhan lukusalin ja se oli aivan upea paikka! Vanhalle puolelle kannattaa kuitenkin mennä tutkimaan ilman lapsia, koska paikassa vallitsi keskittynyt hiljaisuus ja askeleetkin meinasivat kuulua tilassa. Ei siis juoksevia, hyppiviä ja kiljuvia lapsia tänne!

liverpool kokemuksia

World Museum

World Museum sijaitsee aivan kirjaston vieressä, mutta se on silti jäänyt meiltä aiemmin käymättä. Tällä kertaa pojan dinosaurusinnostus pakotti meidät käymään museossa, ja se kyllä kannatti. Museossa on niin paljon nähtävää, ettei kaikkea edes kannata yrittää haukata yhdellä kertaa. Me teimme täsmäiskut dinosaurus- ja ötökkänäyttelyihin. Lisäksi kurkkasimme muun muassa antiikin Egyptin näyttely muumioineen ja eri maiden kulttuureja.

liverpool kokemuksia

Jalkapallo

Livepoolista kirjoittaessa ei meidän tapauksessa voi olla mainitsematta myös jalkapalloa. Tällä kertaa mieheni meni katsomaan peliä yksinään myöhäisen ajankohdan takia. Myös liput ovat kalliita peleihin ja niitä on vaikea saada.

liverpool kokemuksia

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com

Lue lisää Annan matkablogia.

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös