Masennus raskausaikana on yhä yleisempää – Muista, että et ole yksin
Sikiöaikana vauvan kehityksessä tapahtuu suuria asioita. Mieliala ja stressitaso heijastuvat vatsassa olevaan vauvaan enemmän, kuin olisin osannut kuvitella. Raskauden aikana koettu masennus on yllättävän yleistä.
Sitä välttelee alkoholia, tupakan savua ja ihon läpi imeytyviä kemikaaleja, mutta ei tule juurikaan miettineeksi oman mielialan vaikutusta vauvaan. Paitsi sitten kun on masennus, eikä muuta mietikään.
Yleensä asia nousee pinnalle vasta sitten, kun kärsii jo syvistä masennuksen oireista tai elämässä on jostain syystä paljon stressiä. Yliopistonlehtori Riikka Pyhälä Helsingin yliopistosta kertoo, että stressillä voi olla vaikutusta hermoston ja hormonaalisen stressinsäätelyhermoston kehittymiselle.
Pyhälä sanoo myös, että tutkimus on myös osoittanut, että äidin masennusoireet jo raskausaikana ennustavat lapsen myöhempiä käyttäytymisen, tunne-elämän ja tarkkaavuuden pulmia sekä hitaampaa psykososiaalista kehitystä leikki-iässä.
Altistuminen sopivalle määrälle stressihormonia on kuitenkin välttämätöntä vauvan elinten kypsymiseksi.
Pyhälä sanoo myös, että tutkimus on myös osoittanut, että äidin masennusoireet jo raskausaikana ennustavat lapsen myöhempiä käyttäytymisen, tunne-elämän ja tarkkaavuuden pulmia sekä hitaampaa psykososiaalista kehitystä leikki-iässä.
Psykoterapeutti, apulaisprofessori Riikka Korja FinnBrain tutkimusprojektista kertoo, että lapsen itsesäätelytaidot saavat kuitenkin pysyvämmän muotonsa vanhemman ja lapsen varhaisessa vuorovaikutussuhteessa.
Hyvässä suhteessa lapsen reaktioihin, tunteisiin ja tarpeisiin vastataan riittävän nopeasti, ennakoitavasti ja sensitiivisesti. Näistä kokemuksista lapselle kehittyy hiljalleen kyky itsesäätelyyn, Korja toteaa.
Lue lisää: Itsesäätelytaidot – supertaito menestymiseen ja hyvinvointiin
Mitä jos raskaana ei voi hyvin?
Raskaana oleville on aina sanottu ettei heidän sovi kiihtyä. Sillä lauseella onkin ehkä enemmän merkitystä kuin kuvittelisi. Tosin kiihtymisessä verenpaineet saattavat nousta äkisti ja me kaikki tiedämme, että se ei ole hyväksi. Lause kuitenkin sisältää jyvän akanan myös suurempiin kokonaisuuksiin.
Raskausaikana ja vauvan synnyttyä olisi siis hyvä voida hyvin. Aina näin ei todellakaan ole, eikä voikaan olla. Mitä enemmän asiaa miettii sitä enemmän itse ainakin jään pohtimaan niitä hetkiä, kun en ole voinut hyvin.
Kuitenkin vuorovaikutus vauvan kanssa tämän syntymän jälkeen on tärkeämpää ja se, että esimerkiksi synnytyspelko otetaan neuvolassa tosissaan. Niin kuin muutkin pelot ja epävarmuudet tulevaan vanhemmuuteen liittyen.
Väistämättä miettii onko saanut jotain vahinkoa aikaan kun on stressannut tai mieli on ollut maassa pidemmän aikaan. Nämä ongelmat on hyvä tiedostaa, mutta ei niihin kannata takertua. Ihminen tekee niin todella helposti. Alkaa elää vain niille negatiivisille asioille ja vielä pahempaa, ikään kuin ne jo olisivat olemassa.
Kuitenkin vuorovaikutus vauvan kanssa tämän syntymän jälkeen on tärkeämpää ja se, että esimerkiksi synnytyspelko otetaan neuvolassa tosissaan. Niin kuin muutkin pelot ja epävarmuudet tulevaan vanhemmuuteen liittyen.
Masennus ei parane kepeillä sanoilla
Itseäni auttaa se, että keskittyn niihin asioihin joissa voin hyvin kun märehtiä niitä joissa en voi. Tosin omaan märehtijä luonteen joten kasvaminen siitä pois on ottanut aikansa ja kallo on paksuuntunut seinään hakaamisesta ehkä ydinsäteilyn kestäväksi.
Jos huomaan, että joku tuottaa minulle onnea, teen niin. Teen vaikka se ei tuottaisi onnea muille. Oman elämän hallinta on itsekäs juttu, mutta samaan aikaa epäitsekäs. Sitä nimittäin todella tarvitaan, että muutkin perheessä voivat hyvin.
Minulle tuottaa onnea kauniit asiat. Vanhat rakennukset ja sillat puutarhoineen. Joskus onneen riittää kahvi, joskus se ei tarvitse kun verhon heilahtaminen pois auringon tieltä. Joskus taas mikään ei auta.
Viihdyn yksin ja saan voimia siitä, että kuulen selkeästi sisäisen oman ääneni. Minulle tuo onnea melankoliset laulut, pois lentävät linnut ja syksy.
Kuitenkin turhan usein jään kiinni siihen, mistä en nauti. Stressin ajattelu luo lisää stressiä. Kun on masennus on helppo syyllistää itseään ties mistä, joten vatsassa olevan lapsen vahingoittamisen pelko on siihen luonteva jatkumo.
Toivottavasti myöskään neuvoloissa ei syyllistetä äitiä masennuksesta luoden uhkakuvia kituvasta sikiöstä. Se nimittäin ei auta.
Keskityn vahvuuksiini
Onnellinen lapsi tarvitsee onnelliset vanhemmat. Onnellinen ei voi, eikä pidä olla kaiken aikaa. lapsi tarvitsee myös peilin surulle ja turhautumiselle. Ne ovat yhtä tärkeitä tunteita.
Tasapainoinen lapsi tarvitsee tasapainoiset vanhemmat. Sellaiset jotka itkee ja nauraa ja väillä vähän riiteleekin. Semmoiset jotka sanoo että aina ei vois saada kaikkea ja se on ihan normaalia.
Jos olet juuri nyt raskaana, niin älä huoli aiheuttavasi lapsellesi ongelmia. Tee jotain mitä haluat jos se tekee sulle paremman olon. Mikä on juuri sinun vahvuutesi, keskity siihen, koska usein sen tekeminen luo mielihyvää. Silloin teet teille molemmille hyvää.
Älä pidä kiinni liikaa idealismista. Kukaan ei nimittäin määrittele millainen sun pitää raskaana olla.
Duodecim: Varhainen vuorovaikutus ja lapsen psyykkinen kehitys
Sairaalakassi – Mitä pakata mukaan synnytykseen?
Raskaus muistoja ja kaikkea sitä mitä odottaja ei halua kuulla