Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›

Synnytystarinoita – Raskaushepatoosi mukana raskaudessa
Jennin, 28, raskausaikana hänellä oli raskaushepatoosi. Raskaushepatoosi on yleensä loppuraskauden aikana puhkeava maksan toiminnan häiriö, jossa raskauhormonit aiheuttavat maksan ylikuormitusta. Häiriö ilmenee kutinana kämmenissä tai jalkapohjissa ja pahenee yleensä öisin. Jennin molemmissa raskauksissa raskaushepatoosin oireet alkoivat kun käynnissä oli raskausviikko 35. Raskaushepatoosin seurantaan kuului verikokeet kerran viikossa yöpaaston jälkeen, sydänkäyrät kerran viikossa ja ultra kerran kahdessa viikossa. Jenni otettiin sisään Naistenklinikan osastolle vauvan vähäisten liikkeiden vuoksi kun käynnissä oli raskausviikko 39+0. Vauvan vointia seurattiin sydänkäyrien kautta ja synnytyksen käynnistyspäätös tehtiin seuraavana iltana sairaalalle saapumisesta, rv 39+1. Raskaushepatoosista johtuen raskaus ei saa mennä yliaikaiseksi ja synnytys olisi käynnistettävä viimeistään laskettuna aikana.
Synnytyksen käynnistys ballongilla
Synnytys käynnistettiin ballongilla. Tällöin kohdunkaulankanavaan asetetaan katetri, jonka päässä on pieni pallo, eli ballonki, jota täytetään steriilillä suolavesiliuoksella. Pallon aiheuttama paine avaa kohdun suuta ja valmistaa kehoa synnytykseen. Jennin synnytyksen käynnistykseen valittiin ballonki juuri siksi, että keho lähtisi valmistumaan synnytykseen luonnollisemmin. 45 minuuttia ballongin asennuksesta Jennin kivut olivat jo todella voimakkaat. Kun ballonki tuli ulos kivut helpottivat ja Jenni sai nukuttua yön yli. Seuraavana päivänä synnytystä edistettiin käynnistävällä lääkkeellä, jota annettiin 1/4 pillerin verran. Koko päivän ajan Jennillä oli pieniä ja kipakoita supistuksia, jotka eivät kuitenkaan voimistuneet entisestään. Toinen yö meni jälleen rauhassa nukkuen.Vauvan syntymä ja äidin vaarallinen verenmenetys
Seuraavana aamuna, rv 39+3 Jennin lapsivedet menivät täysin spontaanisti ja vain 15 minuuttia myöhemmin synnytys oli jo täysin käynnissä. Jenni pääsi suoraan synnytyssaliin, jossa hän koitti suihkun apua kivunlievitykseen. Hän kokeili myös ilokaasua, josta ei kuitenkaan ollut apua. Synnytys oli edennyt niin pitkälle, että Jenni sai epiduraalin kivunlievitykseksi. Seurasi viisi tuntia odottelua ja aika kului nukkuen, jumppapallolla istuskellen ja ympäriinsä kävellen. Vihdoin vauva oli laskeutunut ja oli aika alkaa ponnistamaan.”Ponnistusvaihe kesti puoli tuntia ja vauva syntyi 7.11. klo 20:03 imukuppi avustuksella.Vauva oli 51 cm pitkä ja painoi 3996g.”

Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Janina Huovari
Kirjoittaja on 33-vuotias siuntiolainen, 2015 syntyneen tytön ja 2024 syntyneen pojan äiti.
Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.
Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com
Suosituimmat Lapsiarjessa





