Raskaus on aina erilainen
Meille syntyi vauva viime huhtikuussa. Raskaus sujui täysin erilailla kuin olin ajatellut ja synnytyskin muuttui lopulta sektioksi. Kaksi ensimäistä raskautta sujui aikoinaan ilman huolen häivää, ellei pahoinvointia ja liitoskipuja lasketa.
Synnytykset sujuivat ernomaisesti ja olivat lyhyitä. Keskimmäisen ponnistusvaihe kesti noin 30 sekuntia ja esikoisen minuutin. Kävelin pirteänä vauva kainalossa synnytyssalista, eikä aikaa toipumiseen tarvittu juuri ollenkaan. Olisin voinut synnyttää vaikka joka viikko, ainakin kerran kuukaudessa.
Tämä kolmas olikin sitten oma lukunsa. Luonnollisesti odotin samanlaista raskautta ja synnytystäkin kuin kaksi ensimäistä. Pahoinvointia ei juurikaan ollut, mutta kilpirauhasarvot pomppasivat ja lääkityshän siitä aloitettiin.
Sitten ravattiin verikokeissa, kontrolleissa sekä lisättiin lääkitystä ja sitten taas vähennettiin. Tuli sydämen ylilyöntejä, jotka sitten rauhoittuivat vastaanottamaan ne jumalattomat liitoskivut, joista luulin päässeeni kuin koira veräjästä.
Kaikesta huolimatta voin alkuraskauden puoleenväliin asti oikein hyvin.
Sitten tuli ongelmia kävellessä, koska sen kivun keskellä vielä aina supisteli säännöllisesti, mutta niin sitä lyllerrettiin eteenpäin. Välillä huilasi, niin tilanne olikin täysin hallinnassa.
Muilla tuntui kuitenkin olevan ongelmia vatsani koon kanssa. Se oli säännöllisesti joko liian iso tai sitten odotin ehkä tietämättäni kaksosia.
Raskaus on henkilökohtainen
Mikä siinä on, että raskaana oleva onkin niin julkista riistaa?
Hänen painoaan voi julkisesti päivitellä sekä mahaa arvostella ja sitä tehdään oikein porukalla. Yleensä nämä sessiot päättyvät jokaisen omaan henkilökohtaiseen synnytyskertomukseen, jossa suolenpätkät lentävät samaa matkaa yrjön kanssa.
Jos omaa kokemusta ei ole, voi kertoa naapurin Liisan kokemuksen, jossa on vähintäänkin napanuoraan kuristunut niin äiti kuin lapsikin.
Sokerirasituksessa hälyyttivät kaksi arvoa ja siitä lähti radi-taival käyntiin hitaasti, mutta varmasti. Lopulta en syönyt juuri ollenkaan hiilareita, sokereista puhumattakaan. Elämä muuttui ruokavälien laskemiseksi ja mittaamiseksi.
Lopuksi paastot nousivat pysyvästi ja pääsin pistämään vielä insuliinitkin muutaman loppuviikon aikana. Itse vauva oli tietenkin väärinpäin ja istui tukikohdassaan kuin Buddha.
Käännösyrityksistä huolimatta hän ei kääntynyt ja niin toive synnytyksestä vaihtui auunniteltuun sektioon viikolla 39+2.
Niinhän siinä kävi, että kaikki tämä unohtui ja haihtui vaaleanpunaiseen vauvakuplaan, kun pikku Buddha oli käsivarsilla ja raskausaika tuntui vain varjolta kesäisenä päivänä. Kuitenkin se oli osoittautunut kohdallani sen verran suureksi työmaaksi kaikkine pikku ongelmineen, että sai jäädä viimeiseksi sitä lajiaan.
Viimeinen raskaus
Jotkut asiat vain tietää ja tuntee syvällä sydämessä. Sen, että joku puuttuisi yhtälailla kuin sen, että nyt kaikki ovat tässä ja nyt kaikki ovat todellakin tässä.
Tämä vauvavuosi on taas ohjannut eteenpäin lempeällä, mutta hyvinkin voimakkaalla otteellaan ja antanut aivan mielettömiä asioita. Olen niin kiitollinen kaikesta, jota elämääni olen saanut ja myös niistä asioita, jotka eivät enää syystä tai toisesta elämääni mahdu.
Olen oppinut, että raskaana olevia ei koskaan, missään olosuhteissa, kannata päivitellä. Itselläni jo radin takia oli epävarma olo raskauteen ja jatkuva huoli päällä. Se, että joku vielä lisää huolta päivittelemällä vatsan kokoa oli välillä hankala kestää.
Kannattaa kysyä kuulumisia mieluummin kuin tiedustella kaksosten mahdollisuutta, eikä missään nimessä kannata verrata mahaa omaansa, jonka muistot ovat kullanneet ja kutistaneet suurinpiirtein viikolle 20.
Kannattaa myös olla kyselemättä tuleeko lapsia lisää.
Lue myös: Raskausviikot viikko viikolta
Loppuraskaus ja kiusalliset vaivat
