Kosovo

Kosovo – kyläilyä ja Prizrenin vanhaa kaupunkia

Kosovo – kyläilyä ja Prizrenin vanhaa kaupunkia

Kesäreissumme 2018 alkoi Montenegrosta ja jatkui Albanian ja Makedonian (Ohrid) kautta Kosovoon. Mukana matkassa oli vajaa 3- ja 5-vuotiaat lapset. Oli mahtavaa päästä tutustumaan taas uuteen maahan! Kosovo oli oikein mieluinen kokemus, vaikka emme siellä kovin kauaa ehtineet ollakaan.

Kosovo on pieni tasavalta Serbian, Makedonian, Montenegron ja Albanian välissä. Kosovossa on kesällä ja syksyllä lämmintä ja kuivaa, mutta talvella melko kylmää ja runsaat lumisateet ovat yleisiä. Elokuussa keskimääräinen ylin lämpötila on 28,7 astetta ja vuoden vaihteessa pakkasen puolella. Aurinkoisia päiviä on vuodessa noin 270. Kosovon viralliset kielet ovat albania ja serbia.

Kyläilemässä Lipljanissa

Makedoniasta ajoimma vuokra-autolla Lipljaniin, jossa tapasimme mieheni työkaverin ja vaikka kuinka monta hänen sukulaistaan. Vietimme rennon iltapäivän jutellessa ja kosovolaista ruokaa syödessä. Lapset tykkäsivät, kun paikalla oli kaunis piha ja muita lapsia seurana.

Kosovo
Kauniilla ja hyvinhoidetulla pihalla oli paljon syötävää. Popsimme ainakin omenoita ja luumuja.
Kosovo
Pöytää tuotiin paljon enemmän ruokaa kuin mitä pystyimme syömään.

Tuttavillamme oli illalla tiedossa erään sukulaisen kihlajaiset. Pikkuhiljaa meille selvisi, ettei kyse ole mistään suomalaistyyppisestä kihlajaiskahvittelusta, vaan kunnon bileet, joihin oli tulossa yli sata vierasta. Suvun naiset kävivät kukin vuorollaan salongissa meikattavana ja kammattavana. Saimme ihastella toinen toistaan upeampia kampauksia.

Meidätkin ystävällisesti kutsuttiin mukaan juhliin. Kuulemma meidän arkiset lomavaatteet olisivat olleet ihan ok, mutta epäilen kovasti, että farkkusortsit, trikootoppi, ponnarikampaus ja meikkaamaton naama olisivat erottuneet epäedukseen juhlakansan joukosta. Oikeastaan en ehkä olisi edes antanut tämän häiritä, mutta juhlat alkoivat vasta kahdeksalta illalla, ja silloinhan meidän lapset ovat jo unten mailla. Ei olisi ollut hauskaa olla juhlissa väsykiukkuisten lasten kanssa. Meillä oli myös jonkin verran ajomatkaa Prizreniin, jossa meillä olisi yöpaikka varattuna. Tällä kertaa jäivät siis kosovolaiset kihlajaiset kokematta!

Prizrenin vanhassa kaupungissa

Prizren on Kosovon toiseksi suurin kaupunki (noin 130 000 asukasta). Me tutustuimme Prizrenin vanhaan kaupunkiin ja kiipesimme Prizrenin linnoitukselle. Parasta oli juurikin linnoitukseen tutustuminen sekä todella edullinen hintataso. Esimerkiksi yksi margharita-pitsa maksoi 1,50 €. Pojalle maksoi parturi 3 € ja miehen pään ja naaman ajelu 5 €. Vanhassa kaupungissa tykkäsin myös autojen vähyydestä. Katso lisää tunnelmia kuvista!

Kosovo
Prizrenin vanha kaupunki oli aika tyypillinen vanha kaupunki putiikkeineen, ravintoloineen ja kahviloineen.
Kosovo
Vanha kaupunki rajautuu Bistrica-jokeen ja toisaalla vuoristoon. Jätimme auton lähistölle ja kävelimme vanhaan kaupunkiin kauniita vanhoja siltoja pitkin.
Kosovo
Kiertoajelulla pääsi tutustumaan Prizreniin. Lapset eivät olisi helteessä jaksaneet kävellä kilometritolkulla.
Kosovo
Mäki linnavuorelle oli todella jyrkkä, vielä jyrkempi kuin mitä kuva antaa olettaa. lapset suorastaan kiipesivät mäkeä ylös käsiä apuna käyttäen. Oli kyllä hikistä hommaa, ja vesipulloja kannattaa ottaa mukaan. Kiipeily kuitenkin kannatti.
Kosovo
Ylhäältä oli kiva katsella maisemia. Vasemmalla vanha kaupunki.
Kosovo
Linnoituksilla oli yllättävän paljon tutkittavaa. Lapset tykkäsivät käydä luolissa ja pimeissä huoneissa.

Kosovo

Kosovo
Linnoituksilta löytyi myös jännittävä salakäytävä.
Kosovo
Pojan vaatteet saatu blogin kautta Jyväskylän Polarn O. Pyretistä.

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com

Lue lisää Annan matkablogia.

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös