Vauva leikkii välillä yksin ja viihtyy omissa oloissaan
Kolmannen lapseni kohdalla olen törmännyt uuteen asiaan. Luulin, että vanhemmuus on minulle tuttua ja suurimmat haasteet olisivat selätetty. Olin väärässä. Sain huomata, että ympäristön paineet ja omien ihanteiden sekä suositusten tyrkyttäminen toiselle saa somessa mittasuhteet joita käytetään avaruustieteessä. Jos vauva leikkii välillä yksin et selkeästi välitä. Olet välinpitämätön eikä lasta kannattaisi tehdä jos sen kanssa ei halua olla. Siis mitä?
Toisen näkemyksiä ei jostain syystä kunnioiteta, kritiikin anto ilman suodattimia on yhtä yleistä kun artikkeleiden kommentointi pelkkien otsikoiden perusteella.
Olin kahden vanhemman tytön kohdalla tottunut siihen, että puuhailen omia juttujani ja juttelen lapselle samalla. Välillä en edes juttele vaan lapsi leikkii vieressä omiaan. En ole jatkuvasti leikkimässä lapseni kanssa. Itseasiassa ensimmäistä kertaa, tämän kolmannen lapsen kohdalla olen löytänyt itseni istumassa lattialla ja leikkimässä lapseni kanssa.
Välillä kuitenkin tyttö puuhailee tyytyväisenä omiaan ja olenkin mahdollistanut tutkimusmatkailijan reissut ilman, että itse olen koko ajan roikkumasssa takana. Pienempänä vauva viihtyi sitterissä ja katseli mobileaan jutellen sille pitkiäkin aikoja, silloin join kahvit ja katselin vaikka Netflixiä. Vasta noita keskusteluja lukeneena minulle tuli tunne, että onko lapseni nyt kärsinyt hylkäämisen tunteita? Onko vuorovaikutussuhde nyt jotenkin vaurioitunut?
Pidän paljon sylissä, hellittelen ja pusuttelen. Meillä halaillaan paljon, jopa 13 vuotias tulee vielä halailtavaksi ja puoliksi jopa syliin. Teemme myös paljon asioita yhdessä perheenä ja meillä syödään yhdesssä joka päivä. Olemme kumpikin miehen kanssa sitämieltä ettei lapsia voi halata piloille, tai kehua liikaa.
Lue myös: Jari Sinkkonen: Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun?
Vauva leikkii yksin ja minulla on riittämättömyyden tunne
On aivan uskomatonta mistä kaikesta me äidit tunnemme syyllisyyttä. Syyllisyyttä voi nimittäin tuntea myös siitä ettei ihan joka hetki toljota lasta ja ole jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Sehän on mahdotonta ja kaiken lisäksi turhaa. Lapselle riittää, että olet läsnä ja hän tuntee olevansa turvassa kanssasi. Hän ei tarvitse jatkuvaa ihailua, hän tarvitsee vain tunteen että on ihana. Sama pätee isompiinkin lapsiin. Arkisten asioiden yhdessä tekeminen on meillä tapa olla yhdessä.
En ihmettele, että ihmiset väsyvät tässä suorittamisessa. Itse yritän keskittyä olemiseen, enkä siihen että jatkuvasti mietin kuinka kuuluisi olla, kuinka lapsi hyötyisi eniten tästä. Itse ajattelen, että lapsi kyllä kehittyy ja oppii asioita vaikka et niitä jatkuvasti tuo lapselle. Tärkeintä on mahdollistaa, että turvallinen oppiminen on mahdollista, kaiken muun lapsi kyllä hoitaa itse.
Lue myös: Perhe on tärkein asia elämässä – Muu on toisarvoista
