Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›

Aikaan sidotut sitoo kokemuksia sanoiksi.
Olen Jenni, 38-vuotias kahden teinin ja yhden tulevan taaperon äiti sekä uusi Lapsiarkea Median bloggaaja. Aikaan sidotut – blogi pohtii elämää ja päivittelee ajan juoksua pehmeällä otteella. Pohdin niin äitiyttä kuin naisena olemisen vaikeutta ja pähkäilen ruuhkavuosia. Toivottavasti saatte niistä ajatuksia myös omaan elämäänne. Äitinä kun on ihana muistaa, ettei koskaan ole yksin ja kaikki ajatukset ovat sallittuja. Sain ensimäisen lapseni 20-vuotiaana ja siitä alkoi oma äitiyden taipaleeni, joka sai uuden haaran kun olin 24-vuotias ja toinen tyttäreni syntyi. Viimeisin polun risteys tuli saavutettua viime huhtikuussa kun kolmas tyttäreni syntyi. Kuten arvata saattaa, arkemme on hyvin värikästä eri-ikäisten tyttöjen kanssa. Siihen kuuluu naurua, itkua, raivoa, paljon meikkejä, rikkonaisia öitä, ohi hujahtavia päiviä, kahvia, paljon kahvia, kaikenlaisia haluja, tanssia, kitaran soittoa, maalaamista, kävelyharjoituksia ja ennen kaikkea rakkautta. Elämme uusperhearkea, vaikkakaan meillä ei ole omasta mielestämme mitään puolikasta. Menimme mieheni kanssa naimisiin vappuaattona 2016 ja nuorimman lapsemme laskettu aika oli vappuaatto 2017. Tosin hän syntyi jo aiemmin suunnitelulla sektiolla, mutta mikä sattuma! Me tapasimme myös vappuaattona ja menimme seuraavana vappuaattona kihloihin ja siitä sitten seuraavana naimisiin ja loogisesti siis laskettu aika oli tuolloin, milloin muulloinkaan. Rakastan vinyyleitä ja matkustamista, onneksi senkin intohimon voin jakaa mieheni kanssa. Vinyyleitä ei ole ehtinyt lähiaikoina kuuntelemaan, mutta matka on taas suunnitteilla. Siitä lisää myöhemmin. Olen onnellinen kun saan jäädä kotiin hoitovapaalle ja päiväkotiarkemme ei ala ihan vielä. Itse olen työskennellyt erityislasten kanssa lähemmäs 10-vuotta ja nyt olenkin pitkään pyöritellyt palaanko siihen työhön enää. Olen kirjoittanut aina ja se on olllut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Esikoisteokseni Saippuakuplia Kaarlensillalla ilmestyi vuonna 2016 yhteistyössä valokuvaaja-/toimittajamieheni kanssa. Siinä on runo-/kuvapareja.
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Jenni Skyttä-Forssell
Kirjoittaja on kolmen tytön äiti ja Lapsiarkea Median sisällöntuottaja sekä bloggaaja.
Aikaan sidotut -blogi käsittelee arjen asioita pohtivalla ja herkällä otteella.
Jennille tärkeitä asioita ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi arjessa sekä itsensä huomioon ottaminen kiireen keskellä.
Ruuhkavuosien reseptit (Ruuhkikset) taas tarjoaa reseptejä ja vinkkejä kiireisen arjen keskelle.
Haluatko jakaa oman hyvän fiiliksesi avaimet?
Ota yhteyttä: jenni@lapsiarkea.fi
Suosituimmat Lapsiarjessa





