Avioero on aina valtava kriisi, mutta ei silti kuolemantuomio – Perhe voi olla onnellinen eron jälkeenkin
Avioero on aina valtava kriisi, mutta ei silti kuolemantuomio -artikkeli on vieraskirjoitus Lapsiarkea Mediassa.
Minua tituleerataan joskus erojen asiantuntijaksi; onhan itselläni monta eroa jo takanapäin. Ja on tuo nimitys tavallaan tottakin – niitä on tullut koettua enemmän kuin moni muu kokee elämänsä aikana. En tiedä, pitäisikö tuo ottaa negatiivisena vai positiivisena tittelinä, mutta ainakin sen voin sanoa, että paljon olen asiaa tutkinut ja paljon eroista ja niiden anatomiasta tiedänkin.
Varsinkin lapsellisista eroista. Kyllä, ihan sanan molemmissa merkityksissä. Etä-äiti-blogiani olen kirjoittanut reilun vuoden ja yhä enenevässä määrin olen kirjoittanut blogiini lukijoiden erotarinoita. Oikeiden ihmisten oikeat tarinat ja kokemukset ovat niitä, jotka koskettavat ja joita lukijat kipeästi kaipaavat. Vertaistukea huudetaan; kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. On todella tärkeää tietää, että toiset ovat kokeneet samaa kuin minä ja että he ovat selvinneet. Se tuo uskoa omaan tilanteeseen, varsinkin, jos ero on akuuttivaiheessa, vaikea tai huoltajuudesta riidellään.
Haluan puhua asioista, joista monet muut eivät halua
Olen tutkinut paljon lasten huoltoon ja asumiseen liittyvien sopimusten tekoa, huoltoriitoja, oikeuskäsittelyjä, vieraannuttamista, vuoroviikkoasumisen haasteita lainsäädännössä ja tosielämätasolla ja niin edelleen. Siksi voin sanoa ihan itsekin, että olen eroasiantuntija ja haluan puhua asioista, joista monet muut eivät halua tai voi. Sanoa ääneen, että vieraannuttamista tapahtuu, huoltajuutta vaaditaan rahan takia ja eron jälkeistä vainoa ja kiusantekoa on oikeasti olemassa. Mutta on myös onnellisia eroja, eroja elämän parhaana tapahtumana ja rakkaudentäyteisiä uusperheitä. On etä-äitejä, lähi-isiä, petettyjä, pettyneitä, rakastuneita, yksinhuoltajia, sijaisäitejä ja paljon eronneita, jotka ovat löytäneet uuden, onnellisen elämän eronsa jälkeen.
Avioero koskettaa ydinperheen lisäksi muitakin läheisiä
20 tositarinaa lapsellisista eroista
Juuri ilmestyneessä kirjassani “Lapsellinen ero” (Kosmos 2018) kirjoitan 20 tositarinaa lapsellisista eroista – eroista, joissa pariskunnilla on lapsia. Mutta samalla myös lapsellisista eroista: kun toista kiusataan tahallaan, toiselle halutaan pahaa, kun oma viha ja kauna ajaa lapsen edun edelle. Kirjallani haluaisin sanoa, jopa huutaa vanhemmille, jotka tekevät näin: ettekö tajua, että toiminnallanne satutatte eniten juuri lapsianne! Haluaisin, että vanhemmat osaisivat erotuskansa keskelläkin toimia lasten oikeudet ja edut ensisijaisesti mielessään.
Kirjan taustalla ovat omat eroni. Minulla on kaksi poikaa kahden eri miehen kanssa. Toiselle olen etä-äiti ja toisen kanssa asun vuoroviikoin. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, miltä ero tuntuu, kun perheessä on lapsi. Miltä tuntuu, kun unelma ydinperheestä pirstaloituu tuhansiksi sirpaleiksi.
Kirjoitan kirjani johdannossa: “Ero oli minulle valtava kriisi — [ja siihen] limittyi tummempi, vielä syvempi sävy: miten käy meidän yhteisen lapsemme? En ollutkaan osannut tarjota lapselleni sitä ehjää ydinperhettä, jota niin olin toivonut. Tunsin epäonnistuneeni äitinä ja kumppanina. Mietin ahdistuneena, oliko minulla edes lupaa surra, koska olin itse päättänyt eron olevan ainoa vaihtoehto. Olisiko sittenkin pitänyt jäädä, lapsen takia edes, kuten jotkut minulle sanoivat? Etä-äitiys ja erojen käsittely saivat mieleni apeaksi, soimasin itseäni paljosta ja kuvittelin, että olen varmasti maailman epäonnistunein nainen ja äiti.”
Minä selvisin, sinäkin voit
Kun ymmärsin, etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa, halusin kertoa muillekin, että hekään eivät ole yksin. Minä selvisin ja sinäkin voit, ja katsokaa, näin moni muukin selvisi! Siitä syntyi ajatus kirjoittaa teille kaikille nämä erotarinat luettaviksi ja rohkaisuksi. Mutta myös herätykseksi: ehkä joku lukija ymmärtääkin muuttaa toimintaansa – ehkä riitaiseen eroon ajautuneet osaisivat muuttaa toimintatapaansa suuntaan, jossa kaikkien osapuolten olisi mahdollista selvitä erosta mahdollisimman pienellä tuskalla. Ja varsinkin niiden, jotka ovat viattomia ihan kaikkeen tapahtuvaan: lapsien.
Ero on aina valtava kriisi, mutta mahdollisuus myös uuteen ja johonkin kauniiseen. Et voi ikinä tietää, mikä sinua vielä odottaa. En usko siihen, että meille tapahtuu vain asioita, joiden pitikin tapahtua. Joskus pahojakin asioita tapahtuu. Mutta silti uskon, että kaikesta voi oppia, jos antaa itselleen mahdollisuuden oppia ja kasvaa. Toivon, että mahdollisimman moni vanhempi, joka eroaa, uskoisi tähän: en ole huono, vaikka eroankin. Lapsellani ja minulla voi silti olla upea tulevaisuus.
Lisää kirjastani voit lukea täältä
Kirjoittanut: Helka Belt
Lue myös Ero lapsiperheessä
