aineeton lahja lapselle

Aineeton lahja lapselle – parhaat vinkit krääsättömiin lahjoihin!

Aineeton lahja lapselle – parhaat vinkit krääsättömiin lahjoihin!

Tämä Aineeton lahja lapselle -artikkeli on tehty yhteistyössä Elämyslahjojen ja Hoplop Suomenojan kanssa.

Monissa perheissä taistellaan jatkuvaa tavaramäärän kasvua vastaan. Tavaroiden, vaatteiden ja lelujen määrä tuntuu jatkuvasti kasvavan, vaikka mitä tekisi.

Joulu ei helpota asiaa ollenkaan, kun lahjoja satelee kummien kaimoiltakin. Ylimääräisten tavaroiden määrää voi ehkäistä ostamalla aineettomia lahjoja ja ne myös kannattaa mainita kun sukulaiset kyselevät lahjatoiveita.

Pienet lapset eivät välttämättä hahmota aineetonta lahjaa, varsinkin kun lahja yleensä lunastetaan tai se toteutuu vasta joskus juhlapäivän jälkeen.

Aineetonta lahjaa voi konkretisoida antamalla aiheeseen liittyvän kortin, jonka avulla lapselle on helpompi selvittää lahjan idea. Usein käy kuitenkin niin, että jouluna ja syntymäpäivillä lahjoja tulee niin paljon, ettei lapsi kuitenkaan ehdi heti keskittyä kaikkiin saamiinsa lahjoihin.

Lahjakorteissa ja muissa aineettomissa lahjoissa on se etu, että myös juhlien jälkeen on luvassa kivaa tekemistä ja yllätyksiä.

Elämyslahjoissa on runsaasti valinnanvaraa

Elämyslahjojen valikoimista löytyy vaihtoehtoja myös lapsille. Me testasimme lasten kanssa suolahuonetta. Suolahuonehoito vähentää limakalvojen turvotusta ja virusten lisääntymistä, tuhoaa bakteereja sekä kosteuttaa hengitysteitä ja ihoa.

Hoidosta on apua erityisesti hengitystieoireisiin, psoriakseen ja atopiaan, mutta siitä on hyötyä ihan jokaiselle.

Muita Elämyslahjojen lapsille ja perheille sopivia elämyksiä ovat esimerkiksi suklaalähde ja hedelmäpuu, Rocca al Mare -hotellin perhepaketti, trampoliinipuisto ja ravihevoskärrykyyti.

aineeton lahja lapselle
Pääsimme Elämyslahjojen lahjakortilla Helsingin suolahuoneeseen. Lapset oli otettu hyvin huomioon, sillä he saivat leikkiä lapioilla, ämpäreillä ja autoilla suolan kanssa. Kivaa puuhaa oli myös etsiä suolan joukosta ”aarteita”, jotka olivat värikkäitä lasikiviä.

Anna lahjaksi aikaa leikille ja liikunnalle

Erilaisissa sisäliikuntapuistoissa viihtyvät kaikenikäiset vauvasta vaariin. Samalla saa liikuntaa ja puistoissa mahtuu purkamaan ylimääräistä energiaa oli sää mikä tahansa.

Hoplop-liikuntaseikkailupuistoja löytyy ympäri Suomea yli 20 puistoa. Hoplopeissa viihtyvät jo alle vuoden ikäiset, jotka muuten pääsevät puistoon veloituksetta.

Myös valvojina toimivat aikuiset pääsevät puistoon ilman maksua. Puistosta löytyy myös hurjia liukumäkiä, haastavia kiipeilypaikkoja ja trampoliineja, joten tekemistä riittää myös vanhemmille lapsille ja aikuisillekin.

Lahjakortteja voi ostaa vaikkapa verkkokaupasta.

aineeton lahja lapselle
Espoon Suomenojan Hoplop aukeaa joka päivä jo kello 9. Testasimme puistoa eräänä arkiaamuna neljän lapsen voimin. Nuorin 9 kk konttasi innokkaana ympäriinsä ja ihmetteli pallomeren palloja, vaikka itse pallomeri olikin vähän pelottava. 3-, 4- ja 5-vuotiaiden mielestä kivointa oli palloalue, rullaliukumäki, trampoliinit ja kuvassa näkyvä iso tulivuori.

SuperParkin sisäliikuntapuistoja on Suomessa kolmetoista.

Hyppien, leikkien, pallotellen, kiipeillen ja temppuillen viihtyy ihan pienet lapset, isommat lapset ja myös aikuiset. SuperParkissa on helppo kokea liikkumisen iloa. Verkkokaupasta on kätevää ostaa pääsylippuja lahjaksi.

aineeton lahja lapselle
SuperParkissa on tekemistä kaiken ikäisille.

Hyväntekeväisyyttä aineettomilla lahjoilla

Harkitsemisen arvoinen vaihtoehto on antaa lahjaan varattu raha hyväntekeväisyyteen.

Lapset eivät todennäköisesti osaa vielä ajatella tai arvostaa hyväntekeväisyyslahjaa, mutta jos tiedät lapsen saavat runsaasti lahjoja muutenkin, ei lapsi ehkä edes huomaa jos yksi lahjoista ei olisikaan suoraan kohdistettu juuri hänelle.

Kouluikäisen lapsen kanssa voi jo hyvinkin puhua siitä, että kaikilla maailman lapsilla ei ole mahdollisuutta syödä tarpeeksi, käydä koulua tai asua kunnollisessa kodissa.

Toisenlaisessa lahjassa voi valita kehitysmaihin esimerkiksi vuoden tai stipendin tytön koulunkäynnin mahdollistamiseksi.

Punaisen ristin verkkokaupassa valittavana on muun muassa proteesi Syyrian sodassa vammautuneelle, malariasuoja perheelle, työkalut kodin rakentamiseen ja paljon muuta.

Pelastakaa Lapset ry:n toivekaupasta voi ostaa vaikkapa lisäravintoa aliravitulle lapselle tai oppikirjan köyhän perheen nuorelle.

Lisää ideoita aineeton lahja lapselle

  • Uimahalliliput
  • Muskarin, lastenjumpan tai muun harrastuksen maksaminen
  • Matkalahjakortti
  • Itse tehty lahjakortti, jossa vaikkapa käynti kahvilaan, metsäretkelle tai uimarannalle
  • Vuosikortti museoon, eläintarhaan tai muuhun sellaiseen
  • Liput näytelmään, oopperaan tai balettiin
  • Elokuvaliput
  • Kylpylälahjakortti
  • Lahjakortti, jossa lupaat opettaa lapselle uuden taidon, esimerkiksi ompelu, koodaus, jokin urheilulaji
  • Arpoja

Lue myös nämä:

Synttärirunoja lapselle

Imetysvaatteet – Kannattaako imetysvaatteita hankkia?

Joululahjavinkit – Pehmeitä paketteja koko perheelle

Forenom huoneistohotelli on fiksu valinta lomailevalle lapsiperheelle

ReimaGO – Liikkumisen iloa koko perheelle

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös