imetys

Vauvan nukkuminen perhepedissä ja yöimetys

Vauvan nukkuminen perhepedissä ja yöimetys

Tämä Vauvan nukkuminen perhepedissä ja yöimetys -artikkeli on tehty yhteistyössä Vaunula.fi kanssa. Unipussi on Beibaamboolta, ihana uniikki tarinatäkki Syliketulta ja Blossom imetysliivit Lumingerie.

Olen elänyt nyt kolme viikkoa kolmen lapsen äitinä. Haastavan raskauden jälkeen on ihanaa saada itsensä kuntoon ja keskittyä jälleen normaaliin arkeen. Vauvan nukkuminen vaikuttaa koko perheen elämään ja ainakin toistaiseksi muu perhe on saanut nukkua melko hyvin.

Imetän tyttöä 4-5 kertaa yössä. Sänkymme vieressä on sivuvaununa pieni näppärä DUE-pinnasänky. Olen yrittänyt siirtää tyttöä imetyksen jälkeen sivuvaunuun, mutta hän nukkuu pidempiä pätkiä ihan kiinni minussa. Sivuvaunu on kuitenkin kätevä turva ja lisäosa yöllisille hoitotoimille.

Perhepeti sopii meille eikä haittaa vauvan nukkumista

Olemme perhepetityyppejä. Tänä aamuna sängystämme löytyi kolme lasta, kaksi aikuista ja yksi Chihuahua. Olemme tähän saakka heränneet ilman kelloa noin 6.30, mutta jostain syystä tänään unet meni pitkiksi ja havahduin 7.30. Eskarilaisen metsäretki alkaa 8.15 ja mies ajaa pojat pyörällä yleensä eskariin ja päiväkotiin. Matkaan menee noin 20 minuuttia. Tuli siis pieni hoppu. Pakko ruveta laittamaan kello soimaan.

Esikoinen nukkui kanssamme viisi ja puolivuotiaaksi. Hän siirtyi ensin omaan kerrossänkyyn yhdessä pikkuveljen kanssa. Viime kuussa hän sai oman huoneen parvella ja on nukkunut pääasiassa siellä yönsä. Joskus hän kömpii aamuyöstä meidän sänkyyn.

Kolmevuotias pikkuveli siirtyi takaisin meidän sänkyyn isoveljen siirtyessä omaan huoneeseen. Ajatukseni oli, että vauvan syntyessä pojat nukkuisivat pääasiassa omissa sängyissään, mutta meneehän tämä näinkin. Onneksi meillä on kaksi metriä leveä sänky.

Vauvan nukkuminen vaikuttaa koko perheen jaksamiseen

pinnasanky sivuvaunu

Vauvan nukkuminen: DUE-Pinnasänky on näppärän kokoinen

Poikien ollessa vauvoja meillä oli kierrätettynä ostetut isot pinnasängyt, joista sai yhden laidan alas ja sängyn kiinni meidän sänkyyn. Tytön osalta katsoimme ensin myös kierrätettyjä pinniksiä, mutta sitten meille tarjoutui tilaisuus testata DUE-Pinnasänkyä Vaunula.fi verkkokaupan kautta. Olen aivan hullaantunut siihen monestakin syystä.

Ensiksi hinta on todella kohtuullinen 109 €. Se on kooltaan pieni, eikä vie turhaa tilaa. 95 cm pitkä ja 47 cm leveä pinnasänky pyörillä sopii myös pieniin huoneisiin. Meillä se on kiinni sängyssä, joten pyöriä ei tule hyödynnettyä. Lapsen kasvaessa siitä saa söpön pienen sohvan.

pinnasanky

DUE-Pinnasängyn ominaisuudet

  • Säädettävä pohja haluamaasi tasoon, helposti poistettava laita, voidaan käyttää pyörillä tai ilman.
  • Pienemmän kokonsa vuoksi sopii myös pieniin makuuhuoneisiin.
  • Laadukas, eurooppalainen tuote.
  • Tässä sängyssä on pikairrotettava sivulaita, säädettävä pohja haluamaasi korkeuteen.
  • Metalliset ”koukut”, joilla sivuvaunun saa säädettyä tiukasti vanhemman sänkyyn kiinni (kiinnitys Duen alta aikuisen sängyn alle, ei ruuveja aikuisen sänkyyn).
  • Pyörillä kulkeva, tukeva sivuvaunu, vastasyntyneestä eteenpäin.
  • Sängyn voi asentaa sivuvaunuksi oman sänkysi viereen, haluamaasi korkeuteen.
  • Sänkyä on helppo vetää perässä huoneesta toiseen
  • Lemmikkieläimet eivät helposti hyppää tällaisen kyytiin
  • Kipeällä selällä tai keisarileikkauksen jälkeen ei tarvitse vauvaa nostella matalalta ylös, vauvaa voi hoitaa myös istumalla tuolissa sängyn vieressä

Tutustu DUE-Pinnasänkyyn tästä

due pinnasanky

Perhepeti vauvan kanssa helpottaa yöimetyksiä

Koen imetyksen olevan helpompaa, kun vauva nukkuu vieressäni. Hän myös selvästi nauttii läheisyydestä nukkuessaankin. Siinä me päät vastakkain nuuhkitaan toisiamme. Moni voi kokea vaaralliseksi, että vauva nukkuu ihan kiinni äidissä.

Imetyksen Tuki Ry:n mukaan imettävä äiti suojaa vartalollaan vauvaa, joka nukkuu äidin vieressä “imetysetäisyydellä”. Äiti myös tarkkailee vauvaa vaistomaisesti – jopa unissaan! Perhepedissä ainakin itse reagoin vauvan vähäiseenkin liikehdintään ja ääntelyyn, jolloin hän saa heti maitoa halutessaan. Pystyn myös torkkumaan samalla, kun imetän.

vauvan nukkuminen perhepeti
Pehmeät ja tukevat Blossom-imetysliivit sain testiin Lumingerielta.

Vauvan nukkuminen: turvallisuusseikat perhepedissä

Perhepedissä nukuttaessa on tärkeää, ettei kumpikaan vanhemmista tupakoi tai käytä alkoholia. Sängyn tulee olla turvallinen ja patjan riittävän kova. Rakoja ja irtonaisia tyynyjä tai peittoja ei tule olla vauvan lähellä. Vauvan nukkuma-asento on selällään, vauvan raajojen liikkumista ei saa rajoittaa esimerkiksi kapaloimalla. Äiti nukkuu kyljellään, polvet koukussa ja alempi käsivarsi olkapään tasolle kohotettuna.

Vauva on hyvässä turvassa äidin käsivarren ja reisien välissä. Ohjeiden mukaan sisarukset ja lemmikit eivät sovi unikavereiksi perhepetiin. Meillä sisarukset eivät nuku vauvan vieressä ja pieni koirakin on miehen jalkopäässä eikä todellakaan halua tulla vauvan lähelle. Jos vauva on keskonen tai syntynyt pienipainoisena, perhepedissä nukkumista ei suositella ensimmäisinä kuukausina.

Unipussi on kätevä vaipan vaihtoon

Olen käyttänyt kaikkien lasten ensimmäisinä kuukausina unipusseja. Unipussi pitää lapsen lämmön tasaisena, jolloin hän tuntee olonsa turvalliseksi ja nukkuu rauhallisemmin. Tämä Beibamboon pehmeä ja saumaton unipussi avautuu kokonaan, joten pukeminen ja vaipanvaihto sujuvat helposti. Unipussissa on kahteen suuntaan avautuva vetoketju pussin ulkopuolella, sekä kääntölapaset jotka estävät vauvaa raapimasta itseään. Unipussi on 50% bambuviskoosia ja 50% luomupuuvillaa.

Beibamboon suunnittelufilosofia: Vauvasi kehittynein aisti hajuaistin jälkeen on tuntoaisti. Jos sauma hiertää tai lappu raapii hänen herkkää ihoaan, hän ei osaa kertoa siitä eikä vaihtaa asentoaan. Saumat ovat piilosaumoja, joita peittää tavaramerkkimme BEIBAMBOO® logolla koristeltu nauha. Käytämme ainoastaan Öko-Tex 100 -sertifioituja materiaaleja, jotka ovat täysin myrkyttömiä. Tutustu Beibamboon valikoimaan tästä.

vauvan nukkuminen pinnasanky

Syliketun ylisuloinen uniikki tarinatäkki

Tutustuin Sylikettuun ja sen luojaan Hennaan Naisyrittäjien ryhmässä. Retrosta ja värikkäistä kuoseista pitävänä aloitin brändilähettiläs yhteistyön Syliketun kanssa. Haluan osaltani tukea suomalaista käsityöyrittäjyyttä. Sylikettu on yhden naisen yritys. Se syntyi tarpeesta tehdä sitä, mitä rakastaa: ommella ja luoda kauniita ja käytännöllisiä tuotteita tuomaan iloa myös muille.

Sylikettu tekee käsityönä lasten ja aikuisten asusteita ja sisustustuotteita. Syliketun ydintä ovat kirkkaat värit, pehmeät kankaat ja kiinnostavat kuosit, joista saan kiittää suomalaisia ja ruotsalaisia kuosisuunnittelijoita. Rakkaus retroon ja vintageen näkyy myös häivähdyksenä tuotteissa, niin muotoilussa kuin kuosivalinnoissa.

Tarinatäkki sai nimensä, kun Hennan siskontyttö ”tarinoi” lakkaamatta ristiäislahjaksi saamalleen tilkkupeitolle! Tarinatäkin iloiset värit ja kuosit ilahduttavat ja viihdyttävät vauvaa. Sen voi tilata toiveväreillä. Lisäksi peitto on mitä mainioin lämmike turvakaukaloon tai vaunuihin, ja se on myös oiva köllöttely- ja leikkialusta.

Tarinatäkit ovat uniikkeja kappaleita – toista täysin samanlaista ei ole eikä tule! Täkki on kooltaan n. 85 x 65 cm. Materiaalina puuvillaelastaanitrikoo (95%, 5%). Tutustu Syliketun valikoimaan tästä

vauvan nukkuminen sylikettu

Lue myös

LullaMe-patja tuudittaa vauvan uneen

Unikouluohjeet

Lapsen unen tarve – Opas hyviin unitottumuksiin

Lue Vauvan kehitys oppaitamme: Vauva 1kk

vaunula fi

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös