Pojan huoneen sisustus ja uuden huoneen rakentaminen

Pojan huoneen sisustus ja uuden huoneen rakentaminen

Tämä pojan huoneen sisustus ja uuden huoneen rakentaminen -artikkeli on tehty yhteistyössä Finlaysonin ja Syliketun kanssa.

Kun suunnittelimme omakotitalomme elimme lapsettoman parin elämää. Ei ollut tietoa saammeko koskaan lapsia.

Nyt meitä on siunattu kolmella ihanalla lapsella ja 300 neliöisen talomme yläkertaan oli suunniteltu vain kolme huonetta. Yksi oli meidän makuuhuone, toinen toimi poikien leikkihuoneena ja kolmas työhuoneenani.

Yläkerran iso aula oli lähinnä poikien leikkialue eli leluja täynnä oleva avoin tila, jossa on myös hissi.

pojan huoneen sisustus aula
Aula tyhjennettynä ennen huoneen rakentamista

hissi omakotitalossa

Pojan huoneen sisustaminen: Aula muuttui eskarilaisen huoneeksi

Vauhdikkaat poikamme ovat melko usein tukkanuottasilla. 3-vuotias uhmaiässä oleva pikkuveli ja eskarissa oleva esikoisemme saavat monta kertaa päivässä taisteluita aikaan.

Rupesin miettimään, että omat huoneet saattaisivat rauhoittaa menoa. Eskarilainen innostui ideasta rakentaa hänelle oma huone parvella. Niinpä elokuussa laitettiin tuumasta toimeen.

Mieheni rakensi veljensä kanssa väliseinät ja parven. Tyttäremme syntyi syyskuussa, joten rakennusprojektia edistettiin pikkuhiljaa.

Poitsu pääsi syyskuussa käyttämään huonettaan, mutta vaatekaappi ja kirjahylly saatiin paikoilleen lokakuun puolella.

remontti
Parvesta piti tulla ensin valkoinen, mutta valitsinkin räsymatossa olevan sinisen sävyn parven väriksi.

Pojan huoneessa on hissi ja iso parvi

Parvi on 120cm leveä ja rakennettu hissin oven yläpuolelle. Olemme naureskelleet, että pojalla on oma pakoreitti sitten vanhempana hissillä kellariin ja ulos vanhempien huomaamatta.

Tosin hissin liikkuessa tulee kyllä ääntä. Huoneesta tuli mielestämme tosi kiva. Sisustimme sen vanhalla ja uudella. 50-luvulta peräisin oleva hauska kirjoituspöytä monine lokeroineen on ostettu ystävältäni Piialta.

Vuodesohva on ostettu jo 2003, mutta palvelee hyvin edelleen. Tuoli, kirjahylly ja vaatekaappi ostettiin uutena. Seinillä on valokuvia sekä Star Wars -taulu.

lastenhuoneen parvi
Parven portaiden kaide oli tarkoitus maalata myös siniseksi, mutta tämä puun värinen kaide onkin ihan hauska.
pojan huoneen sisustus parvi
Hissin ovi jää parven alle.
Syliketun viiri roikkuu parven reunassa. Seinällä on kuva edesmenneestä Hans-koirasta sekä koirastamme Jensistä.
pojan huoneen sisustus parvi
50-luvulta peräisin oleva kirjoituspöytä on täynnä hauskoja lokeroita.

Muumilaakson tunnelmaa pojan huoneen sisustukseen

Huoneen tekstiilit ovat pääasiassa Finlaysonin tuotevalikoimasta. Pääteemana on Muumit. Kuten Finlaysonin sivuilla sanotaan “Muumien maailma on kiehtovalla tavalla hieman vinksahtanut ellei jopa anarkistinen.

Se herättelee, ravisuttaa, ihastuttaa ja tuo meille alati tuoreita ajatuksia sekä näkökulmia — ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Me vilpittömästi uskomme, että mitä enemmän muu maailma muistuttaa Muumilaaksoa sitä parempi ja suvaitsevaisempi paikka se on meille kaikille.”

pojan huoneen sisustus delfiinimuumi pussilakana

hattivatit pyyhe

pojan huoneen sisustus sohva

Tämä pojan huoneen sisustus sopii monenikäiselle

Pojan huoneen sisustus -ideoita

Kierrätetty räsymatto
Finlaysonin räsymatto on tehty vanhoista lakanoista ja pyyhkeistä. Asiakkaat veivät vanhat tekstiilinsä Finlaysonin myymälöihin ja ne toimitettiin Lappajärvelle, jossa ne pestiin, ommeltiin, leikattiin kuteiksi ja kudottiin räsypaloiksi. Valitsin parven sinisen värin tämän maton sinisestä sävystä.

Delfiinimuumi unipussi ja liinavaatteet
Tämä turkoosi-valkoinen Muumi-kuosi on minusta pirtsakka ja lapsetkin tykkäävät merihenkisestä kuosista. Unipussi on muuten kätevä esimerkiksi yökyläilyyn tai veneelle. Pojilla on myös kylpytakit samasta kuosista.

Bongomuumi-verhot
Nämä mustavalkoiset Bongomuumi-verhot ovat samaan aikaan tyylikäät ja humoristiset. Sarjakuvamainen kaksivärinen kuosi antaa monia mahdollisuuksia muulle sisustukselle. Verhon voi lyhentää kätevästi mukana tulevalla pikapaltenauhalla. Verhossa on rypytysnauha sekä tankokuja.

Hattivatit-kylpypyyhe
Hattivatit ovat mysteerisiä otuksia, jotka liikkuvat isoissa ryhmissä ja ovat ikuisella vaelluksella kohti taivaanrantaa. Vaikka ovatkin hieman erikoisia, Hattivatit eivät ole vaarallisia. Kylpypyyhe 70×140 cm.

Voffeli-torkkupeitto
Herkullisen näköinen ja pehmeä Voffeli-torkkupeittoa on saatavilla roosana, mustavalkoisena ja harmaana. Valitsin meille harmaan, joka sopii kivasti harmaaseen sohvaan.

Tutustu Finlaysonin valikoimaan tästä

Syliketun sisustusviiri
Sisusta lastenhuone tällä pirteällä viirinauhalla tai korista vaikka puutarha synttärien ajaksi! Viirinauhassa on yhdeksän lippua ja sen kokonaispituus sitomisnauhoineen on n. 250 cm. Useimmat viirinauhoista ovat uniikkeja kappaleita. Voi tilata viirejä myös omilla väritoiveilla. Tämä viiri maksaa 30€. 

Lue myös Tytön huoneen sisustus – Magiikkaa ja luontoa

Lue myös 8 vinkkiä toimivampaan ja viihtyisämpään lastenhuoneeseen

Lue myös Tunnetaidot: Miten harjoitella pettymysten sietämistä?

Onko Muuttopalvelu Helsinki hakusessa?

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös