Uudet nimet kalenteriin 2020
Yliopiston almanakkatoimiston tiedotteen mukaan suomalainen kalenteri uudistuu ja silloin saadaan myös uudet nimet kalenteriin 2020. Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin tulee 35 uutta nimeä ja ruotsalaiseen 38. Nimipäiväkalenterin ylläpidosta vastaa Helsingin yliopisto.
Nimipäiväuudistus on tällä kertaa tehty hieman eri tavalla kuin aiemmin. Ennen uudet nimet on valittu tarkastelemalla edeltäneiden 50 vuoden aikana annettuja nimiä. Tällä kertaa uudistus on tehty maaliskuussa 2018 elossa olevien suomalaisten nimien mukaisesti. Tällä tavalla entistä useampi löytää oman nimensä nimipäiväkalenterista. Uudistuksia on tehty viiden vuoden välein, eli edelliset päivitykset ovat tapahtuneet vuosina 2015 ja 2010.
Suomenkieliset uudet nimet kalenteriin 2020
Perusedellytys nimipäiväkalenteriin pääsylle on, että nimi on käytössä ensimmäisenä etunimenä vähintään viidelläsadalla suomalaisella. Näin ollen suomenkielisistä suomalaisista yli 22 500 henkeä saa vuonna 2020 etunimensä nimipäiväkalenteriin.
Viidensadan nimen ylittäneistä nimistä karsittiin yhdysnimet sekä ne, joilla on jo suomenkielinen vastine. Esimerkiksi Alexandralle ja Nicolle ei annettu omaa nimeä kalenteriin, sillä nimistä löytyvät jo vastineet Aleksandra ja Niko. Alexandraa on annettu etunimiksi vuosina 2010-2018 3434 suomalaiselle tytölle ja Nicoa 358 suomalaispojalle.
Monet uusista nimistä ovat olleet viime vuosina hyvinkin suosittuja. Esimerkiksi Adelea on annettu vuosina 2010-2018 ensimmäiseksi tai toiseksi nimeksi 1852 lapselle ja Oskar 1462 lapselle. Vastaavat luvut löytyvät suluissa nimien perästä.
Viktor, Edvin ja Bertta ovat olleet aiemmin nimipäväkalenterissa, mutta tekevät sinne nyt paluun tauon jälkeen. Nykyään nimiä ei ole enää poistettu kalenterista, sillä monet vanhat nimet ovat nousseet uuteen suosioon taantuman jälkeen.
Uudet naistennimet
- Adele 16.12. (1852)
- Aida 22.4. (514)
- Bertta 24.8. (157)
- Cecilia 22.11. (885)
- Daniela 11.12. (414)
- Elle 10.2. (828)
- Erin 7.11. (843)
- Fiona 2.3. (646)
- Iita 14.9. (493)
- Inna 29.8. (508)
- Jasmiina 9.7. (212)
- Lila 20.5. (468)
- Luna 16.10. (591)
- Malla 14.3. (278)
- Meea 27.4. (541)
- Minka 11.4. (377)
- Minni 26.5. (276)
- Neela 20.4. (729)
- Selina 23.3. (522)
- Unna 2.12. (358)
Uudet miestennimet
- Andreas 30.11. (647)
- Edvin 9.3. (1125)
- Elia 9.4. (642)
- Eliel 9.4. (1385)
- Felix 6.9. (749)
- Niila 6.12. (441)
- Nikolas 6.12. (538)
- Oskar 1.12. (1462)
- Oula 29.7. (287)
- Petja 29.6. (136)
- Petrus 29.6. (277)
- Rene 16.7. (153)
- Teo 9.11. (361)
- Venni 17.8. (470)
- Viktor 22.3. (673)
Ruotsinkieliset uudet nimet kalenteriin 2020
Uuteen nimipäiväkalenteriin valittiin uusiksi nimiksi sellaiset, joita on etunimenä vähintään 50 ruotsinkielisellä suomalaisella. Lisäehtona oli, että yli puolet heistä on pitänyt syntyä vuoden 1970 jälkeen.
(Suluissa suomen- tai ruotsinkielisille suomalaisille annettujen etunimien määrät vuosina 2010-2018).
Uudet naistennnimet
- Amelia 19.5. (1061)
- Annina 22.10. (112)
- Ava 6.6. (664)
- Carla 28.1. (71)
- Caroline 20.5. (69)
- Celina 23.3. (122)
- Charlotte 12.5. (276)
- Christine 24.7. (130)
- Claudia 7.7. (179)
- Emmy 19.5. (38)
- Juni 30.10 (81)
- Leona 28.9. (365)
- Lia 5.1. (153)
- Lily 20.5. (453)
- Lova 25.8. (47)
- Meja 20.7. (46)
- Naomi 4.1. (162)
- Nicolina 6.12. (22)
- Noomi 4.1. (328)
- Nova 12.9. (100)
- Ramona 15.7. (54)
- Silja 22.11. (1086)
- Stephanie 26.12. (26)
- Tanja 13.10. (44)
- Thelma 5.12. (51)
Uudet miestennimet
- Charlie 28.1. (79)
- Colin 7.11. (92)
- Jack 24.6. (103)
- Jasper 20.10. (1241)
- Leon 28.9. (776)
- Levi 18.8. (147)
- Malte 28.11. (34)
- Melker 20.10. (51)
- Milo 7.9. (980)
- Mio 4.2. (459)
- Morgan 14.6. (36)
- Neo 12.9. (393)
- Ron 5.9. (28)
Lue lisää:
Anna lapselle uniikki nimi! Listasimme uniikkeja nimiä
Sairaalakassin sisältö – Mitä mukaan synnytykseen?