Radisson Blu Marina Palace kokemuksia – Kesäinen Turku perheille
Tämä Radisson Blu Marina Palace kokemuksia -artikkeli on tehty yhteistyössä Radisson Blun kanssa. Artikkelin lopusta löytyy Super Breakfast Facebook-arvonnan ohjeet.
Kun aamulla pakkasimme ja sanoin pojille, että nyt lähdetään minilomalle Turkuun oli esikoinen närkästynyt. “En halua mitään minilomia, vaan isoja lomia. Me ollaan Suomessa aina vaan pari yötä hotellissa.” Matkamiehillä alkaa matkakuume selvästi olla korkealla, sillä edellisestä parin viikon ulkomaanreissusta Teneriffalle on yli kolme kuukautta. Olemme reissanneet viimeiset kolme vuotta ahkerasti melkein joka toinen kuukausi. Nyt raskauteni johdosta taukoa ulkomaan reissuihin tulee kahdeksan kuukautta. Onneksi saamme lievittää matkakuumetta näillä ihanilla minilomilla kotimaassa.

Turku on perheellemme tärkeä paikka
Kesäkaupunki Turku näytti meille parastaan aurinkoisen ilman kera. Keräsimme Radisson Blu Marina Palace kokemuksia ja tältä ne tuntuivat. Turulla on sydämessäni aina erityinen paikka, onhan rakas mieheni Turusta kotoisin. Vuonna 2000 kävin hänet noukkimassa talteen ja hän muutti luokseni Helsinkiin. Turussa on kihlauduttu, eletty nuoren parin alkuhuumaa, juhlittu mieheni jääkiekkojoukkueen Tuton menestystä ja vietetty jouluja sekä pääsiäisiä. Nyt perheemme koon kasvaessa viisihenkiseksi hotellimajoitus tuntuu entistä paremmalta idealta, kun tulemme miehen sukua moikkaamaan. Itseasiassa viihdymme hotelleissa todella hyvin.

Loma alkaa herkkulounaalla
Kun saavuimme hotelliin puolen päivän jälkeen suuntasimme suoraan lounastamaan Grill It! ravintolaan. Alkuruoaksi söin caesar-salaatin ja mieheni toast skagenin. Pääruoaksi otimme molemmille lohta ja perunoita. Lapset söivät hampparit ranskalaisilla. Jälkkäriksi valitsin vohvelin valkosuklaalla ja marjoilla. Pojille maistui mansikat jäätelön ja marengin kera. Tuoreita hedelmiä pyrimme syömään runsaasti ja hotellissa saikin tilattua ihania hedelmälautasia. Ruoka on lomilla itselleni yksi tärkeimpiä nautintoja. Varsinkin nyt, kun en raskauden takia saa liikkua juuri mihinkään.
Sviitti hampurilaiskeisarin alakerrassa
Esikoinen kyseli hotelliin saavuttaessa onko huoneemme ylimmässä kerroksessa. Ilo oli suuri, kun huone oli seiskassa eli ylimmässä hotellin kerroksessa. Vielä ylempänä asustaa “hampurilaiskeisari Heikki Salmela” ja siitä kuusivuotias jaksoi kysellä. “Onko Heikillä enemmän rahaa kuin presidentillä, käykö hän syömässä hotellin aamiaista, kuinka iso sänky hänellä on?” Hmmm… vaikeita kysymyksiä. Luulisin, että rahaa on enemmän, kuin presidentillä. Sängyn koosta ei ole tietoa, mutta kyllä sekin varmaan aika leveä on. Ainakin samanlainen, kuin meidän sviitissä. Ehkäpä huonepalvelu vie aamiaisen Heikille tai sitten hän tekee sen itse.
Hesburgerin perustaja Heikki Salmela omistaa Radisson Blu Marina Palacen kiinteistön ja asuu itse ylimmässä kerroksessa. Miehenikin tuumaili, ettei nuorena Aurajoen rannalla kavereiden kanssa hengaillessaan olisi arvannut, että majoittuu joskus Heikin alakerrassa olevaan sviittiin. Niin se elämä yllättää positiivisesti.

Pikkumiehet innostuivat sviitistä ”Vau”
Kun saavuimme sviittiin 737 olivat pojat innoissaan. Tosin “Vau” sana on kuultu aiemminkin Radisson Blu hotelleihin saavuttaessa meidän asiantuntijoiden suusta. Sama “Vau” tuli myös Radisson Blu Oulun sviittiin saavuttaessa viime vuonna. Sviitti on kyllä ihanteellinen lasten kanssa, koska silloin on tilaa yllin kyllin eri toiminnoille. Tykkäämme tilata ruoat iltaisin huonepalvelusta, joten sviitissä on aina ruokapöytä. Tämä sviitti on sisustettu hauskasti vanhaa ja modernia ilmettä sekoittaen. Olohuoneen kalustus henkii vanhaa aikaa, kun taas kylppäri ja sauna on moderni. Kirkkaan punainen kylpyamme oli ehdoton suosikki, sillä onhan se kuusivuotiaamme lempiväri. Nautimmekin iltakylvystä yhdessä.
Mitä Turku tarjoaa lapsille?
Olin itse aika heikossa voinnissa raskauden takia ja pehmeässä sängyssä oli hyvä pötkötellä. Miesväki tutustui Luostarinmäen käsityöläismuseoon ja ajeli Förillä joen yli. Turussa on vaikka mitä kivaa tekemistä lapsille. Kyselin vinkkejä Perhematkailu – Parhaat vinkit lapsiperheille Facebook-ryhmästä ja näitä suositeltiin. Koiramäen lasten kaupunkikierros, Kupittaan seikkailupuisto, Jokke Jokijuna ja tietysti lähellä oleva Naantalin Muumimaailma.
Perheen yhteinen aika on tärkeintä
Pojille oli hankittu mukaan Dinosaurus tarrakirjat, joista he pitivät tosi paljon. Lisäksi ihmisen anatomiaan keskittynyt kirja kiinnosti erityisesti eskari-ikäistä. Kivan miniloman ainekset koostuvat loppupeleissä aika yksinkertaisista asioista. Hotellimajoitus tuo vaihtelua arkeen, ravintoloissa on aina kiva syödä ja joka kaupungista löytyy varmasti joku kiinnostava vierailukohde. Perheen yhteinen aika on se tärkein ja tällaisilla minilomilla se onnistuu mainiosti. Kotimaanmatkailu on todella oiva tapa lomailla etenkin kesäisin.
Super Breakfast arvonta
Delux-Retkiperheen Facebookin puolella on arvonta, jossa voi voittaa lahjakortin kahdelle Radisson Blu Marina Palacen aamiaiselle. Osallistut arvontaan kommentoimalla tämän artikkelin Face-postaukseen tai tämän blogin kommentteihin mikä aamiaisessa on sinulle tärkeintä ja kenet veisit aamiaiselle. Arvonta-aika on 1.7.2018-15.7.2018. Tykkääthän myös Delux-Retkiperheen facesivuista niin näet tulevia arvontoja.
Tutustu tästä Radisson Blu Marina Palaceen
Lue myös Radisson Blu Seaside kokemuksia – Urbaani hotelli Helsingissä
Lue myös Radisson Blu Royal kokemuksia – Loma omassa kotikaupungissa
Lue myös Radisson Blu Oulu kokemuksia – Vau, upeeta tokaisi kaksivuotias!
Lue myös Radisson Blu Grand Tammer kokemuksia ja kuninkaalliset puitteet
Tule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookkiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.
Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä