Lapsen mielikuvitus

Lapsen mielikuvitus – ihailtava ominaisuus

Lapsen mielikuvitus – ihailtava ominaisuus

Tyttäreni on päässyt siihen mahtavaan ikään, että tavanomainen lapsen mielikuvitus eli niin kutsuttu kuvittelukyky on ottanut vallan ja tullut osaksi leikkejä sekä arkea. Kuulen usein erilaisia kertomuksia, jotka hän on keksinyt siltä istumalta tai saan seurata vierestä hänen itsenäisiä tekemisiään, joissa on käytetty uskomattomalla tavalla mielikuvituksen tuotoksia. Tyttäreni saattaa kertoa muutamin lausein paikasta, jossa hän on ollut, kenen kanssa ja mitä he ovat siellä tehneet. Esimerkkinä vaikka lentokonematka päiväkodin hoitajan kanssa.

Lapsilla on kyky luoda tilanteita, jotka toimivat juuri heidän ajatustensa mukaisesti. Leikit muodostuvat mielikuvituksen ja heittäytymiskyvyn avulla. Avarakatseisuuden, avoimuuden ja kaiken tiedon, kuuleman ja näkemän perusteella he saavat aikaan mahtavia hetkiä, jotka ilahduttavat ja piristävät kerta toisensa jälkeen. Tyttäreni ammentaa kaiken, sekä kodin, että päiväkodin arjen omiin leikkeihinsä etenkin vauvanukkejansa hoitaessa.

Lapset eivät luovuta leikkien suhteen esimerkiksi puutteellisen materian vuoksi, vaan he käyttävät mielikuvitustaan leikin toteutukseen. Lukemattomat kerrat olen istunut tytön huoneessa syömässä hänen tekemäänsä ”ruokaa” tai naureskellut hänen kanssaan kuville, joita hän näyttää omasta leikkipuhelimestaan kertoen, mitä kuvassa näkyy. Vastaavasti olen löytänyt itseni tilanteista, joissa juuri sillä hetkellä olen saanut oman mielikuvitukseni avulla keksiä tarinoita. Vanhemmuudessa on tärkeää osata heittäytyä mukaan ja jättää omat estot taakseen. On sanottu, että lapsen ajattelu kehittyy mielikuvituksen avulla ja sen vuoksi on tärkeää kannustaa lasta hyödyntämään omaa mielikuvitustaan.

Lapsen mielikuvitus - ihailtava ominaisuus
Justin-barbi on yksi yhdeksästä hoidettavasta nukesta

Varhaiskasvatuksessa korostetaan lapsen mielikuvituksen kehittämistä

Päiväkodissa, jossa tyttäreni käy, jokainen lapsi saa saduttaa kuvan, eli heille näytetään kuva, josta he saavat kertoa tarinan. Heidän mielikuvitukselleen annetaan valta ja tätä kautta heidän kuvittelukykyään vahvistetaan. On pohdittu, onko lasten kuvittelukyvyn vahvistaminen haitallista ja vaikuttaako se lapsen mielikuvitusmaailman ja todellisuuden eron ymmärtämiseen. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että lapset osaavat erottaa mielessään nämä asiat, vaikka käytännön leikeissä ne sekoittuisivatkin keskenään.

Lasten mielikuvitus ilmenee muun muassa ideoissa, joita he keksivät leikkiessään. Suurimmaksi osin mielikuvitusta tarvitaan luovuutta vaativissa tilanteissa. Itse näen tällaisina asioina leikkimisen lisäksi esimerkiksi piirtämisen, maalaamisen ja askartelun. Toimet, jotka muodostuvat ensin pään sisällä, jonka jälkeen ne toteutetaan konkreettisesti näkyviin.

Lapsen mielikuvitus - ihailtava ominaisuus
Vesivärjäystä ja värien opettelua

Lue myös:

Tunnetaidot: Miten harjoitella pettymysten sietämistä?

Lasten rajut leikit – Milloin puuttua tilanteeseen vanhempana?

Lapsen motorinen kehitys

Janina Huovari

Kirjoittaja on 27-vuotias porvoolainen 5-vuotiaan tytön äiti.

Lastenvaatteet ja sisustaminen kuuluvat Janinan suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Tapahtumista ja juhlien järjestämisestä innostunut äiti kuuntelee mielellään erilaisia tarinoita elämästä, nauttii uusista kokemuksista sekä tutustuu innostaviin ihmisiin.

Ota yhteyttä: janina@lapsennimi.com

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös