Kantasolurekisteri parantaa sairaita lapsia – sinä voit olla se oikea
Kantasolurekisteri kaipaa erityisesti miehiä. Tällä hetkellä rekisterissä olevista kolme neljäsosaa on naisia. Mieheltä saatu kantasolusiirre voisi pelastaa monta pientä poikaa hylkimisreaktioilta.
Suomen Kantasolurekisteri on Veripalvelun ylläpitämä rekisteri, jossa on sellaisten vapaaehtoisten henkilöiden tiedot, jotka ovat luvanneet luovuttaa veren kantasoluja niitä tarvitseville potilaille.
Tällä hetkellä rekisterissä on noin 44 000 jäsentä. Uusia jäseniä tarvitaan vähintään 4 000 joka vuosi, jotta mahdollisimman monelle potilaalle löytyisi sopiva luovuttaja. Vuosittain rekisteristä poistuu noin 700 jäsentä, yleensä yläikärajan täyttyessä tai terveydellisistä syistä.
Veren kantasolujen siirtoa käytetään hoitona muun muassa leukemiassa. Kantasolusiirto on viimeinen toivo parantua sen jälkeen, kun kaikki muut keinot on käytetty.
Neljännekselle kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy sopiva luovuttaja lähisukulaisista. Monille potilaista ei kuitenkaan löydy kudostyypiltä sopivaa luovuttajaa, jolloin on turvauduttava ulkopuolisiin, tuntemattomiin auttajiin.
Mitä kantasolun luovutus tarkoittaa?
Kantasolurekisterissä olevalle tulee kutsu jatkotutkimuksiin, jos alustavan määritelmän mukaan jäsen voisi olla sopiva luovuttajaksi kyseessä olevalle potilaalle. Kutsu jatkotutkimuksiin voi tulla vasta vuosienkin päästä rekisteriin liittymisestä.
Suurin osa jäsenistä ei saa koskaan kutsua, mutta on tärkeää, että rekisterissä on mahdollisimman paljon luovuttajaehdokkaita.
Jos jäsen on verikokeiden perusteella sopiva luovuttajaksi, hänelle tehdään lääkärintarkastus. Jos tarkastuksessa ei ilmene estettä kantasolujen luovuttamiselle, voidaan keräys toteuttaa verenkierrosta tai luuytimestä.
Verenkierrosta tehtävässä keräyksessä veren kantasolut saadaan siirtymään luuytimestä verenkiertoon kasvutekijäpistosten avulla. Pistos annetaan 4-5 peräkkäisenä päivänä. Keräys kestää 5-6 tuntia kerrallaan ja se tehdään yhtenä tai kahtena peräkkäisenä päivänä. Kantasolut kerätään kyynärtaipeesta ilman nukutusta, eikä sen takia tarvitse jäädä sairaalaan.
Kantasolujen kerääminen verestä ei alenna luovuttajan hemoglobiiniarvoa merkittävästi. Kasvutekijä voi aiheuttaa kipuja, joihin tavalliset kipulääkkeet auttavat. Luovuttaja on sairauslomalla yleensä noin viikon ajan kun kasvutekijäpistoksia annetaan ja soluja kerätään.
Keräys luuytimestä tapahtuu nukutuksessa. Luuydintä imetään neuloilla pienissä erissä noin 300-1200 ml pakaroiden yläpuolelta lantioluun sisältä. Keräys kestää 1-1,5 tuntia ja luovuttaja pääsee kotiin luovutuksen jälkeisenä päivänä. Keräys alentaa hemoglobiinipitoisuutta tilapäisesti, mutta se korjaantuu muutaman viikon kuluessa.
Keruualueet saattavat aristaa noin viikon ajan luovutuksen jälkeen. Ihoon tulee neulanpiston jälkiä, joiden aiheuttama kosmeettinen haitta on hyvin pieni ja yleensä väliaikainen. Osalla luovuttajista ilmenee myös väsymyksen tunnetta luovutuksen jälkeisinä päivinä. Luovuttaja on sairauslomalla noin viikon luuytimenluovutuksen jälkeen.
Keräystavat voivat kuulostaa ikäviltä ja vaivalloisilta, mutta kun ajattelee sitä, että se voi pelastaa lapsen tai aikuisen elämän, niin suurin osa ihmisistä kyllä pystyy siihen. Veripalvelu hoitaa sairauslomista aiheutuvat kulut ja tarvittaessa järjestää asumisen hotellissa keräyksen aikana.
Kantasolurekisteriin liittyminen on helppoa
Kantasolurekisteriin liittymistä miettivän kannattaa aluksi tehdä Veripalvelun sivuilla testi, jossa selvitetään soveltuvuus rekisteriin liittymiselle.
Jos on sopiva luovuttajaksi, kannattaa huolella tutustua siihen, mitä rekisteriin kuuluminen voi käytännössä tarkoittaa. Rekisteriin liittyminen on täysin vapaaehtoista. Tärkeintä on sitoutua luovuttamiseen, sillä jos siitä perääntyy viime metreillä, tarkoittaa se käytännössä potilaan menehtymistä.
Liittyminen on helppo tehdä Veripalvelun sivuilla. Tunnistautumiseen tarvitaan pankkitunnukset. Liittymislomakkeen täytön jälkeen Veripalvelu postittaa näytepaketin. Näyte otetaan pumpulitikulla posken sisäpuolelta ja palautetaan postitse Veripalveluun. Liittymisnäytteiden käsittelyssä kuluu 3-4 kuukautta, jonka jälkeen sähköpostiin saa ilmoitukseen rekisteriin liittymisestä.
Lue myös:
”Melkein tavallinen äiti” – Kun perheessä on vammainen lapsi
Lasten ruoka-allergiat – Uudistuneet hoitosuositukset
Nt-ultra ja sikiöseulonnat – Mitä niskaturvotusultra kertoi?
Synnytystarinoita – Odottamaton kotisynnytys
Doula: ihmiset uskovat sokeasti terveydenhoitojärjestelmäämme