rv 9 oireet

Rv 9 oireet – Ruokahalu palailee hetkittäin

Rv 9 oireet – Ruokahalu palailee hetkittäin

RV 9 oireet, ai mitä ne ovat? Olen nyt käytännössä makoillut kaksi viikkoa kotisohvalla. Poikkeuksena vääntäydyin väkisin sunnuntaina venemessuille. Ostimme viime vuonna veneen ja halusin käydä katsomassa patjaa ja sisustusjuttuja veneeseen.

Laahustin 5000 askelta Messukeskuksessa ja lepäilin välillä penkeillä. En osaa sanoa kuinka paljon matka rapakon taakse aikaeroineen on vaikuttanut tilanteeseen, mutta enpä muista koska olisin ollut näin voimaton. Rv 9 oireet jatkaa samaa rataa, kuin Rv 8 oireet.

Väsymys, heikotus, ellotus ja pyörrytys. Tällä viikolla on kuitenkin tapahtunut käänne positiiviseen suuntaan ruokahalun osalta.

rv 9 oireet
Venemessuilla haahuilemassa

Perus rv9 oireita – Pieniä mielitekoja

Ruokahaluttomuus on ollut ristiriitainen tunne, koska ei voi olla syömättä ja samalla syömättömyys pahentaa olotilaa.

Onkin ollut ihana huomata, että välillä on ollut hiukan jopa nälkä. Perunaleivosta teki mieli yhtenä päivänä. Appelsiinit ja hapankorppu on kova sana tässäkin raskaudessa. Smoothiet ovat maistuneet ja kalakeitto.

rv 9 oireet

RV 9 oireet toisinaan: Pojista alkuraskaus oli oireeton

Molempien poikien alkuraskaus oli lähes oireeton. Kirjoitinkin siitä aiemmin artikkelin oireeton alkuraskaus – Kun yrjöä ei näy eikä kuulu. Tämä raskaus on ollut toista maata.

Vaikka en ole oksentanutkaan on oireita piisannut ja tuntuu todella raskaana olevalta. Mielenkiinnolla odotamme rakenneultraa ja tietoa onko tulokas tällä kertaa tyttö. Olen vuosia jostain syystä säästänyt ostamiani tyttöjen vaatteita.

Olen ostanut osan ajatuksella, että annan ne lahjaksi tuttavien tytöille. Osa on kuitenkin edelleen kaapissa, joten ehkäpä tällä on ollut joku syy.

Rv 9 oireet vaihtelevat näköjään raskauskohtaisesti

Äitiysneuvolaan lähiaikoina: rv9 oireiden kera

Ensimmäinen neuvolakäynti ajoittuu yleensä raskausviikoille 8-10. Itse menen Felicitas Mehiläisen yksityiseen äitiysneuvolaan. Mielenkiintoista verrata tätä kunnalliseen palveluun.

Ainakin tässä yksityisessä äitiysneuvolassa kätilö hoitaa äidin raskauden seurannan. Kätilön tukena on raskauden seurantaan perehtynyt erikoislääkäri, joka toimii neuvolalääkärinä.

Se kuulostaa hyvältä. Toki kunnallisen puolen terveydenhoitajat ovat olleet myös ihania, mutta näin vanhempana synnyttäjänä tuntuu turvalliselta olla kätilön valvonnassa koko raskauden ajan.

RV 9 oireet – Alkuraskaus on keskiraskauden odottamista

Raskaus on kaiken kaikkiaan odottamista. Itse olen käpertynyt sisään ja nautin kotona makoilusta. Normaalisti olen menossa ja matkat mielessä koko ajan.

Tällä hetkellä odotan aikaa, jolloin tuntee jo vauvan liikkeet. Nyt voi vain olla siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Lueskelen Hyvä syntymä kirjaa, jota olen lukenut jokaisen raskauden aikana. Luonnonmukainen synnytys tälläkin kertaa on päämäärä. En harkitse epiduraalia.

Hypnosynnytys menetelmä inspiroi.  Toiveena olisi myös luonnollisesti käynnistyvä synnytys. Poikien synnytykset on molemmat käynnistetty.

Esikoinen Cytotecillä lapsiveden tihkumisen takia ja kuopus kalvojen puhkaisulla omasta toiveestani neljän kuukauden jatkuvan supistelun jälkeen.

rv 9 oireet
Meditoinnin harjoittaminen auttaa myös synnytykseen valmistautumisessa

Kohti seuraavaa viikkoa

Ajattelin kuvata jokaisen raskausviikon tästä eteenpäin, koska vatsan kasvua on hauska seurata kuvakollaasista.

Tämä kuva on napattu 9+0 eli raskausviikko 10 on juuri pyörähtänyt käyntiin. Iltaisin aavistus turvotusta havaittavissa. Paino on vielä alle lähtöpainon, joka oli 53 kiloa. Ei se ole ihmekkään, koska olen ollut todella vähällä ravinnolla kuukauden.

raskausviikko 9 masu
RV 9+0

Minkälaisia oireita seuraavalla viikolla oli? Rv 10 oireet – Huono olo kaikkoaa vihdoin

Lue myös Odottavan äidin ruokavalio ja lisäravinteet

Lue myös Raskaus ja kasvisruoka – Varmista vitamiinien ja rasvojen saanti

Raskaana 43-vuotiaana blogisarja

Tämä Raskaana 43-vuotiaana blogisarja keskittyy raskauden aikaiseen hyvinvointiin mielen, fysiikan ja ravinnon osalta. Blogissa seurataan, miten 43-vuotiaana raskaudesta ja synnytyksestä saadaan rento ja positiivinen kokemus. 

Jos haluat olla osana tätä blogisarjaa tuotteiden tai palveluiden osalta laita viestiä heidi@lapsennimi.com. Testaan aiheeseen sopivia tuotteita ja palveluita. Ravinnon osalta tuon esiin Pesco-lakto-ovo-vegetaristi ruokavaliota ja testaan ravintoloiden tarjontaa. 

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös