rv 10 oireet

Rv 10 oireet – Huono olo kaikkoaa vihdoin

Rv 10 oireet – Huono olo kaikkoaa vihdoin

Kolme viikkoa sitä kesti. Jatkuvaa ellotusta ja huonoa oloa ilman oksentamista onneksi. Raskausviikolta 6 raskausviikolle 9 oli ihan hemmetin heikko olo. Mikään ei maistunut ja ajatuksetkin olivat vähän negatiivisia. Kummasti ajatusetkin alkoivat muuttumaan parempaan, kuin tuo jatkuva ellotus kaikkosi raskausviikolle 10 saavuttaessa. Yhtäkkiä alkoi taas ruokakin maistua ja jaksoin nousta hetkittäin sohvan pohjalta ylös. Rv 10 oireet jutussa kerron mitä touhuilin tällä raskausviikolla.

Alkiovaihe on nyt ohi

Raskausviikolla 10 alkiovaihe on ohi ja sikiövaihe alkaa. Täytyy myöntää, että en jaksaisi odottaa parin viikon päässä olevaa NT-ultraa ja äitiysneuvolaa Felicitas Mehiläisessä. Tutkailen kotidopplereita ja mietin voiko avoimeen neuvolaan vaan mennä kuuntelemaan sydänääniä. Nettisivujen mukaan voi mennä kuuntelemaan sydänääniä ja harkitsen sitä. Varhaisultra oli rv 7+5 ja tästä voit kurkata miltä ultrassa näytti.

Vyöhyketerapia on ihanaa

Ystäväni ja doula Piia Heinonen tuli lastensa kanssa meille leikkimään ja antoi minulle vyöhyketerapiaa. Olo oli sen jälkeen huomattavasti parempi verrattuna edellisen kuukauden kärsimyksiin. Aion ottaa vyöhyketerapiaa säännöllisesti koko raskausajan.

Rv 10 oireet väsymys ja mielialan vaihtelut

Refleksologialla eli vyöhyketerapialla hoidetaan kokonaisvaltaisesti kehoa, mieltä ja tunteita. Tasapainottava hoito sopii kaikenikäisille. Sen tarkoituksena on aktivoida kehoa parantamaan itse itsensä. Vyöhyketerapiassa käsitellään hieromalla sekä painelemalla jalkapohjien ja koko jalkaterän alueella olevat sisäelinten heijastevyöhykkeitä. Käsissä ja korvissa on vastaavia heijastealueita. Heijastealueiden hierominen aktivoi vastaavan alueen elimen toimintaa kehossa, siten voidaan ylläpitää terveyttä ja myös poistaa tai lievittää häiriötiloja. Vyöhyketerapia auttoi aikoinaan minua niskan välilevynpullistumien oireita lievittämään.

rv 10 oireet

Köpöttelyä korttelin ympäri

Äitini sanoi, että minun on pakko nousta vaikka väkisin sohvalta ja käydä ulkona. En ole ulkoillut kolmeen viikkoon, paitsi siirtynyt kotiovelta autoon pihalla pari kertaa. Äiti katsoo kuopusta ja minä köpöttelen korttelin ympäri hitaasti. Kylläpä raikas ilma tuntuu uudelta kokemukselta näin kolmen viikon makoilun jälkeen. Vaikka huono olo on väistynyt olen todella väsynyt koko ajan. Pieni heikotus tulee helposti ellei syö säännöllisesti jotain.

Kasvonaamio ja ruusuja

Ihoni on ollut viime vuodet mainiossa kunnossa hyvien lisäravinteiden ja Skin Serumin ansiosta. Kiireisessä lapsiperheen arjessa aikaa omaan ihonhoitoon ei kauheasti jää. Nyt päätin vähän raikastaa kasvoja naamiolla. Siksi tämä aiemmin kaupallisessa yhteistyössä testaamani Nivea Urban Skin kasvonaamio on helppo kasvonaamio, koska se tehoaa minuutissa. Lapsia nauratti, kun äiti näytti muumiolta. Ostin myös kaupasta itselleni keltaisia ruusuja ja päätin, että haluan joka viikko tuoreita kukkia ilahduttamaan itseäni raskauden edetessä.

rv 10 oireet

Kuopus nostaa äidin sohvalta väkisin

Kuopus haluaa aamuisin kello kuudesta alkaen leikkiä Dubloilla ja hokee “Äiti leiki mun kaa” ja eihän se auta kun leikkiä, vaikka haluaisi vaan maata sohvalla. Hänellä on tosi kova uhmaikä ja huutoa riittää päivin öin. Hän herää yleensä keskellä yötä ja kiukkuaa missä Dublo-poliisiauto on tai vaatii minua yöllä viereensä. Kun ehdotan hänen tulemista minun viereen se ei tietenkään käy. Olemme siirtäneet pojat pikkuhiljaa omaan huoneeseen nukkumaan, jotta vauvan synnyttyä he nukkuisivat rauhassa omassa huoneessa. Esikoinen sai nauttia perhepedistä viisi ja puoli vuotta. Hän nukkuu hyvin koko yön.

rv 10 oireet

Cheekkiä ja Muumeja

Viikonloppuna suuntaamme lasten odottamaan Muumimaailma Taikatalvi tapahtumaan. Sisulla jaksan laahustaa kolme tuntia Naantalissa. Seuraavan päivän olenkin ihan puhki. Päätän aloittaa E-kirjana Cheekin Musta lammas kirjan. Koukutun totaalisesti ja kirja pistää miettimään, miten pystymme antamaan pojillemme sellaiset eväät, että teini-ikä ei purkaudu Cheekin ja veljensä tavoin väkivallalla ja älyttömällä juhlimisella. Arvostan Cheekkiä artistina todella korkealle ja lähtökohdat huomioiden hänen menestyspolkunsa on ollut uskomaton.

rv 10 oireet

Onneksi taas yksi raskausviikko on taputeltu. Kunpa olisi jo syksy tai oikeastaan ensin kesä. Talvi ei innosta minua yhtään. Kesällä on tarkoitus mökkeillä ja veneillä. Toivon, että fysiikka kestää raskauden ja selviäisin ilman jatkuvaa supistelua.

Lue myös Odottavan äidin ruokavalio ja lisäravinteet

Lue myös Raskaus ja kasvisruoka – Varmista vitamiinien ja rasvojen saanti

Raskaana 43-vuotiaana blogisarja

Tämä Raskaana 43-vuotiaana blogisarja keskittyy raskauden aikaiseen hyvinvointiin mielen, fysiikan ja ravinnon osalta. Blogissa seurataan, miten 43-vuotiaana raskaudesta ja synnytyksestä saadaan rento ja positiivinen kokemus. Jos haluat olla osana tätä blogisarjaa tuotteiden tai palveluiden osalta laita viestiä heidi@lapsennimi.com. Testaan aiheeseen sopivia tuotteita ja palveluita. Ravinnon osalta tuon esiin Pesco-lakto-ovo-vegetaristi ruokavaliota ja testaan ravintoloiden tarjontaa. 

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös