Saako lasta kurittaa? – Jani Toivola avautuu uutuuskirjassaan vaikeista hetkistään
Jani Toivola (vihr) kirjoittaa uutuuskirjassaan Kirja tytölleni kokemuksistaan pienen tytön isänä. Kirja kertoo todellisesta elämästä, joten siihen kuuluu kuvauksia sekä onnesta että epätoivon hetkistä.
Jokainen vanhempi joutuu joskus tilanteisiin, joissa oma lapsi saa höyryn tupruamaan korvista.
Lapset osaavat joskus olla todella ärsyttäviä ja raivostuttavia. Usein vanhemmat jaksavat hämmästyttävän pitkäpinnaisesti ratkoa ristiriitatilanteita lastensa kanssa. Joskus kuitenkin kiehuu yli, varsinkin jos lapsen kiukutteluun yhdistetään vanhemman kiire, stressi, väsymys, nälkä tai pahimmassa tapauksessa kaikkien näiden yhdistelmä.
Toivolan kirja on omakohtainen kertomus isän ja tyttären välisestä rakkaudesta sekä lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta. Kirjassa Toivola avautuu myös vaikeista hetkistä ja siitä, kuinka lasta kohtaan saattaa tuntea myös vihan, kiukun ja turhautumisen tunteita.
Lapsilla, kuten kenellä tahansa muullakin ihmisellä, on oma tahto.
Oma tahto aiheuttaa väkisinkin ristiriitoja, sillä jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa lapsen ja vanhemmat toiveet eroavat toisistaan.
Ristiriitojen ratkaisuun on monenlaisia keinoja. Paras keino ratkoa riitoja ja erimielisyyksiä on keskustella niistä lapsen kanssa ikätasoisesti ja löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Silti suomalaisista aikuisista monen mielestä lapsen tahtoa kannattaa nujertaa käyttämällä kuritusväkivaltaa.
Kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa vuonna 1984. Silloin lapsen kurittamista piti hyväksyttävänä puolet suomalaisista. Lastensuojelun keskusliiton syksyllä 2017 teettämän kyselyn mukaan nykyään 81 % ei enää hyväksy kuritusväkivaltaa edes poikkeustapauksissa. Enemmistö suomalaisista siis tuomitsee lapsen kurittamisen ehdottomasti. Tämä tarkoittaa sitä, että 19 prosenttia hyväksyy kurittamisen.
Moni suomalaislapsi joutuu kokemaan henkistä tai fyysistä kuritusväkivaltaa.
Valtaosassa nykypäivän suomalaisperheissä ei enää käytetä kuritusväkivaltaa. Silti moni lapsi joutuu edelleen kokemaan sitä, sillä osa vanhemmista katsoo esimerkiksi luunappien ja tukistamisen olevan hyväksyttäviä kasvatuskeinoja.
Vaikka 81 prosenttia tuomitsee väkivallan, niin silti 41 prosenttia Lastensuojelun Keskusliiton kyselyyn vastanneista kertoo joskus turvautuneensa tukistamiseen, sormille näpäytyksiin, läimäytyksiin, piiskaamiseen tai väkivallalla uhkailuun. Kyse voi olla siitä, ettei esimerkiksi luunappia lasketa väkivallaksi. Toinen syy voi olla se, että aina voimat, taidot ja hermot eivät riitä käyttämään hyväksyttäviä kasvatusmenetelmiä.
Myös Jani Toivola kertoo kirjassaan hetkistä, jolloin hermot ovat todella olleet äärirajoilla. Kirjassa on kuvaus Thaimaan matkalta, jossa Toivola yritti saada väsynyttä lastaan yöunille ja toivoi itse saavansa kaivattua vapaa-aikaa aikuisseurassa. Lopulta tilanne kulminoitui siihen, että Toivola jätti lapsen olohuoneeseen ja säntäsi rannalle huutamaan kiukkuaan.
Toivolan maltinmenetys on inhimillistä ja on hienoa, ettei hän purkanut turhautumistaan suoraan lapseen. Moni muu vanhempi olisi voinut toimia vastaavassa tilanteessa toisin. Lastensuojelun keskusliiton tutkimuksen perusteella 24 prosenttia on joskus tukistanut, 14 prosenttia näpäyttänyt sormille, 8 prosenttia läimäyttänyt ja 1 prosentti on piiskannut lastaan. Vaikka kuritusväkivallan käyttäminen on jatkuvasti vähentynyt suomalaisissa perheissä, sitä käytetään edelleen paljon, noin joka kolmannessa perheessä.
Samankaltaisia tuloksia saatiin Ylen helmikuussa 2018 teettämässä kyselyssä. Siinä noin puolet vastaajista kertoi hyväksyvänsä sellaisen kuritusväkivallan, jonka laki voi tulkita laittomaksi.
Keitä ovat nämä suomalaiset, jotka edelleen hyväksyvät lasten kuritusväkivallan?
Annamme seuraavaksi puheenvuoron nimimerkille Pentti.
Pentillä ei ole omia lapsia. Hänen mielestään tukistaminen, luunapit ja huutaminen ovat hyviä keinoja saada kuriton lapsi uskomaan ja tottelemaan.
”Lähinnä ajattelen asian niin, että remmillä hakkaaminen on pahoinpitely, jota ei saisi tehdä. Huonosti käyttäytyvän lapsen huomion herättäminen tilanteeseen luunapilla on täysin normaali kasvatuksellinen toimenpide. Jos lapsi lyö toista lasta niin hänelle pitää kertoa että noin ei voi tehdä, koska se on väärin ja se sattuu. Jos siltikään lapsi ei puheesta usko ja jatkaa sitä samaa, niin luunappi vois olla ihan hyvä demonstraatio tilanteeseen, jonka jälkeen asia kerrotaan uudestaan. Luultavasti asia jää paremmin mieleen, eikä lapsi enää niin helposti käytä väkivaltaa toisia kohtaan”, Pentti perustelee kantaansa.
Positiivista on se, että asenteet muuttuvat hitaasti mutta varmasti. Vuosi vuodelta yhä harvempi suomalainen hyväksyy fyysisen tai henkisen kurittamisen. Jokainen ihminen ansaitsee turvallisen lapsuuden.
Lue lisää:
Haastavan lapsen kasvatus – Saat voimaa omista vahvuuksistasi
Synnytyksen jälkeinen masennus on haastava sairaus, mutta siitä paranee
Lapsen unen tarve – Opas hyviin unitottumuksiin
Lapsiperheen matka-apteekki ja matkailijan rokotukset
