Jääkiekkoa ja ilotulituksia – Anaheim kokemuksia
Anaheim kokemuksia saimme muun muassa Disneylandista (vaikka emme itse puistossa käyneetkään), NHL-pelistä ja hyvästä ruoasta. Vietimme Anaheimissa kolme yötä ennen paluuta kotiin.
Carlsbadin jälkeen meillä oli suuntana Anaheim. Halusimme vielä ennen lähtöämme käväistä läheisessä Carlsbad Premium Outletsissa. Sinne ei ollut motellilta pitkä matka, joten päätimme kävellä vaikka mukanamme oli matkalaukutkin.
Outlet-kylässä oli paljon kauppoja, ja jonkin verran niissä jaksoimme kierrellä. Ostokset jäivät kyllä hyvin vähäisiksi. Söimme alueella lounaan, jonka jälkeen otimme Uberin juna-asemalle.


Junamatka Anaheimiin meni oikein leppoisissa merkeissä lasten nukkuessa tai videoita katsellessa. Anaheimin päässä otimme taas Uberin Red Lion Anaheim Resortiin. Hotelli sijaitsee aivan Anaheimin Disneylandin vieressä. Tällä kertaa emme kuitenkaan käyneet Disneylandissa kolmesta syystä: 1) Liput olisivat maksaneet yli 300 dollaria 2) Olimme juuri olleet kaksi päivää Legolandissa 3) Kävimme Hongkongin Disneylandissa alkuvuodesta 2017 ja totesimme, että vähän isommat lapset saavat siitä enemmän irti.

Disneyland ei kyllä jäänyt meiltä ihan kokonaan kokematta, sillä kävimme uudenvuoden aattona maksullisen huvipuistoalueen ulkopuolella, josta löytyi ravintoloita, myyntikojuja ja Disney-kauppoja. Lapset viihtyivät hyvin kun saivat ihmetellä lelukaupoissa tavaranpaljoutta. Mitään emme kyllä ostaneet.

Uuden vuoden aattona emme toki jaksaneet lasten kanssa olla liikenteessä puoleen yöhön. Hotellihuoneen ikkunasta katselimme kuitenkin jonkin aikaa Disneylandin ilotulituksia. Niitä näkyi itse asiassa kaikkina iltoina, muistaakseni klo 20-21 aikaan.
Hotellimme lähellä oli Anaheim Garden Walk, josta löytyi joitakin kauppoja ja paljon ravintoloita.
Garden Walkista löytyi myös yksi mainitsemisen arvoinen ravintola. Kävimme syömässä Fire+Ice-ravintolassa, jossa sai itse koota oman annoksen paistettavaksi. Tykkäsimme konseptista tosi paljon, ja varsinkin nirsojen lasten kanssa tämä ravintola on todella toimiva.
Ruokavalikoima oli tosi laaja. Kippoon sai valita muun muassa erilaisia nuudeleita ja pastoja, vihanneksia, lihaa, kalaa, kanaa ja kasvisproteiineja. Lisäksi oli tuoreita yrttejä ja erilaisia kastikkeita. Varsinkin kasvikset ja vihannekset maistuivat tosi hyviltä, kun niitä ei ollut saanut paljoakaan moneen päivään.
Lapset söivät vihannekset raakoina ja niiden kyytipojaksi kevyesti lämmitettyä pastaa. Lihoihin he eivät tapansa mukaan koskeneet ollenkaan.
Jälkiruoaksi oli valtava pannukakku, johon sai laittaa täytteeksi muun muassa hedelmiä, suklaahippuja, kermavaahtoa, hilloa ja siirappia. Ai että oli hyvää!

Anaheimissa kävimme toki myös katsomassa yhden NHL-pelin. Lapset eivät jaksaneet seurata koko peliä, mutta poppareiden ja jäätelön voimalla he jaksoivat olla paikoillaan ihan hyvin. Lopulta myös ilmainen wifi pelasti, kun vikassa erässä lapset saivat ajankuluksi katsella videoita.
Anaheimin jälkeen olikin aika palata kotiin. Lensimme Los Angelesista Tukholman kautta Helsinkiin. Matka meni todella hyvin, mutta kotona kärsimme pahoista jet lageista. Tai lähinnä lapset olivat aivan sekaisin rytmissä ja sehän tarkoittaa sitä, että ainakin toinen meistä vanhemmista sai valvoa öitä lasten seurana. Oli jotenkin tosi vaikea saada rytmistä kiinni. Jossakin vaiheessa toinen lapsi nukahti heti kun toinen heräsi, eli tuntui että vuorokauden ympäri oli vähintään yksi lapsi hereillä.
Pojalla oli jossain vaiheessa yöunet klo 13-01. Tyttö taas tuntui nukkuvan pelkkiä päiväunia eli 2-3 tunnin pätkiä. Esimerkiksi monena iltana valvotimme häntä iltaan saakka. Hän meni unille klo 20, mutta saattoikin herätä virkeänä klo 23.
Melkein viikon ajan sekoilimme unien kanssa, mutta kyllä se rytmi sieltä aina lopulta löytyy. Kun rytmit vähän tasoittuivat niin tyttö tuli kipeäksi ja vähän myöhemmin minä sairastuin. Meillä meni alkuvuosi kyllä vähän ohi näiden takia. Onneksi nyt helmikuussa nämä koettelemukset ovat enää kaukainen muisto.
Olipa mukana muistella näin hieman jälkikäteen Anaheim kokemuksia. Seuraava reissu on tiedossa maaliskuun lopulla. Siitä lisää myöhemmin!
Edellinen reissupostaus.
Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com