kalifornia legoland kokemuksia

Kalifornian Legoland

Kalifornian Legoland

Rosariton rantamaisemien ja ihanien meksikolaisravintoloiden jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa. Määränpäänä meillä oli tällä kertaa Kalifornian Legoland Carlsbadissa.

Rosaritosta matkasimme takaisin USA:n puolelle. Tilasimme Rosariton hotelliin Uber-auton, joka vei meidät Meksikon ja USA:n väliselle rajalle. Siellä oli jonkin verran jonoa, mutta me pääsimme kulkemaan sujuvasti läpi ja olimme puolessa tunnissa läpäisseet rajamuodollisuudet.

kalifornia legoland kokemuksia
Rajalla.

USA:n puolella matkustimme raitiovaunulla ja junalla Carlsbadiin, jossa majoituimme Motel 6:een. Motelli oli oikein mukava ja edullinen, ja siellä oli myös kaipaamamme itsepalvelupesula.

Carlsbadin vierailun syynä oli Kalifornian Legoland, jonne olimme ostaneet jo etukäteen liput kahdelle päivälle. Yksikin kokonainen päivä olisi varmasti riittänyt, mutta hintaero kahden ja yhden päivän lipuille oli niin pieni, että otimme liput kahdelle päivälle.

Tulopäivänämme kävimme heittämässä matkalaukut motellille, ja lähdimme samantien kohti Legolandia. Sinne oli motellilta noin 20 minuutin kävelymatka. Toki Legolandian yhteydessä olisi ollut kivanoloinen hotelli (ja toinen hotelli oli rakenteilla), mutta se oli sen verran kallis, ettemme raaskineet majoittua siellä. Onneksi kävelymatka ei ollut kovin pitkä ja motellin lähellä oli mukavasti ravintoloita ja muun muassa 7Eleven.

kalifornia legoland kokemuksia

En ollut aiemmin käynyt missään Legolandissa, enkä oikein tiennyt mitä siltä odottaisin. Kalifornian Legoland ei ollut todellakaan pettymys, sillä koko perhe viihtyi hyvin. Väkeä oli jonkun verran, mutta moniin paikkoihin ei silti kovin pitkään tarvinnut jonotella. Lisäksi lapsille oli tosi paljon kaikenlaisia kivoja leikkipaikkoja, joihin pääsi jonottamatta.

Ensimmäisenä päivänä olimme Legolandissa melkein sulkemisaikaan saakka. Arvata saattaa, että olimme melko väsynyttä porukkaa, kun vihdoin pääsimme takaisin motellille.

Seuraavana aamuna lähdimme uudelleen Legolandiin ja vietimme siellä koko päivän. Tuntui, että näkemistä ja tekemistä löytyi aina vaan lisää, vaikka luulimme jo kiertäneemme kaikki paikat.

kalifornia legoland kokemuksia
Lego-ukkelille hali!

kalifornia legoland kokemuksia

kalifornia legoland kokemuksia
Tyttöä harmitti kun hän oli tähän laitteeseen liian pieni. Poika kävi tässä monta kertaa peräkkäin kun jonoja ei ollut juurikaan.
kalifornia legoland kokemuksia
Alueella oli paljon kivoja legojen rakentelupaikkoja.

Legolandin lipuilla pääsi myös Sea Life Aquariumiin. Sekin oli hieno paikka, jossa oli lapsille taas paljon tekemistä ja näkemistä. Water Park, Lego Chima Water Park ja Surfers’ Cove eivät olleet tähän aikaan vuodesta auki, mutta emme kyllä jääneet niitä kaipaamaan. Tekemistä oli muutenkin aivan riittämiin.

Seuraavassa vielä yhteenveto muista Legolandin alueista.

Explorer Island

Explorer Islandilla lapsemme tykkäsivät eniten leikkiä hiekkapaikalla, jossa sai kaivaa esiin dinosaurusten luita. Tähän jämähdimme ensimmäisenä päivänä heti ensimmäiseksi, ja jouduimme vähän patistamaan lapsia eteenpäin, kun muuten emme olisi ehtineet näkemään mitään muuta.

Alueella oli myös vuoristorata, veneajelu ja safariajelu.

Kalifornian Legoland kokemuksia

LEGO Friends Heartlake City

Lego Friendsien alueella katselimme musiikkiesitystä, jossa Lego Friendseiksi pukeutuneet naiset lauloivat ja tanssivat. Esitys lumosi lapset, mutta ei oikein ollut meidän aikuisten makuun. Vietimme aikaa myös legojen rakentelualueella. Karusellissa emme ehtineet käymään.

Fun Town

Fun Townin paras alue oli Duplo Playtown, joka tuntui olevan erityisesti alle kouluikäisten lasten mieleen. Oli kiva leikkiä legotaloissa muun muassa kauppaleikkejä. Siellä oli myös liukumäkiä ja kiipeilytelineitä sekä junarata.

kalifornia legoland kokemuksia
Legojunarata oli junafanin mielestä yksi koko Legolandin parhaista jutuista. Onneksi jonot eivät olleet pitkät, koska meidän piti jonottaa junaan niin monta kertaa, että poika pääsi veturiin.

Alueella oli autokoulut 3-5-vuotiaille sekä haastavampi versio 6-13-vuotiaille. 4-vuotias poikamme kävi pari kertaa pienempien lasten autokoulussa ja tykkäsi siitä kovasti. Hän oli innoissaan, kun sai ajon jälkeen oman ajokortin. 2-vuotias tyttömme ei onneksi tajunnut mistä hän jäi paitsi. Hän ajeli tyytyväisenä paikallaan pysyvillä autoilla, joita oli alueella vapaassa käytössä. Tytölle onneksi riitti kun sai käännellä autojen ratteja.

Kalifornian Legoland kokemuksia
Ajokorttia ajamassa.

Kävimme myös palomieskoulussa, jossa koko perheen voimin pumppasimme paloauton tulipalopaikalle, sammutimme palon ja palasimme takaisin lähtöpaikalle. Se oli kivaa niin kauan kuin poika tajusi, että meidän joukkue ei ollutkaan nopein. Onneksi tästä takaiskusta päästiin nopeasti yli.

Alueella oli myös jonkinlainen kiipeilypaikka, mutta emme käyneet katsomassa sitä tarkemmin, koska lapset olivat siihen liian lyhyitä. Lego-veneillä kävimme ajelemassa, mutta helikopteri-laitteeseen eivät lapset uskaltaneet mennä.

Pirate Shores

Vaikka vesipuistot olivat joulun aikaan kiinni, niin Pirate Shoresissa pääsimme hieman vesileikkien makuun. Viikinkilaivan näköinen huvipuistolaite tuntui lapsista liian hurjalta, eivätkä he halunneet mennä siihen. Myös Pirate Reef -laite oli vähän isommille lapsille ja aikuisille.

Splash Battle oli kuitenkin hauska laite, johon poika pääsi isänsä kanssa. Siinä kuljettiin laivassa, jossa pystyi ampumaan vesisuihkulla muita laivoja sekä reunoilla seisoskelevia katselijoita. Tosin myös katselijat pääsivät kastelemaan laivassa olijoita, mikä oli lasten mielestä tosi hauskaa.

Tyttö innostui myös vesileikeistä Swabbie’s Deckillä. Onneksi meillä oli vaihtovaatteet mukana, sillä uimapukuja emme tajunneet ottaa mukaan. Oli kuitenkin aurinkoinen ja lämmin päivä, joten vaatteet kuivuivat nopeasti.

pirate shores
Tässä sai kastella ja tulla kastelluksi.

Castle Hill

Castle Hillissä oli paljon erilaisia ruokapaikkoja ja muun muassa jätskilinna. Muutamassa liian hurjassa laitteessa emme käyneet, mutta poika nautti kun pääsi hevosen kyytiin Royal Joust -laitteessa. Siihen oli ikäraja 4-12 vuotta, joten tyttö oli taas liian pieni. Onneksi hän kuitenkin viihtyi hyvin legojen rakentelupaikalla. Castle Hillissä oli myös hauska kiipeilylinna, johon oli vapaa pääsy kaikenikäisille.

castle hill

Land of Adventure

Land of Adventuressa emme viettäneet paljoakaan aikaan. Ainakaan minulla ei ole tästä osasta juurikaan muistikuvia edes. Siellä taisi olla erilaisia huvipuistolaitteita hieman isommille lapsille.

Miniland USA

USA:n legoista tehdyn pienoismallialueen löysimme toisena vierailupäivänämme. Miniland USA oli todella vaikuttava, ja sitä olisi voinut tutkia vaikka tuntikausia. Me emme kovin pitkään ehtineet olla tällä alueella, kun piti yhtäkkiä lähteä etsimään vessaa ja sen jälkeen poika halusikin mennä taas ajamaan legoautoa.

miniland usa

miniland usa

miniland usa

Imagination Zone

Imagination Zonelta jäi päällimmäisenä mieleen autojen rakentelupaikka, jossa sai myös kisailla omalla autollaan alamäkiajossa. Se oli etenkin pojan mielestä tosi hauskaa. Kävimme myös syömässä pitsa- ja pastabuffetissa. Siellä sai ihan kohtuuhinnalla vatsan täyteen ja oli siellä onneksi myös ihan hyvä salaattipöytäkin, ettei ihan tullut pelkkää mättöruokaa syötyä.

Lego Ninjago World

Kävelimme muutaman kerran Lego Ninjago Worldin läpi, mutta siellä ei tuntunut olevan mitään niin kiinnostavaa meidän lapsillemme. Minä kyllä katselin ruokapaikkoja kiinnostuneena, mutta emme sitten loppujen lopuksi käyneet siellä edes syömässä. Tarjolla oli paljon aasialaista ruokaa tällä alueella.

Kun Kalifornian Legoland oli nähty, oli seuraava pysädyspaikka Anaheimissa. Siitä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa!

Edellinen matkapäiväkirja Meksikosta.

Seuraava matkapäiväkirja Anaheimista.

Jos Legoland kiinnostaa, voit lukea myös muiden kokemuksia eri Legolandeista. Heidi kävi viime alkukesänä Billundissa. Myös Ansku kävi Billundissa 6- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Vagabonda-blogista löytyvä postaus todistaa, että Legolandiin voi mennä myös ilman lapsia. Billundista on juttua myös Curious Feet -blogissa ja Lähtöportissa. Kohteena maailman Rami on kirjoittanut Billundin perusesittelyn lisäksi Legolandin parhaista laitteista sekä Legolandin joulusta.  Lähinnä kauempana -blogin Kati on kirjoittanut kokemuksia Floridasta ja Berliinistä. Dubain Legolandista voi lukea Elämää ja Matkoja -blogista ja vielä Tokiosta Viinilaakson viemää -blogista.

Annan matkablogista voit lukea kokemuksia lasten kanssa matkustelusta ulkomailla ja kotimaassa. Inspiroidumme uusista kokemuksista ja hyvästä ruoasta. Parasta matkoilla on kiireetön yhdessäolo perheen kanssa. Jos haluat Annan matkablogin tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä anna@lapsennimi.com

 

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös