Lapsen stressi lievittyy voimalla itse paremmin
Muistatko, kuinka vielä viisi vuotta sitten elämässä ei ollut niin paljon somea ja hektisyyttä? Tuntui, että päivässä oli aikaa muullekin, kuin älypuhelimen kilahduksiin reagoinnille. Työssä tuntui, että riittää, kun vastaa sähköposteihin saman päivän aikana tai vaikka seuraavana päivänä. Nyt tuntuu, että meidän tulee olla tavoitettavissa jatkuvasti. Viesteihin pitää vastata heti, tai saat kiukkuisen muistutusviestin tai soiton perään. Elämän suorituspaineet kasvavat kaikilla osa-alueilla. Tulee harrastaa, sisustaa, syödä oikein, yltää huippusuorituksiin työssä ja kotona ja elämä vain vilisee ohi. Stressi ja kiire ovat läsnä arjen jokaisessa hetkessä ja lauantainkin on tutkittu olevan viikon stressaavin päivä.
Lapsen stressi jättää pitkäkestoisia jälkiä
Tytöt uupuvat, pojat kyynistyvät
Eipä ihme, että lastenkin stressi on kasvava ongelma. Jopa alakoululaiset väsyvät koulun ja harrastusten rumbaan. Tytöillä stressi johtaa tutkitusti yleensä uupumukseen ja pojilla kyynisyyteen. Tutkimuksen mukaan lukion lopussa yli 20% tytöistä oli uupuneita. Pojat sen sijaan helposti kyynistyvät lukion paineiden alla. Kyynisillä nuorilla on lähes nelinkertainen riski pudota opinnoista.
Stressi vaikuttaa haitallisesti lapsen kehityksen osa-alueisiin
Duodecim-lehden mukaan lapsille stressiä aiheuttavat myös kaverisuhteisiin liittyvät haasteet, kuten kiusatuksi joutuminen. Uhkaavat elämäntapahtumat, esimerkiksi vanhemman menetys tai onnettomuuden uhriksi joutuminen, ovat akuutin stressin aiheuttajia. Stressillä on todettu olevan monia haitallisia vaikutuksia lähes kaikkiin lapsen kehityksen osa-alueisiin. Stressaavat elämänkokemukset lisäävät sekä mielenterveyden häiriöiden että fyysisten sairauksienkin riskiä myös myöhemmällä iällä.
Uskomukset ja reagointitapamme ovat suurin syy stressiin myös aikuisiällä
Lapsuudessa erityisesti 6-9 vuoden ikään mennessä muodostamme tärkeimmät toimintamallimme ja uskomuksemme, joiden pohjalta vielä aikuisiälläkin toimimme. Uskomuksemme ja reagointitapamme ovat suurin syy stressiimme myös aikuisiällä. Lapsuudessa kokemamme pelottavat ja stressaavat tilanteet tallentuvat alitajuntajuiseen, tiedostamattomaan mieleemme ja aktivoituvat sieltä alta aikayksikön kohdatessamme jonkin stressaavan tilanteen aikuisiällämme.
Aikuisiän hyvinvoinnin pohja muodostetaan lapsuudessa
Autamme lapsia voimalla itse paremmin
Me aikuiset voimme vaikuttaa lastemme stressinsieto – ja säätelykykyyn monella tavalla. Voimalla itse paremmin ja antamalla esimerkkiä arjen haasteiden kohtaamisesta luomme lapsillemme pohjaa tulevalle. Voimme myös auttaa lastamme selviytymään jännitystä ja stressiä aiheuttavista tilanteista arjen käytännönläheisten työkalujen avulla.
Alla eräs rohkaiseva esimerkki;
2.10.2017 ”Minulla olisi akuutti kysymys: 12 v. poikani oli katsonut eilen kaverinsa kannustamana jonkun superpelottavan Youtube-videon ja niinpä poika halusi nukkua vanhempien makuuhuoneen lattialla. Pyysin kertomaan, mikä siinä videossa pelotti ja poika kuvaili tarkasti. Nukkumisesta ei silti tullut mitään, kun se filminpätkä kuulemma pyöri koko ajan silmissä. Otin pojan kainalooni ja hengittelimme yhdessä kehoa rauhalliseksi. Nukuimme silti yht. vain 3 h koko yönä. Osaisitko neuvoa, miten saisimme työstettyä tämän pelkotrauman pois?”
4.10.2017 ”Tuhannet kiitokset avustasi! Poikani teki kuuliaisesti mielen kuvaruutu -harjoitteet heti painajaisyön jälkeisenä päivänä (3 krt) ja kolmannella harjoituskerralla hän sanoi, ettei enää saa silmiinsä sitä pelottavaa kuvaa ja siksi harjoitusta on vaikea tehdä (minä riemuitsin tajutessani, että se toimi ). Pyysin häntä silti tekemään harjoitusta vielä eilen, vaikka hän itse koki sen turhaksi. Sinne kaikkosivat kauhu ja pelko ja poika nukkuu taas tyytyväisenä omassa huoneessaan .”
Äidille suosittelemani maksuton Mielen kuvaruutu -harjoitus löytyy täältä. Nauhoite on tehty yhdessä lastenpsykologin kanssa, joka käyttää tätä myös omassa työssään. Työkalun avulla voit helpottaa omaa sekä lapsesi kokemaa stressiä tai pelkoa missä vain ja milloin vain. Lapsen stressi on asia, johon kannattaa puuttua ajoissa.
Tammikuussa alkaa myös uusi Apua lapsen stressiin ja pelkoihin -verkkokurssi. Saat kurssin edullisempaan hintaan (24,50 €) jos hankit sen 2.1. mennessä. Tutustu kurssiin täältä.
Kirjoittaja: Miia Huitti
Miia Huitti on stressivalmentaja, puhuja ja kirjailija. ”Intohimonani on auttaa vähentämään stressiä ja lisäämään hyvinvointia ja onnellisuutta. Haluan kiinnittää erityisesti huomiota liiallisen stressin ennaltaehkäisyyn.” Mia Kertoo. www.miiahuitti.fi