Amwaj Rotana Jumeirah Beach kokemuksia
Rakas vanhempi, pidäthän kiinni lompakostasi ja hatustasi hetken aikaa, sillä seuraava Amwaj Rotana Jumeirah Beach kokemuksia -teksti on toteutettu yhteistyössä Amwaj Rotana hotellin ja Delux-Retkiperheen kanssa.
Yksi homma mistä todella pidän, on hotellien selailu ja valitseminen ennen matkaa. Yleensä haarukoin useamman vaihtoehdon ja karsin niitä kunnes päädyn lopulta yhteen. Kysyn mielipiteitä myös mieheltäni varsinkin nykyisin, kun pari kertaa on tullut tehtyä heikompi valinta. Varasimme Dubaihin Finnairin suorat lennot jo hyvissä ajoin Amex Platinum matkapalvelun kautta. Hotellitarjonta on Dubaissa laaja ja myös hintahaarukka valtava. Lähden aina ensisijaisesti etsimään viiden tähden hotellia, joka on kuitenkin hinnaltaan kohtuullinen. Asiakkaiden arviot vaikuttavat valintaan ja merinäköala on yleensä toiveena. Dubaissa tosiaan valinnanvaraa riittää ja päädyimme valitsemaan hotelliksi Amwaj Rotana Jumeirah Beachin.


Ystävällinen Dubai yllätti positiivisesti
Tämä oli ensimmäinen Dubain matkamme ja ei oikein tiedetty mitä odottaa. Aurinkoa nyt ainakin ja paljon tekemistä lapsille. Moni sanoi etukäteen ettei siellä voi naiset liikkua yksin ja olkapäät sekä polvet pitää olla peitettynä. Joka puolella kävelee mustiin hunnutetut naiset miesten perässä jotkut väittivät. En tiedä mistä nuo mielikuvat ovat peräisin, mutta eivät ainakaan Jumeirah Beachilta. Se oli hyvin länsimainen ja suurin osa ihmisistä oli kyllä muualta tulleita ja turisteja. Naiset pystyivät liikkumaan hyvin yksinään ja ihan normaaleissa hellevaatteissa siellä paineltiin. Äitiäni autettiin esimerkiksi kaupassa vaunujen ja tavaroiden kanssa henkilökunnan toimesta. Vastavaa ei Suomessa ole kohdattu. Palvelu oli hyvää ja ihastuimme Dubaihin lapsiperheen kohteena toden teolla.


Taksilla ajelu on edullista
Dubain hintataso on Suomen tasoa ja koska tekemistä ja huvituksia on joka nurkka täynnä myös rahaa saa halutessaan kulumaan paljon. Yksi asia Dubaissa on kuitenkin edullista, nimittäin taksilla ajelu. Tätä emme tienneet etukäteen ja varasimme hotellin kautta kuljetuksen lentokentältä hotellille. Matka kesti noin puoli tuntia ja välimatka oli 30km luokkaa. Hinta oli 280 AED eli vajaa 70€ per auto. Tarvitsimme kaksi autoa, koska mukana oli perheemme lisäksi myös vanhempani. Takaisin lentokentälle menimme normaalilla taksilla ja se maksoi vain 80 AED eli vajaa 20€. Kerran erehdyimme menemään Uberin kyytiin Dubai Mallista ja sen hinta oli kaksinkertainen verrattuna normaaliin taksiin. Uber ei siis ainakaan Dubaissa ole edullisempi. Kuski kyllä suostui laittamaan mittarin kiinni, kun huomautimme asiasta loppumatkasta.
Maailman suurin maailmanpyörä näkyi hotellihuoneesta
Amwaj Rotana Jumeirah Beach hotelli sijaitsee JBR:n länsipäässä. Sijainti on hyvä, lähellä on Dubai Marina ja vastarannalla on varsinainen katseenvangitsija maailman suurin maailmanpyörä yhtä palaa vaille valmiina. Olin ajatellut sen olevan valaistu upeasti iltaisin, mutta toistaiseksi se ihastutti maisemaa vain päivisin.
Hotellihuoneemme sijaitsi 17. kerroksessa ja näkymä oli myös Jumeirahin Palmusaarille. Siellä horisontissa komeili Atlantis The Palm hotelli, jonka vesipuistosta tein artikkelin. Hotellissamme ei ollut ollenkaan 13. kerrosta. Lienee maan tapa. Kaksivuotias sanoi aina aamuisin kuuden aikaan “mennään katsomaan maisemia” ja parvekkeella käytiin tarkastamassa ranta ja maailmanpyörä. Maksan mielelläni pientä extraa maisemista, koska ne ovat osa lomakokemusta ja elämystä myös lapsille.
Tilavat huoneet ja lapsiystävällinen hotelli
Amwaj Rotana on Trip Advisorin arvosteluissa 71. sijalla Dubain 561 hotellista. 67% on antanut arvioksi erinomainen ja 24% erittäin hyvä. Erittäin hyväksi mekin sen arvioimme. Lasten kannalta sisäleikkipaikka ja auringolta suojattu lasten uima-allas olivat hyviä juttuja. Classic King room huone merinäköalalla oli tilava 42m2 ja vaunut mahtuivat hyvin huoneeseen. Välillä on ollut huoneita, joihin ei vaunuja edes saa sisään. Sängyt ovat ulkomailla yleensä se heikoin lenkki. Jostain syystä petauspatjoja ei tunneta. Kunpa joka paikassa olisi tällaiset Radisson Blu Oulun sängyt.
Parilla tonnilla viikko viittä tähteä
Huonehinnat näyttävät vaihtelevan paljon riippuen ajankohdasta. Lomamme aikana oli Abu Dhabissa Formulakisat, joten en tiedä vaikuttaako se hintoihin. Katsoin hotellin sivuilta vuoden 2018 marraskuulle viikon majoituksen hintaa vastaavassa huoneessa aamiaisella kahdelle. Peruutusvaihtoehdon omaava hinta oli hotellin omilla sivuilla 977 AED/yö ja jos ei halua mahdollisuutta peruuttaa varausta oli hinta 830 AED. Huomioiden kaikki lisäkulut, joita ei näytetä huonehinnan yhteydessä kokonaishinta oli peruutettavassa huoneessa 8.584,20 AED eli noin 2000€. Dubaissa huonehinnan päälle tulee majoituspaikan palvelumaksu 10 %, kuntamaksu 10 % ja turistimaksu. Huoneen voi varata myös ilman aamiaista ja aamiainen erillisenä kustantaa 27€/yö/hlö. Aamiainen kannattaa kyllä ottaa. Se oli runsas ja söinkin usein munakkaan, riisiä ja kasviskastiketta sekä jogurttia, hedelmiä ja mysliä. Tuorepuristetut mehut olivat hyviä. Näillä pärjäsi pitkälle iltapäivään.
Amwaj Rotana Jumeirah Beach kokemuksia
Hotellin ravintoloissa riittää valinnanvaraa
Amwaj Rotanan neljässä ravintolassa on saatavilla italialaisen, japanilaisen, amerikkalaisen, brittiläisen ja kansainvälisen keittiön antimia. Hotellissa järjestetään myös viihdeohjelmaa, happy hour ‑tarjouksia sekä teemailtoja.
Söimme useamman kerran huonepalvelun kautta. Parina päivänä kävimme lounaalla Horizonin Buffetissa sekä kerran illallisella Italialaisen Rosson ulkoterassilla. Iltaisin oli ihanan lämmin eikä pitkähihaisia tarvittu. Lähellä on paljon ravintoloita, jos haluaa syödä hotellin ulkopuolella. On hyvä muistaa, että jos viiniä mielii ruoan kanssa nauttia pitää ruokailla hotellissa. Hotellien ulkopuolella ei ravintoloissa myydä ollenkaan alkoholia.
Ranta ja leikkipaikka olivat siisit ja toimivat
Hotellilta oli rantaan matkaa noin sata metriä ja aivan rannan edessä oli kiva ulkoleikkipaikka lapsille. Dubaissa on huomioitu monissa paikoissa auringon paahde ja tämäkin leikkipaikka oli hyvin suojattu. Itse ranta on tosi kiva ja vesi oli lämmintä. Jotenkin tosi magee maisema, kun suoraan rannan vieressä on korkeita taloja. Suurkaupunki suoraan rannalla upean ilmaston kera.
Dubai on ehkä täydellinen kombo, jos haluaa samalla nauttia rantalomasta sekä shoppailumahdollisuuksista suurkaupungissa. Hotellin vieressä oli myös Legoleikkipaikka, jossa lapset saivat leikkiä 39 AED tuntihintaan eli vajaa 10€/tunti. Samassa yhteydessä oli kahvila ja vaateliike.
Ylisiisti mesta ja hinnakasta lääkäripalvelua
Siisteys oli kaikkialla silmiin pistävää. En ole aiemmin törmännyt vastaavaan siisteystasoon, että kadut kiilsivät aamusta iltaan ja niitä putsattiin koneellisesti koko ajan. Miessiivoojia oli joka paikka täynnä. Harmiksemme pääsimme myös testaamaan paikallisia lääkäripalveluja, jotka nekin olivat huippuluokkaa.
Molemmat pojat sairastuivat kuumevirukseen. He ovat olleet muuten tosi terveitä syksyn ja saimme matkalle sähköpostin, että esikoisen tarhassa jylläsi Enterovirus. Olisikohan ollut siihen liittyvää? Joka tapauksessa hotellin kautta tuli lääkäri ja sairaanhoitaja ottamaan veri- ja kurkkunäytteet, sekä laittoivat tippaan vanhemman pojan. Kolmena päivänä hänelle tultiin sovitulla kellonlyömällä antamaan hengitettävää lääkettä. Hintaa tälle serviisille tuli 2500€, onneksi on vakuutukset kunnossa. Hotellin väkikin soitti monta kertaa päivän aikana ja kysyi miten lapset voivat.
Artikkeli tehtiin yhteistyössä Amwaj Rotana Jumeirah Beachin kanssa, jolta saimme alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Poikia vaatetti matkalle KotiMai Design. Minun matka-asut yhteistyössä Fashion Address, KotiMai Design ja Omasi.
Dubain reissun muut artikkelit
Atlantis the Palm vesipuisto Dubaissa oli upea
Dubai lasten kanssa – Parhaat vinkit ajanviettoon
Legoland Dubai kokemuksia
Tule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookkiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.
Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä heidi@lapsennimi.com