Uutta tietoa imetyksen hyödyistä: Imettäminen saattaa suojata leukemialta
Imettäminen on hyödyllistä sekä äidille että lapselle. JAMA Pediatrics -lehdessä julkaistun tuoreen tutkimuksen myötä imetyksen hyötyihin voidaan lisätä leukemialta suojaaminen. Lapsi saa suojan leukemiaa vastaan, kun imetys kestää vähintään kuusi kuukautta. Suomessa vauvoja imetetään keskimäärin liian lyhyen aikaa.
Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta, sillä leukemia ja muut lapsuuden syövät ovat johtava lasten kuolinsyy länsimaissa.
Tulokset perustuvat 17 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin ja analyysiin. Analyysin perusteella lapset, joita oli imetetty vähintään puolen vuoden ajan, sairastuivat leukemiaan 20 prosenttia epätodennäköisemmin kuin lapset, joita ei imetetty lainkaan tai joiden imetys kesti alle puoli vuotta.
Jos analyysin tulokset pitävät paikkansa, noin 14–20 prosenttia kaikista lasten leukemioista voisi estyä, jos kaikki äidit imettäisivät lapsiaan vähintään puolen vuoden ajan.
Leukemian tarkkaa syntymekanismia ei tiedetä, mutta todennäköisesti se vaatii geneettisen alttiuden lisäksi ulkoisen laukaisevan tekijän. Laukaiseva tekijä voi tutkimusten mukaan olla esimerkiksi viruksen aiheuttama infektiotauti. Onkin mahdollista, että imettämiseen nyt liitetty suojateho selittyy äidinmaidon suotuisilla vaikutuksilla lapsen immuunijärjestelmään.
Imetyssuositukset eivät toteudu Suomessa
Suomen ja Maailman terveysjärjestö WHO:n imetyssuositukset eroavat hieman toisistaan. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan vauvoja pitäisi täysimettää 4-6 kuukauden ikään saakka ja sen jälkeen osittaista imetystä vähintään vuoden ikäiseksi. WHO:n suositusten mukaan vauvoja täysimetetään kuuden kuukauden ikään saakka ja osittaista rintaruokintaa jatketaan vähintään kahden vuoden ikäiseksi.
THL:n raportin mukaan vuonna 2010 Suomessa mukaan alle kuukauden ikäisistä lapsista 92 prosenttia oli imetettyjä ja 47 prosenttia täysimetettyjä. Äidinmaitoa ei saanut lainkaan 8 prosenttia alle kuukauden ikäisistä. Neljä kuukautta täyttäneistä 68 prosenttia oli imetettyjä ja 23 prosenttia täysimetettyjä. Puolen vuoden ikää lähestyvistä 66 prosenttia oli imetettyjä ja 9 prosenttia täysimetettyjä. Kuusi kuukautta täyttäneistä imetettyjä oli 58 prosenttia ja täysimetettyjä alle prosentti. Noin vuoden iässä runsas kolmannes lapsista sai vielä äidinmaitoa.
Suomessa siis lapsista 42 prosenttia ei saa imetyksen kautta suojaa leukemiaa vastaan. Vuosittain leukemiaan sairastuu Suomessa noin 60 lasta. Lisäksi akuutti leukemia todetaan vuosittain 200 aikuisella Suomessa.
Lähde: Uutispalvelu Duodecim, THL, WHO, Syöpäjärjestöt
Lue lisää:
Tutkijat sanovat: Älykkyys peritään äidiltä
Doula: Ihmiset uskovat sokeasti terveydenhoitojärjestelmäämme